Venyke

 
Aina ei ole pakko mennä suorinta tietä kotiin. Päätin venyttää kotimatkaa tekemällä pidemmän kävelykaarroksen ulkoilmassa. Katukävely ei luontotuokiota vastaa, mutta rauhoittaa yhtä kaikki.

Yliopistonkatu."Valon kaupungin" välähdyksiä. Vasemmalla keskusseurakuntatalon laitaa koristavat hassut, massiiviset mustat valopylväät, päällä killuu hattupäätä muistuttava valaisin. Kohta oikealla hienosti tunnelmavalaistut Neron portaat ja Harju, joka on valojensa ansiosta aivan upea iltaisin. Kilpisenkadun ja Kauppakadun kulman valkoisen kerrostalon parvekkeilla edelleen piiitkät kynttilärivistöt, joiden muistan somistaneen rakennusta vuosikausia talvisin jo itsenäisyyspäivän illassa.

Asemakadun yläpäässä olin passelisti seitsemän kieppeillä, mutta ikävä kyllä tänään ei ollut Lyseon seinän valo-ääniteoksen ilta, joten sain tyytyä vilkaisemaan katua alas; violetit loisteet Kauppalaispihan alapuolisen uudisrakennuksen seinillä. Tori: valaisematon Torikunkku-veistos (Veikko Hirvimäki). Miksi? Se on kuitenkin torin keskellä! 

Ohitan venykekävelyn nimikkokadun, minimittaisen Venykekujan, joka lie saanut nimensä Wolmar Schildtin kunniaksi. Piirilääkäri ja kielimies Schildt kehitti 1840-luvulla oman venykekirjoitusjärjestelmän vokaalien merkitsemiseen, mutta kirjoitustapa ei saavuttanut suosiota.

Ylös Taulumäkeä, kirkko kohoaa uljaasti valaistuna maisemasta, toisin kuin takavuosina. Taas kerran pysähdyn katsomaan päädyn koristetta. Mieleen ei tule vieläkään ensimmäisenä enkeli, vaan jokin lepakon tapainen siivekäs.

Tuomiojärven rannassa nautin ensin levollisesta, hyvin valaistusta kävelytiestä, kunnes vesilaitoksen takaa alkaa aurattu, mutta lyhdytön väylä. Hämärähommissa on vielä näin illalla myös muutama hiihtäjä järven ladulla. Näemme kulkea lumen valossa ja kaupungin kajossa.

Kommentit

Suositut tekstit