Iltamietteissä


Pääsin kävelylle vasta iltakahdeksalta, mutta ah mikä valo! Pilvinen harmaus oli poissa. Laajavuoren takaa loimotti vielä aurinkoinen kutsuvasti, siispä mars mars taas ylämäkeä kohti ja eilistä reippahammin askelin. Viimeisestä nousumutkasta avautuu tieltä näkymä kauas pois ja mäen toisella puolella oleva kaupunki unohtuu. Vain metsää ja avaraa taivasta kaikkialla.

Ladut alkavat olla jo pehmosellaisia, mutta vielä yksi urhea hiihtäjänainen pinkoi menemään illan hämärtäessä, kun palasin alas.

Mietin tänään, että kävelyni ovat muuttaneet luonnettaan viime kuukausien aikana. Aluksi tutkailin hitaammin ympäristöä, sitten pidensin matkoja ja viime aikoina olen pyrkinyt kuntoiluvauhtiin. Sekin on tuntunut hyvältä, mutta askelten hidastaminen on vielä edessä. Vauhdikkaasti kulkiessa havainnoi maisemaa ja yksityiskohtia aivan eri tavalla; silloin uppoaa herkemmin omiin ajatuksiin, etenkin jos reitti on jo tuttu. Nytkin pohdiskelin sitä, missä kävelen viikon-kahden kuluttua; kävelin ajatuksissani jo muualla, vaikka kädet ja jalat heiluivat Laajavuorentien jalankulkijoille varatulla asvaltilla, siinä metsän puoleisella.

Kävely on tapa liikkua paikasta toiseen, mukava sellainen. Kävelijä voi viipyillä, nautiskella, pohtia, pysähtyä, säpäköittää askeliaan, poiketa, palata takaisin samoja jälkiä, etsiä uusia polkuja. Määränpäitä on monenlaisia; joskus on perillä jo silloin, kun vasta lähtee liikkeelle.

Kommentit

Suositut tekstit