Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2010.

Haapaniemi

Käännyin Heikinkadulta Tourulaan enkä Rantaraitille, vaikka sitä kautta matka Vaajakoskelle olisi ollut lyhyempi. Tourujoen ylittävä kävelysilta vain sattui houkuttamaan enemmän. Ohitin Kivääritehtaan punatiilimiljöön lähes luotisuoraa tietä, joka ikävä kyllä ei jatkunut funkistalojen suojassa loppuun asti, vaan kurvasi jo Tourutornin kohdalla vilkasliikenteisen Tourulantien varteen. Meluisaa.

Halssilassa Kärpänkujan kohdalla on tien varressa vielä kaksi vanhaa, kaunista puutaloa, jotka on jätetty mädäntymään korjauskelvottomiksi. Arvatenkin niiden tilalle pykätään sitten iso rivitalo. Halssilan mäkeä noustessa muistin muinaiset pyöräilyt samalla tiellä. Aina siinä kohdassa tuli hiki ja teki mieli taluttaa, samalla hekumoiden tulevasta alamäestä.

Jyskässä oli tien laidassa oravaraukan ruumis; yliajon uhri. Yliajaja lienee paennut paikalta. Minäkin jätin vainajan paikalleen ja pohdin, kääntyäkö jo Jyskän koulun kohdalta oikealle vai jatkaako pidemmälle. Koska askel ei painanut, päätin…

Talomaisemia

Hiljentyneet kadut Helsingissä, lumihiutaleet laskeutuvat leppoisasti. Senaatintorin laidalla silmä lepää; Tuomiokirkko on aina uljas näky, etenkin näin illalla. Kävelyreittiopas kertoo torin laidan rakennuksista. Valtioneuvoston linnan päädyssä on aito Könnin kello, joka on Helsingin vanhin julkinen kello! Huokaan, kun muistan että Kiseleffin basaari ja Café Engel sulkevat lähipäivinä ovensa helmikuussa alkavan remontin tieltä.

Senaatintorilta Kauppatorille pääsee muuten aina avoimen museon kautta. Sofiankatu (yllä) vanhoine puhelinkoppeineen ja katukiveyksineen ei ole mikä tahansa katu, vaan museokatu. Ravintoloiden talviajan koristevalot sitovat nyt menneisyyden nykyaikaan.

Kävelyopas luotsaa minut Senaatintorilta kantakaupungin vanhimman kivitalon, Sederholmin talon (1757) ja Ritarihuoneen ohi Katajanokalle.Uspenskin katedraali kohoaa jylhänä kalliolla. Näin iltamyöhällä saan tyytyä vain ihailemaan Skattan hienoa arkkitehtuuria ja valojen korostamia yksityiskohtia, koska maisemia…

Jäätä hyvästi

Viikko sitten selasin kirjaa, jonka vanhassa karttakuvassa oli Vaajakosken paikalla Haapakosken nimi. Paljastui, että kylän nimi muutettiin Vaajakoskeksi vasta 1920! Lähdinkin sieltä kohti kaupunkia sopivasti Haapatietä pitkin. Alkumatkasta moottoritie kohisi vieressä, vielä kun laskeuduin Vaajakummun koululta loistavan pulkkamäen viertä alas. Kävelytie ei siitä jatku moottoritien vartta, joten oli tehtävä mutka Vaajakoskentien suuntaan. Matkan varrelle jäi pian talvilepoa viettävä Niitynpään työläiskotimuseo, joka avaa ovensa jälleen vasta kesällä.
Jyskän kohdalla päätin koukata moottoritien yli Väinölän puolelle. Alapuolella hohti houkuttelevana lumivalkoinen Päijänne, jonne vei pieni polku. Päätin käydä katsomassa jään kävelykelpoisuutta. Oikea päätös, sillä muitakin kävelijöitä siellä näkyi ja kelkan tekemä pohjaura näytti turvalliselta kulkea. Aurinkoinen jääpolku, avarat maisemat, voiko parempaa toivoa!
Kiersin siis Väinölän jäätä pitkin. Iso-Haapasaaren päässä pilkotti Savutuvan …

Vilu

Kuu kelluu kallellaan, mietin mikä on miinuslukema mittarissa. Oikaisen Liikunnan luona lumipolulle ja saan rangaistuksen: jäätyneet männynoksat eivät tahdo taipua tieltäni, vaan estävät itsepintaisesti kulkua. Joudun kumartumaan jäykkäniskojen edessä.

