Venansoniin ja takaisin

Ennen Nizzaan paluuta oli vielä aamupäivä aikaa lähteä ammentamaan vuoristomaisemista muistoja mukaan. Sopivan matkan päässä aamukävelyyn St-Martin-Vésubiesta oli Venansonin unelias pikkukylä, joka vartioi laaksoa 1164 metrin korkeudesta jyrkän rinteen laella.

Vésubien joen ylityksen jälkeen reitti kulki ensin talojen ja puutarhojen lomitse ja jatkui loivaa mutta pitkää nousua pääosin pitkin asvalttitien laitaa. Kylästä on loistavat näkymät niin St-Martinin kylään kuin muualle laaksoon, eikä ympäröivien vuorten huippuihin kai ikinä kyllästy. Kylään tullessani näin sähkölaitoksen kavereita hommissa, sitten vastaan tuli yksi herrasmies, jonka kanssa vaihdoimme bonjourit, mutta muutoin en nähnyt kapeilla mukulakivikujilla muita eläviä olentoja kuin kullanruskean ja arvokkaasti astelevan kissan.

Keltaisilla reittitunnuksilla merkitty polku laski kylän takaa alas Les Grangesiin ja kääntyi Libaret'sta takaisin kohti St-Martinia. Venansonin kylän alapuolelta rinnettä kiertävä polku oli jo keväisempi; eritoten keltaisia kukkasia (esikoista voikukkiin) alkoi pilkottaa siellä täällä. Oli todella leppoisaa nauttia kevätpäivästä ja samalla haikeaa, koska maisemiin oli vasta ehtinyt tottua ja säätilakin oli kohentunut aurinkoiseksi. Viimeiset lämmöt otsalle sain siksak-polulla, joka kapusi takaisin samalle tielle, jota olin ylöspäin jo kulkenut. Vuohet määkivät ja kilisyttelivät kellojaan tien varren rinteellä. Että pitikin olla palaamassa jo kaupunkiin!

*Takauma 5 Ranskasta.