Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2009.

Vänärillä

Väinölänniemi tai Vänäri, miten vaan. Yksi Kuopion helmistä etenkin näin hellepäivänä. Matkustajasatamasta on mukava lampsutella rantatietä pitkin kiertämään niemeä ja katsella pehmeästi liplattavaa Kallavettä, jolla lipuvat valkopurjeiset veneet ja pärisevät moottorit. Rannalla auringonottajien hissukseen punertuvat ihot ja nopeasti sulavat jäätelötötteröt.

Vänärillä pallot saavat kyytiä. Tenniskentillä oli tässä lämmössä hiljaista, mutta lentopalloilijat nauttivat kelistä, samoin koriskentällä pompottelijat. Jalkapallostadionin uupuneen laikukas nurmikenttä lepäsi vailla palloilijoita. Niemeä kiersivät hitaasti niin cruisailija-autot kuin maltillista vauhtia pitävät ulkoilijat, joista jokunen oli pysähtynyt aurinkoon pitämään taukoa lehden tai kirjan kanssa.

Poikkesimme Väinölänniemestä siltaa pitkin Rönöön, jonka rantoja ei niin vain kierretäkään kävelyteitä pitkin, koska siellä yksityiskotien tontit yltävät pääosin vesirajaan asti. Oli silti mukava kulkea kapeita katuja ja ihaste…

Kukkaisaamu

Eilen lähdin kävelylle kahdeksan maissa vasta heräilevään lauantaiaamuun. Polku Kortesuolta kosteikkometsikön läpi Viitaniemeen soi vielä linnunlaulua ja valo siilautui hienosti kirkkaanvihreän lehvistön läpi. Osa polun pitkospuista on kärsinyt talvesta ja jokunen on räsähtänyt jo poikki lahouttaan. Toivottavasti kaupungilta liikenee kunnostajan apua, sillä muuten reitti rapistuu ja muuttuu kurakelillä mahdottomaksi kulkea.

Jousiammuntakentällä ensimmäinen urheilija pienen apupoikansa kanssa mittaili jo kenttää. Pari koiranulkoiluttajaa rupatteli Taidepolun päässä; toisella hieno lierihattu - selvä alkavan kesäisen juhlapäivän merkki. Kävelin reippaasti kasvun alkuun päässeen nurmikon poikki Kasinonmäen kukkaloistoa ihailemaan.

Voikukkameren keskellä ei tänä kesänä loistane enää rinteessä useina vuosina nurmikkoon leikattu hymynaama, sillä niillä paikkeilla hehkuu nyt komeana pinkkien ja punaisten tulppaanien sekä valkoisten narsissien suuri "kukkapenkki".

Tuomiojärven rantaa …

No onkos tullut

Mahtava valo- ja lämpöilmiö puski iholle, kun astuin ulos kivitalosta. Suuntasin Köyhälammelle, missä jokunen sorsa polski ja suihkulähde ampui ylös vesipisaraa niin tehokkaasti, että tuuli ulotti pisarasateen pitkälle lammen rantamille, naamalleni asti.

Mutta juoksevaa vettä tanakampi yllätys odotti Köyhälammen toisella laidalla: välähdys talvesta. Lumikasojen äärellä voi vielä ainakin muutaman päivän muistella, mikä peitti maan ennen tätä kirkasta vehreyttä.

Jyväskylän kampusalue on nyt kauneimmillaan. Siellä kelpaa ensi viikolla lukea vaikka pääsykokeisiin kukkivien omenapuiden alla tuuhealla nurmikolla. Omenapuiden kukkanuput ovat vasta aukeamaisillaan, syreenit räjähtävät täyteen loistoonsa varmasti viikonloppuna. Pihlajan kukkanuput odottelevat vielä, mutta tulevat nekin kohta perässä. Nyt on puiden kukkaloiston aika.

