Kahvilalepoa ja kukkarosmo

Puikkelehdin tuttua reittiä Tampereen rautatieasemalta kahvila Runoon, Ojakadun ja Aleksanterinkadun kulmaukseen. Ovatko nuo lasimaalauksia? Ikkunoihin on ripustettu tällä kertaa "kehystarinoita", Jouni Kopsan lasitöitä. Niin abstraktia kuin tätä esittävämpää, kuten kuvan linnut.

Jos päivä tuntuu kiireiseltä, tekee lepohetki ja ajatusten pysäyttäminen hetkeksi hyvää. Jotenkin se tuntuu onnistuvan helpommin mukavassa miljöössä, jossa muutkin, tuntemattomat, antavat selvästi itselleen aikaa. Viereisissä pöydissä rupatellaan kiireettömästi, maistellaan piiraspalasta, siemaillaan kahvia tai teetä. Tuoreen leivonnaisen tuoksu, ah.

Myöhemmin päivällä kuulen, että Vohvelikahvila löytyy nyt myös "keskustasta". Tampereen keskusta? Eikö vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta sijaitseva Ojakatu (Vohvelikahvila nro 1) olekaan keskustaa? Ei, minua valistetaan. Keskusta on tällä toisella puolella. Ihan sattumalta osun loppuiltapäivästä Tuomiokirkonkadulle ja äkkään yhtäkkiä tuon uuden Vohvelikahvilan. Kurkistan sisälle, täyden oloista. Toisen kerran sitten...
Seison vielä Vohvelikahvilan edessä, kun huomaan nuoren naisen nappaavan läheisen liikkeen edessä olevalta ulkopöydältä koristekukkaruukun (jos muistan oikein, hän sanoo toverilleen: "taidan ottaa tämän") ja jatkavan huolettomasti kävelyään eteenpäin. Täh? Eikö se menekään ovesta sisälle ja maksamaan ja... Olen niin hämmentynyt, että huudan perään, mutta en hoksaa lähteä liikkeelle. Puuskahdan asiasta toiselle naiselle, joka astuu tuosta liikkeestä ulos; hän huikkaa nopeasti liikkeen sisälle ja kohta myyjä kirmaa ovelle. Annan ruukunnappaajan tuntomerkit ja osoitan poistumissuuntaan. Hetken kuluttua myyjä palaa hengästyneenä ruukku sylissään. Anastettu omaisuus palautuu onneksi taas paikalleen. Nolottaa silti, etten toiminut itse. Mutta kuulepas näpistäjäkävelijä, mikä sinulle oikein tuli?

Kommentit

Suositut tekstit