Hidastaen

Turhan kiireiset askeleet hidastuvat kuin itsestään, kun saavun märälle, liukkaalle savimaan polulle, joka johtaa Haukanniemeen. Siirryn vielä leveältä polulta sivuun ja kuljen rantamaisemia pitkin välillä vain puiden ja maahan pudonneiden lehtien seassa, poissa polulta.
Sammaloituneella puulla on rintaneula.
Jos kaipaa vauhdin taltuttamista, kannattaa lähteä metsään ja hakea silmillään sieniä. Näin kellertävien ja ruskeiden lehtien jo alettua laskeutua maan pinnalle on yhä vaikeampaa erottaa juuri oikeaa värisävyä ja muotoa. Kumarrun kurkkaamaan, onko edessäni varmasti punikkitatti, tai joku muu, jonka jätän rauhaan. Pikku-punikitkin ovat niin hellyttäviä kurkistaessaan heinien ja lehtien alta.

Hidas kulkemiseni kuitenkin palkitaan ja onnistun kuin ihmeen kaupalla löytämään muutaman kauniin herkkutatin, vaikka näissä maisemissa jalan kulkijoita riittää, sekä koiralla että ilman. Lehtikuusien alla alkaa jo hämärtää.

Kommentit

Suositut tekstit