Venansoniin ja takaisin

Ennen Nizzaan paluuta oli vielä aamupäivä aikaa lähteä ammentamaan vuoristomaisemista muistoja mukaan. Sopivan matkan päässä aamukävelyyn St-Martin-Vésubiesta oli Venansonin unelias pikkukylä, joka vartioi laaksoa 1164 metrin korkeudesta jyrkän rinteen laella.

Vésubien joen ylityksen jälkeen reitti kulki ensin talojen ja puutarhojen lomitse ja jatkui loivaa mutta pitkää nousua pääosin pitkin asvalttitien laitaa. Kylästä on loistavat näkymät niin St-Martinin kylään kuin muualle laaksoon, eikä ympäröivien vuorten huippuihin kai ikinä kyllästy. Kylään tullessani näin sähkölaitoksen kavereita hommissa, sitten vastaan tuli yksi herrasmies, jonka kanssa vaihdoimme bonjourit, mutta muutoin en nähnyt kapeilla mukulakivikujilla muita eläviä olentoja kuin kullanruskean ja arvokkaasti astelevan kissan.

Keltaisilla reittitunnuksilla merkitty polku laski kylän takaa alas Les Grangesiin ja kääntyi Libaret'sta takaisin kohti St-Martinia. Venansonin kylän alapuolelta rinnettä kiertävä polku oli …

Sateinen Colmiane

Aivan alkumatkan reitti seurasi kyläteitä, kunnes kääntyi rinteeseen ja muuttui lehtipuiden reunustamaksi poluksi. Ylempänä puusto muuttui enimmäkseen havupuiksi ja näkymät alas laaksoon paranivat; pian taakse jäänyt kylä näytti pieneltä jossain siellä alhaalla.

Olin unohtanut ottaa hanskat taskuun, mikä kostautui kun saavutin Colmianen (alt. 1503) jo hiljenneen laskettelukeskuksen. Sade oli voimistunut ylemmäs noustessani ja näpit olivat jo hieman kohmeessa. Rinteiltä olivat jo lähes kaikki lumet sulaneet, mutta sade jäähdytti ilmaa reippaasti, joskaan ei ihan nollaan asti.

Matkailuinfon madame ehdotti sinne poiketessani, että palaisin St-Martin-Vésubien kylään maantien laitaa; joku varmasti ottaisi minut kyytiin matkan varrelta. Kysyin kuitenkin polkusuositusta paluumatkalle, sillä ei tehnyt mieli hypätä kumipyöräin kyytiin. Päädyimme siihen, että olisi fiksuinta palata samaa, hyväkuntoista polkua alas, jos kerran ehdottomasti haluan kävellä. Pysähdyin vielä teekannulliselle ainoass…

Vésubien vuoria

Alle parin tunnin bussimatka Nizzasta kiskurihintaan 1 euro/suunta ja olin vuoristossa St-Martin Vésubien (alt. 1000 m) kylässä, Mercantourin yhä ylemmäs kohoavien vuorien juurella. Koska päivä oli kaunis ja aurinkoinen, ostin eväät iltapäiväksi, täytin vesipulloni ja lähdin reppu selässä kävelemään kohti etelämpänä sijaitsevaa Belvédèren kylää. Edessä oli noin kuuden tunnin kävely punavalkoisilla tunnuksilla merkittyä GR52A-reittiä pitkin.

Lämpötila oli huhtikuun lopussa parahultainen kuljettavaksi kevyessä pitkähihaisessa. Rinteiden kapuaminen pitkästä aikaa tuntui todella hienolta, enkä voinut olla alkumatkasta pysähtelemättä tiheään. Paitsi että oli suorastaan pakko pysähtyä ihastelemaan lumihuippuisia vuoria, vielä keväisen varovasti vihertäviä tai suorastaan karuja rinteitä ja ylipäänsä ympäröivää avaraa maisemaa, oli kuvien räpsiminen oiva tapa hengähtää alun nousujohtoisella polulla. Vastapäisen rinteen laella pilkotti Venansonin kylä (kuvassa harjanne lumihuippujen edessä).