Poskia pistelee, jaloissa tuntuu kylmyys, vaikka kuinka pistelen tossua toisen eteen. En ole älynnyt tänään pukeutua tarpeeksi lämpimästi, vaikka pakkaseen olisi pitänyt jo tottua. Vastaan viilettää kampuksella vauhdikkaita pyöräilijöitä. Yritän olla ajattelematta viimaa, joka heitä lyö kasvoille. Tai joitakin ei; villahuivi on kiedottu yhdellä sun toisella tiukasti naaman ympäri.

Viitaniemen montussa sitkeät urheilijasielut eivät palele. Kaukalopalloilijaa ei lannista edes -23. Kaipa siinä luistimilla pysyy sitten lämpimänä. Huomenna en minäkään palele. Vaan nyt on vilu.

Hanhiperäntiellä

Killerin ohi vievän Vesangantien pientareella kävely ei ole herkkua, mutta vaihtoehtoja ei ollut, kun muut lähimmät kulku-urat näyttivät olevan hiihtäjien käytössä. Yksi ystävällinen autoilija väisti hienosti, muut posottivat ohi piennarta hipoen. Odottelin välillä penkan tuntumassa oman kulkuväyläni vapautumista.
Könkkölän jälkeen käännyin vasemmalle Hanhiperäntielle. Ihan kuin maalla! Vain potkukelkka puuttui, kun nousin hiekoittamatonta, puhtaan valkoista tietä mäkeä ylös. Nenään tuli äskettäin kaadetun kuusen tuoksu. Tukit odottivat noutajaansa tien poskessa. Vain pari yksittäistä taloa oli tämän syrjäisen tien varressa - syrjäisen todella. Matkaa linnuntietä keskustaan noin viisi, kuusi kilometriä! Mikä rauha.
Sitten näin vasemmalle kaartavan tienpohjan, jota traktori oli äskettäin kulkenut. Urissa oli myös jalanjälkiä, joita lähdin seuraamaan kohti Mustalampea. Hiljaisuus alkoi täyttyä elämän äänillä: koiranulkoiluttajia oli myös poluista ja huurrepuista nauttimassa. Pian polku ol…

Kartanolla

Rantaraitilla, heti Schaumanin linnan jälkeen, tuli vastaan mustiin pukeutunut mies kahden mustavalkoisen koiran kanssa. Katsoin oikealle järven jäälle, sitten Aittorinteen ja Halssilan yllä lumisia metsärinteitä. Maisemakin oli mustavalkoisen valokuvan kaltainen, harmaan sävyjä tulvillaan. Halssilan kohdalla rannassa lepäsi musta polkupyörä järven jäällä parkissa, kun sen haltija lienee ollut pilkillä.
Äijälänjoen ylitettyäni käännyin rannasta oikealle, Samulinniemen suuntaan. Siellä yllättivät järeänkokoisten lukaalien seassa iloisesti muutamat somat puutalot hauskoine porttiratkaisuineen. Talvi onkin mainiota aikaa kulkea omakotialueilla, koska lehdettömät puut sallivat talojen näkyä meille satunnaisille kulkijoille.
Kuokkalan kartanon kahvila oli sopivasti auki ja nautin pöytiintarjoilusta sekä herkullisesta toscakakusta. Tänne toistekin tauolle! Kuinkahan moni Rantaraitin kulkija tietää kahvilasta? Taidekokoelmassa Jonas HeiskanÄlylän valot -maalausta katsoessani mietin, että nyt s…

Enkeli

Mattilanniemen kävelysillan ylitettyäni sen huomasin: Rantaraitin lähes jokaisessa valaisimessa roikkuu jääpuikkoja. Miksei ihan jokaisessa? Ovatko wannabe-koripalloilijat ponnistaneet pudottamaan osan, ihanko ovat luonnostaan jääneet joihinkin valaisimiin puikot syntymättä tai itsestään tipahtaneet? Kaikkea sitä ihminen miettiikin.

