Suklaa-banaanikakkua

Palautumispäivä eilisestä eli leppoisa seurustelukävely. Hiljaisen keskustan kautta kuljimme Kilpisenkadun päähän ylikulkuputkelle ja sitten Jyväsjärven rantaa seuraten Mattilanniemeen. Vaikka kävelytielläkin oli kansoitettua, vielä hilpeämmin väkeä näytti olevan jäällä ja eritoten luistinradalla. Kiiturivauhtia eteenpäin lykkiviä retkiluistelijoita sauvoineen, varovammin potkivia retkiluistimilla, hokkareilla, kaunoluistimilla. Perheitä, pariskuntia, yksin liikkuvia. Mattilanniemessä lapsille kiinnitettiin luistimia, isä asetteli pulkan lampaantaljaa perheen pienimmälle. Pakkanen nipisteli poskia.

Lepposkävely sai kohokohtansa Aalto-museon Cafe Alvarissa, kuinkas muuten. Ei riittänyt pelkkä raejuusto-kinkkupiirakka, piti saada myös suklaa-banaanikakkua tai appelsiinirahkakääretorttua. Kyllä sinne sietääkin mennä kävellen, että saa edes osan herkuista kulutettua matkalla pois!

Kramsunkadun ja Alvar Aallon kulmassa oleva komea omakotitalo on vieläkin myynnissä, näemmä jo tyhjänä. Ennen talon Kramsunkadun puoleisilla ikkunoilla oli aina jotain kaunista katsottavaa, nyt sieltä ei enää näy pientä patsasta tai hopeanhohtoista kynttilänjalkaa. Toivottavasti seuraavat asukit myös ilahduttavat ohikulkijoita ikkunasomisteilla.

Kommentit

Suositut tekstit