Merituulessa

Turkoosit aallot mäiskäyttävät itsensä rantaan niin raivolla, että pisaroita lentelee minunkin päälleni asti, vaikka kävelen muutaman metrin ylempänä Englantilaisten promenadilla, Promenade des Anglais. On jännä juttu, miksi kaupungin nimi on suomen kielessä italialaisittain Nizza, eikä Nice. Vai onko suomeksi käytetty nimitys muka peräisin jo ennen vuotta 1860, jolloin kaupunki kuului satojen vuosien ajan Sardiniaan? Tai kenties on kyse vain helpommasta ääntämisestä meikäläisille.

Nyt ei voi vain laiskasti promeneerata, on käveltävä tositarkoituksella, etunojassa. Tuuli painaa vastaan, kun astelen lentokentän suunnasta kohti keskustaa ja vanhaa kaupunkia. Välillä puuska tarttuu minuun oikeasti, enkä jaksa olla ihailematta muutamia pyöräilijöitä, jotka urheasti polkevat sivuvastaiseen tuuleen. Promenadilla ohitan myös sinisten pyörien parkin: satunnainen käyttäjä voi vuokrata fillarin 1 eurolla/päivä (kännykkä+pankkikortti tarvitaan). Jos hankkii vélo bleu -fillarikortin, vuosimaksu on vain 25 euroa! Sinipyöriä on noin 1200 eri puolilla kaupunkia, liikenteessäkin niitä näkyi paljon.

Huom. kuvan valkoinen auto promenadilla on sinipyörien huoltoauto, muutenhan promenadilla ei moottorilla ajella. Tuntuu tosi kivalta, että Nizza on alkanut viime vuosina panostaa juuri jalan ja pyörällä liikkumisen parantamiseen sekä joukkoliikenteeseen. Ennen autojen ruuhkauttama Avenue Jean Médecin on saanut toiseen päähänsä hienon jalankulkijoille pyhitetyn aukion taideteoksineen ja katu on muutenkin pääosin raitiovaunujen ja moottoritta liikkujien käytössä. Mainiota!

Jatkan sinnikkäästi pitkin promenadia, vaikka ajatuksen harhailevat toisille kaduille ja poluille. Vähitellen tuuli karkottaa pilviä ja sää selkenee. Hotelli Negrescon julkisivua peittää puhurissa lepattava, rakennuksen ääriviivoin koristeltu valkoinen pressu. Vastaan huojuu muutama keinupyöräilijä - vai miten niitä huojuttelemalla eteenpäin liikkuvia, moottorittomia "pyöriä" pitäisi kutsua? Sileäkiviset uimarannat ovat typötyhjiä, kunnes saavutan puiston (Jardin Albert 1er) ja pysähdyn katsomaan kivikasoja promenadin kaiteen takana, rannan puolella.

Nyt on siis rantojen huoltoaika. Pari kaivinkonetta kauhoo ja jyystää kiviannos kerrallaan rantaa uuteen muotoon, ennen kuin turistimassat voivat levittää froteepyyhkeensä ja kaislamattonsa sileille kiville, joiden olen ajattelemattomasti luullut heittäytyneen rantaan merestä omia aikojaan. Ehei, kaupunki pitää huolta rannoistaan.

Kaivinkoneiden luona puskee promenadin alta virtaava uoma mereen. Kaupungin katujen alla muutamien korttelien verran piileksinyt Paillon-joki tulee esiin lähes huomaamatta. Vaikka tuuli ei vieläkään armahda, aurinko suostuu ystävällisesti lämmittämään kulkijaa. Eilen yksin karheilla kukkuloilla, tänään joukon keskellä sileällä asvaltilla.

kävely 11.4.2010