R…

St-Jean-Cap-Ferrat

Mitäpä jos kävelisin meren rantaa, mutta en leveää rantabulevardia, vaan myös kapoisia teitä ja mutkittelevia kivipolkuja pitkin, suurimman osan aikaa poissa liikenteen hälystä? Siinä tapauksessa on tehtävä lyhyt eli yhdeksän minuutin paikallisjunamatka Nizzasta Beaulieu-sur-Meriin (vapaa käännös: kaunis-paikka-meren-rannalla) ja suunnata rautatieasemalta kohti St-Jeanin kylän satamaa, josta merenrantapolku alkaa.

Jo satamaan saapuminen asema suunnasta viehättää: taideteokset reunustavat puistokaistaletta mastomeren yläpuolella. Satamassa reitin alussa on myös merenelävien myyntikoju (avoinna aamupäivisin), mutta pääosin tämäsentier littoral (rannikkopolku) kulkee onnekkaiden ranta-asuintalojen tai luonnonvaraisen rannan vieritse. Reitti on merkitty siellä täällä opastetolpin tai -merkein, jos tie haarautuu. Opastetolppa on esimerkiksi David Nivenin aukiolla (kuka muistaa esimerkiksi alkuperäiset Vaaleanpunainen pantteri -elokuvat?), jonka läpi polku kulkee.

Aallot roiskauttavat kohi…

Englantilaisten promenadilla

Kävellessäni huoletonna Nizzan pääkatua Jean Médecinin avenueta huomasin heti, että ympäristönmuutos toi mukanaan myös askelten hidastamisen. En ollut enää kävelylenkillä, vaan flaneeraamassa kaikessa rauhassa (flâner - kuljeskella, vetelehtiä, kertoo taskusanakirja) pitkin leppoisia katuja. Toki turistien kansoittamassa kaupungissa on muutenkin helppo kulkea hitaasti, koska esimerkiksi vanhan kaupungin (vieille ville) kapoisilla kujilla ei ole mahdollista rynniä kiirevauhtia eteenpäin.

Nizzan ylpeys on Enkelten lahden kilometrejä pitkä Promenade des Anglais, englantilaisten promenadi. Rannan kävelytie sai alkunsa 1800-luvun alkupuoliskolla, jolloin varakkaat kaupungin lämpöön hakeutuneet englantilaiset saattoivat työn alkuun. 1800-luvun puolivälissä tie nimettiin englantilaisten mukaan. Leveä rantapromenadi on täydellinen niin hitaaseen, viipyilevään kävelyyn ja kanssakulkijoiden tai paikallaanolijoiden katseluun kuin hölkkään tai rullaluisteluun. Kävelytien alapuolella azuurinsin…

Kulttuurikävelyllä

Tiistaina olin oikein kulttuurikävelyllä. Ritva Palviainen ja Mirja Knuuttila tarinoivat puolentoista tunnin ajan elävästi niin Seminaarinmäen kuin Älylän alueen taloista ja entisistä asukeista parinkymmenen hengen ryhmälle.

Jyväskylän yliopiston kirjaston edestä alkaneella ja Kramsunkadun yläpäähän, Liikuntaa vastapäätä päättyneellä kävelyllä etenimme vain lyhyehkön matkan, mutta ehdimme nähdä ja kuulla paljon. Tällaisella leppoisalla lenkillä ehtii oivallisesti pysähtyä kerrankin katsomaan sitä, minkä ohi niin helposti arkena tai pyhänä kulkee. Toki ryhmässä ei voi pysähtyä paikalleen pitkäksi aikaa, kun muut jo ovat siirtyneet seuraavaan kiinnostavaan selostuskohteeseen, mutta onpa taas lisää sellaista, mihin palata ihastelemaan toisen kerran.

