Sorsa on laskeutunut

Itärajalla Imatralla virkistävä valo houkutti eilen seuraamaan Vuoksen vartta. Rantajään takana vapaan veden yllä leijui vesihöyryä. Ihan rannassa puita peitti lumikerroksen sijasta komea kuurakuorrutus.

Astuin lumiselle laiturille katselemaan Vuoksen avaraa maisemaa. Imatrankoski odotti jossain usvan takana, Mansikkalan siluetti näkyi osittain vastarannalta. Pari sorsaa räpylöi lähemmäs yläjuoksun suunnasta. Hetken kuluttua alajuoksun puolelta kohosi suuresta sorsaparvesta ilmaan useamman sorsan ryhmä ja ne laskeutuivat siivet levällään räpyläjarrutuksen kera laiturin tuntumaan. Perässä toinen sorsaryhmä, ja kolmas, ja niin edelleen. Levitin avuttomana käsiäni ja totesin toiveikkaille, että minä en ole se kiva leipäpussitäti tai -setä, valitan. Turha fanittaa.

Seuraavan laiturin kohdalla varisparvi oli fiksumpi, eikä lähtenyt turhia hötkyilemään ehkä-ruuan perässä. Sorsatkin lähtivät lopulta uimaan junanvaunumaisessa jonossa entiselle päivystyspaikalleen. Minä tallustin auringossa tyytyväisenä, vaikka pitkä suora ennen Imatrankoskea tuntuukin aina hieman puuduttavalta. Koskelle saavuttuani kiertelin uljaana hohtavan Valtionhotellin vastarannan puiston poluilla ja avasin yhden umpeen sataneen uran, mitä siitä että lunta humpsahti kengän varresta vähän sisään. Venäläisturistit valokuvasivat vastarannan näköalatasanteella toisiaan.

Buttenhoffin kaakaotauko palautti lämmön poskille ja lähdin palaamaan takaisin Mansikkalan puoleista rantaa. Kalastuspuiston rannassa oli pilkkijöitä vain kaksi. Ensi kertaa näin pilkkijöillä pienet suojateltat! Eipä tuuli pure naamaa, kun voi istua teltassa.

Kommentit

Suositut tekstit