Erehdyin kulkemaan sauvakävelijän jäljessä. Tik-tok, tik-tok, nakuttivat sauvat kovaan lumipintaan ja kävelin peesissä nopeammin kuin oli ollut ajatus. Onneksi edelläkävijä kääntyi Ainolan luona oikealle.

Jyväsjärven jäätä ylitti polkuja pitkin useampikin kävelijä, vaikka viime päivinä lehdissä on mouruttu ikävästä teräsjää-vesipatja-lumikerros -yhdistelmästä, joka estää niin latukoneita kuin retkiluisteluratojen tekijöitä ja harmittaa jääliikkujia. Pohdin itsekin hetken, ylitänkö järven jäätä pitkin vai en, mutta meluisa Kuokkalan silta ei houkuttanut. Lutakkoon kulkeva polku oli onneksi vielä kova, eikä jalanjälkien alla näkynyt mustaa.

Puolivälissä polk…

Talviuni

Jyväskylän lyseon julkisivun luona koettava valo-kuva-ääniteos Talviuni alkoi seitsemältä. Otin katselu- ja kuuntelupaikan Asemakadun Marimekon puoleiselta kulmalta, kun musiikki alkoi kuulua kaiuttimista. Liikenne soljui normaalisti ohitse ja liikenne- sekä katuvalot hohtivat, joten teoksen alun huomaakin parhaiten juuri äänimaailman muutoksesta.
Lyseon julkisivu alkoi muuttaa väriä valospottien hohteessa, kuu nousi ikkunalasien sisäpuolella, sitten tuli esiin galaksia ja tähtitaivasta. Yötaivas valaistui liekeiksi, sitten paikalle lensivät linnut. Suuret pöllönsilmät (vai lienevätkö huuhkajan?) ovat huima näky Lyseon upeiden ikkunaruutujen takana.
Vajaa kymmenminuuttinen kului nopeasti. Hauska, yllättävä teos! Jään odottamaan mielenkiinnolla Jukka Korpiheten - joka suunnitteli myös kävelykadun valotähden -  seuraavaa valoteosta, jonka ensi-ilta on helmikuussa.

Mäenlaskua

"Nyt viimeinen lasku! Paikoillanne! Valmiina! Nyt!" Rukkasten kämmenet läiskähtivät yhteen ja kaksi pulkkailijaa alkoi kiivaasti lykkiä vauhtia. Isä oli mäen juurella valmiina julistamaan voittajan. Kumpi ehtii ensin...

Suksettomiakin mäenlaskijoita on hemmoteltu runsaalla pehmeällä lumella. Eilen ihastelin Harjun rinteiltä vauhtia ottaneiden jyrkkiä mäenlasku-uria (yllä), tänään Kortepohjan ja Laajavuoren menoa ja meininkiä. Muovipulkat ja stigat saavat nyt kyytiä, lumi tarttuu lahkeisiin ja lapasiin. Milloinkahan sitä itse saisi aikaiseksi...

Sorsa on laskeutunut

Itärajalla Imatralla virkistävä valo houkutti eilen seuraamaan Vuoksen vartta. Rantajään takana vapaan veden yllä leijui vesihöyryä. Ihan rannassa puita peitti lumikerroksen sijasta komea kuurakuorrutus.

Astuin lumiselle laiturille katselemaan Vuoksen avaraa maisemaa. Imatrankoski odotti jossain usvan takana, Mansikkalan siluetti näkyi osittain vastarannalta. Pari sorsaa räpylöi lähemmäs yläjuoksun suunnasta. Hetken kuluttua alajuoksun puolelta kohosi suuresta sorsaparvesta ilmaan useamman sorsan ryhmä ja ne laskeutuivat siivet levällään räpyläjarrutuksen kera laiturin tuntumaan. Perässä toinen sorsaryhmä, ja kolmas, ja niin edelleen. Levitin avuttomana käsiäni ja totesin toiveikkaille, että minä en ole se kiva leipäpussitäti tai -setä, valitan. Turha fanittaa.

