Räiskeestä rauhaan

Ihantolantietä nousee Harjulle lauantai-iltana yhdentoista maissa muutama muukin. Autoilijat joutuvat kääntymään täydeltä parkkipaikalta alas tyhjin toimin, mutta kävelijöitä vielä mahtuu ylös asti. Jyväskylää muutaman päivän hallinnut rallitapahtuma on saamassa päätöksensä räiskeellä ja paukkeella yläilmoissa: kuulemma Suomen suurin ilotulitus, kestoa 32 minuuttia. Ja vaikka Harjun vesitorniin saakka ei Jyväsjärveltä ammuttavia rakettipatteristoja säestävää musiikkia kuulekaan, on ilotulitteiden valoleikki taivaalla komeaa katsottavaa. Helppo sanoa, kun en ole esimerkiksi paukkeesta kärsivä koira. Kun tulitus on päättynyt ja kävelen pois, tokaisee yksi kulkija toiselle: ensi uutena vuonna sitten Prismasta noita. Ei taida ihan sieltä löytyä.

Sunnuntaina lähden pidemmälle kävelylle, pitkästä aikaa. Tuntuu suorastaan oudolta kulkea tukevapohjaisilla kengillä kepeiden sandaalien sijaan. Sepänaukiolla on jo hiljentynyt; kirppismyyjät raivaavat jo pois myyntipöytiään, kun kello lähenee yhtä.
Yrjönkatu. Katolisen kirkon avoimesta ovesta kaikuu laulua. Alempana kerrostalon ikkuna on raollaan, sieltä raikaa pianonsoittoa vailla haparointia. Musikaalista väkeä tällä kadulla. 

Suuntaan Rantaraitille Schaumanin linnan kohdalta. Poikkean heti Tourujoen uoman jälkeen oikealle Jyväsjärven rantaan katsastamaan koirien uimarantaa, joka on aidattuna kätketty villiksi jätetyn, lehtipuuvoittoisen rantametsikön katveeseen. Yhtään haukkua ei ole nyt uimassa. Joen toisella rannalla pilkottaa Schaumanin linnan pinkki seinä. Penkereeltä minua katselee kaksi kivistä leijonapatsasta. Mikähän niiden oikea vartiopaikka on? Onko jellonat siirretty pääsisäänkäynniltä, puutarhasta vai mistä sivuun remontin tieltä tuijottamaan tällee autiolle joenuomalle?
 Ohitan Halssilan ja saavun Rauhalahden voimalan kohdille, mutta en jatkakaan Rantaraittia, vaan käännyn asvaltilta oikealle, rantaviivaa myötäilevälle viitoittamattomalle kärrytielle. On kokeiltava, minne asti sitä pääsee. Taidan katsella vuoden 2014 tulevaa asuntomessualuetta edessäni; niittymaata riittää Viherlandian ja Jyväsjärven välissä.
 Asuntomessuilijat saavat sitten valmistautua paitsi näppäriin puutarhatarvikeostoksiin naapurissa, myös katselemaan myös Rauhalahden voimalaa, jota ei taitavinkaan maisemointi voi peittää. Vrt. Keljonlahden voimala. Tuleekohan alueen myyntinimeksi Rauhaniemi?

Pikkutien varressa on makoisan näköisiä villivadelmia, joita on pakko maistaa. Kävellessäni rannasta isommalle tielle mietin, että tässäkin rannassa lie ollut ihan oikeaa asutusta, koska tien varren kasvillisuus vaikuttaa välillä pihapiirimäiseltä, vaikka tönön tönöä ei näy. Kohta ohitan jyhkeänkorkeat kuusiaitarivistöt ja vaivihkaa myös jäljellä olevan vanhan talon pihapiirin (sorry, mutta kieltotauluja ei tulomatkalla näkynyt), oikealla parin uuden talon rakennustyömaa, ja olen taas virallisella reitillä.

Koukkaan Rantaraitilta vielä Kuokkalan kartanoon vastustamattomalle uunituoreelle pullalle ja teelle. Ah! Tältä sen pitääkin maistua! Pihalla treenaavat tanhuajat kolmelta alkavaa esitystään (vapaa pääsy!), mutta palaan hevosaitauksen ohi takaisin rantaan ja jatkan kävelyä kohti Ainolaa. Sulkulan jälkeen äkkään niityltä vaiteliaan metallilinnun, mustan helikopterin, joka on siinä muina miehinä parkissa. Autoa siihen ei varmaankaan olisi saanut parkata, mutta helikopteri...

Kun saavun Mattilanniemeen, päätän olla kiertämättä pohjukkaa ja oikaisen suosikkikävelysiltaani pitkin lahden yli. Kramsunkatua noustessa tunnen väsymyksen jo painavan, mutta se ei haittaa. Tovin kävelytauko teki tehtävänsä; taisin jo kaivata tätä askelluksen tunnetta ja pian lankeavaa raukeutta jäsenissäni.

Kommentit

Suositut tekstit