Laulavan mörön polulla, osa 3

Ruskapäivä. Aurinko väistyi hetkittäin pilvien tieltä, kun tuuli työnsi niitä voimalla eteenpäin. Kävelin tänään "puuttuvan lenkin" Laulavan mörön polusta: Syvälahden koululta Vihijärven kodalle ja takaisin.

Polku kääntyi tieltä metsään sängeksi ajetun viljapellon reunaa. Pian maasto muuttui nousujohteiseksi; kallioita pitkin kapusin komealle Kaakkovuorelle, jossa odotti huima 17 metriä korkea näkötorni. Jo itse torni on hieno sinänsä, mutta sen ylätasanteelle kapuaminen palkitsee vielä paremmin. Tornista siintävät avarat näkymät Keiteleelle niin Ukonselän suuntaan kuin kohti Pynnön- ja Petäjäsaarta. Hain järveltä tuttuja paikkoja ja niitä löytyi mukavasti. Muuten maisemat olivat syksyn täplittämiä; kultaista peltoa, lehtipuiden keltaisia läiskiä vihreiden metsämattojen seassa.

Popsin ohikulkeissani maukkaiksi tummentuneita puolukoita ja vielä syöntikelpoisia, pulleita mustikoita. Perinteinen mörköpolun herkkutatti tarttui sekin matkaan, mutta paljastui myöhemmin matoiseksi, tylsää! Levollinen neulasten pehmittämä polku johdatti pääosin kangasmaaston, mutta osin myös hiekkateiden kautta Vihijärven Väliharjun kodalle. Siellä oli jo tulet, kun saavuin teetauolle. Useampikin sunnuntaikävelijä oli liikkeellä, sillä kodalla tuli rupateltua kolmen eri seurueen kanssa.

Paluumatkalla poikkesin Kangaslammin rantaan leirikeskuksen alueelle ja hoksasin, että olen ollut juuri siellä partioleirillä kauan sitten! Tuolla oli telttapaikkoja, tuossa lipunnosto, tässä leirikaste...Hetken aikaa olin pieni partiolainen jälleen.

Kommentit

Suositut tekstit