Kierros pohjautui pitkälti ns. Älylän reittiin, johon voi tutustua Jyväskylän kaupungin nettisivuilla. Matkan varrelle mahtuu paljon kulttuurihistoriaa ja kiinnostavia henkilöitä, jotka ovat asuneet, opiskelleet tai työskennelleet kampuksella t…

Kevätvihreää

Värit ovat nyt niin kauniita. On aivan upeaa kävellä myllertävän tuulen jälkeen pitkin katuja, jo hilpeästi käytössä olevan Hippoksen tenniskentän ohi, kulkea kampukselle ja tuijottaa lehtipuiden huikean kirkasta keväänvihreää, joka kestää vain nämä arvokkaat hetket.

Yliopiston kirjaston viereisen Yliopistoportin lähellä, Seminaarinkadun puoleisten puiden juurella, kukkivat sinivuokot, kirjaston kupeessa taasen näkyi käenrieskojen keltaista. Kauppakadun yläpäässä Sohvin vieressä nuori nainen nojasi aitaan ja antoi lämmittävien säteiden loistaa ylleen; onnellisimman näköiset ihmiset kulkivat auringon puolella katua.

Brunnsvikenin rauhaa

Metro Akallan suuntaan, kymmenkunta minuuttia Tukholman keskustasta: Solna. Solnan keskusta on vilkkaasti liikennöityjen teiden puristuksessa, mutta upeasti vehreät puistot ovat tähän aikaan tuoksujen täyttämiä. Tuomen kukintaa ei voi olla huomaamatta.

Solnan keskustasta itään on maailman ensimmäinen city-kansallispuisto Hagaparken, joka yltää aina Tukholman Norrtulliin asti. Hagaparkenia reunustaa rauhaisa merenlahti Brunnsviken, jolta on yhteys muita vesiväyliä pitkin aina Itämerelle.

Käyskentelin eilen illalla Brunnsvikenin koillisrannalla. Pipersvägenin varressa kävelijää ihastuttavat vanhat talot, joista on pidetty hyvää huolta. Niissä näkyy kuulemma myöa 1900-luvun alussa maineeseen nousseen muotoilija Carl Malmstenin kädenjälkeä.

Brunnsvikenin rantaan löytää rantakahvilan kylttiä seuraamalla pitkin lehdon poikki kulkevaa kävelytietä, jonka laidalla kukkivat lukuisat valkovuokot. Rannassa nuori pari kalasti kahvilan edustan laiturilla: nainen pyydysti pieniä sinttejä miehelleen…

Vuoksen vartta

Taukoa tänne kirjaamisissa, vaan ei kävelyssä. Yritän lähiaikana kertoa tarkemmin, missä kengänpohjat kuluivat äskettäin erittäin miellyttävästi.

Viikonloppuna kuljin taasen Imatralla pitkin Vuoksen rantoja sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna. Parisen tuntia meni kummallakin kerralla auringonpaisteessa, mutta tuulisessa säässä. Tämänpäiväisellä kävelyllä koleasti kylmän veden yli puhaltanut tuuli tuntui hetkittäin menevän puseron läpi (takkia en tietenkään ottanut matkaan), mutta oli ainakin keväisen raikasta.

Eilen Vuoksen yli kantoivat tuulen ja aaltojen äänten lisäksi ortodoksikirkon kellot. Västäräkit ja peipot muistuttivat kesän tulosta, samoin siellä täällä kukkivat sini- ja valkovuokot, joita ei kotikonnuilla Jyväskylässä luonnonmetsissä näe. Suurempi vehreys on vielä puhkeamatta, mutta viikonlopun sateet avittivat luontoa ja puiden lehdet alkavat viimein avautua.

Kalastuspuistossa oli eilen jonkin sortin tapahtuma. Ämyristä kauas kantautunut puhe alkoi ylpeällä maininnalla si…