Seuraavan laiturin kohdalla varisparvi oli fiksumpi, eikä lähtenyt turhia hötkyilemään ehkä-ruuan perässä. Sorsatkin lähtivät lopulta uimaan junanvaunumaisessa jonossa entiselle päivystyspaikalleen. Minä tallustin auringossa ty…

Lumivalkealla kampuksella

Aurinko kirkasti tämänkin lyhyen päivän ja houkutti kampukselle kävelemään. Vain parin työteliään sielun autot olivat pyhäpäivänä hiljaisella alueella parkissa; Seminariumissa painettiin tänäänkin restaurointitöitä.

Kampuksellakin pihlajat (joiden kimppuun tilhiparvet eivät ole vielä käyneet) ja Oppio-omenapuut ovat keränneet hedelmiensä ylle hienot lumikartiot, mikä onnistuu vain näin pakkaslumen aikaan.

Seminaarinmäen puistoalueet ovat nyt todella upeita. Aallonpuistossa päärakennuksen takana on kauniisti kaareutuvien, lumisten lehtipuiden oksien alla hienoja "piilopaikkoja", joihin pienempien kulkijoiden voisi kuvitella mielellään mönkivän. Kun auringonsäteet siilautuivat iltapäivällä siellä oksien lävitse, tuli taas tunne, että tämä on kuin lapsuuden talvet. Ja sitä, mitä niin moni usein lähtee Lapista hakemaan, kun lähempää ei löydy. Vaan nyt meilläkin on täällä etelässä ihan oikea, ihana talvi.

Palokan pyrähdys

Pakkasta on edelleen riittävästi. Sen verran, että jalan kulkijoita oli tänään liikenteessä vähemmän kuin luulin. Korteniityn uuden alueen päässä aukiolla, missä ennen oli massapohjaisia tenniskenttiä ja talviaikaan jääkiekkokaukalo, laukoi kaksi kiekkoilijanalkua lätkää keskenään. Onhan siinä kuitenkin vielä avojääkenttä. Saa nähdä, miten käy kun loput rakentajat alkavat täyttää nyt vapaita tontteja taloillaan.

Haukkalan lähteellä valui haukan hanasta sitkeästi lähdevettä, mutta kanisteriväkeä ei näkynyt. Hyvin poikkeuksellista. Jatkoin omakotitalojen rakennustyömaan läpi ja kartanon ohitse Ruokkeentielle. Pipo huurtui jo, mutta naama alkoi lämmetä. Olin välttänyt liikojen vaatteiden ansan, mutta se edellytti riittävää askellustahtia eikä sallinut jäähdyttäviä pysähdyksiä. Ranta-Niemelän kohdalla huvitti. Ensin on sinipohjainen kyltti PALOKKA. Sitten keltamusta taajamamerkki, jonka alla lukee...JYVÄSKYLÄ. Kaupungin alueella tässä on koko ajan tallusteltu, joten eikö olisi järkevää ma…

Lumikuusten lumoissa

-18 astetta, kertoi Savelan energialaitoksen mittari. Kapusin Kypärämäkeä ylös ja poikkesin Vuorikadulle, mistä jatkoin pientä polkua pitkin yhä ylemmäs, vesitornille saakka. Mahtavaa kulkea satumaisten lumikuusten suojaamaa polkua, kun taivas hohtaa yllä sinisenä!

Vesitornilta valitsin umpimähkään yhden polku-uran, koska arvelin että se kulkee Laajavuorentien suuntaisesti. Mukavan tovin polku mutkitteli Kypärämäen / Kortemäen kuusikkoisessa maastossa, kunnes vastaan tuli tie ja omakotialue. Vasemmalta kuului surinaa;  joku lennätti moottorilennokkiaan. Pääsin vielä hetkeksi kapealle polulle, ennen kuin luisteluhiihtäjien väylä tuli vastaan, jolloin oli laskeuduttava kerrostalojen vierestä Laajavuorentielle.  

Korteniityntien alkupäähän, Laajavuoren kylpylähotellin alapuolelle, on raivattu tilaa asumisoikeusasunnoille, joista ensimmäinen rakennus on jo nousemassa. Toivottavasti metsää ei kaadeta hurjasti enempää. Korteniityntien kulmasta jatkoin kohti osmankäämien reunustamaa rantaa…