Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2010.

Joen suussa

Harhaudun Joensuussa onnekkaasti torilta eri suuntaan kuin tavallisesti: ulkoa päin luotaantyöntävästä Carelicumista Pielisjoen suuntaan, Rantakadun ja Koskikadun kulmauksen Taitokortteliin. Mielikuvani kaupungista kohenee kertaheitolla. Lyhyet pysähdykset Joensuussa ovat jostain syystä tähän asti pitäneet minut lähinnä torilla ja kävelykadun pyörteissä, joten tämä viitisen vuotta olemassa ollut kaunis kortteli on jäänyt tutustumatta.
Kauppaneuvos Antti Juhana Mustosen entisen talon yläparvekkeella istuskelee pullea enkeli. Alakerrasta johtaa kutsuvia ovia niin ihanaan kahvilaan (tilaa sisällä ja takana ulkoterassilla - huopa tarjolla tarvittaessa) kuin lukuisiin pikkupuoteihin, joissa on tarjolla omaperäisiä käsien taidonnäytteitä niin läheltä kuin kauempaa.

Päätalosta saa myös ostaa käsityötarvikkeita sekä tehdä esimerkiksi kutoa itse. Sisäpihalta löytyy lisää puoteja sekä piha-aittoja, joiden uumenissa on nyt menossa Kylässä-näyttely. Muun muassa muutama hieno valokuvateos. Erityises…

Puistokahvilassa

Jyväskylässä ei ole symppiksiä pikkukahviloita ollenkaan liikaa. Ilahdun suuresti, kun näen Yliopistonkadun ja Oikokadun risteyksessä liitutaululla mainoksen puistokahvilasta. Sinne! Mainoskyltti on varmasti tarpeen, sillä luontaista trafiikkia Oikokatua pitkin on varmasti rajallinen määrä näin kesällä, vaikka kirppis toisinaan katua vilkastaakin.

Mäki-Matin perhepuiston soman punamultamökin kivijalassa on pikkuruinen kahvila Miranella, jolla on ahtaan sisätilan lisäksi käytössä kiva ulkoterassi, josta osa tarjoilustakin hoituu.
Sisätiloista löytyy jäätelö- ja sorbettitiski. Sorrun maistamaan kahta makua hellepäivän kunniaksi: rommirusinaa ja viekoittelevasti tuoksuvaa raparperisorbettia. Nam... On pakko kysyä, mistä nämä herkut ovat peräisin - ja kuulemma ovat Maatalon jäätelöä, tilalla valmistettua. Tuo tuote jää kutkuttamaan sen verran, että äskeinen googlaus paljastaa tuotteen olevan hollantilaisen ketjun konseptoima, mutta valmistajat ovat oikeasti paikallisia maitotiloja. Siis …

Wivin pihassa

Käännyn Seminaarinkadulta alas kahden korttelin mittaiselle Hämeenkadulle ja siitä oikealle vielä lyhykäisemmälle Wivi Lönnin kadulle. Arkkitehti Wivi Lönnin itselleen Älylään suunnittelema talo numerossa 4 on nyt satavuotias, minkä kunniaksi kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyään omistaman kiinteistön piharakennuksessa on avoinna Wivi Lönn -näyttely 29.8. 2010 saakka. Näyttelyyn pääsee tutustumaan klo 12-17 keskiviikosta sunnuntaihin.
 Kuinka mukavaa onkaan astua tyylikkääseen puutarhaan ja poiketa "kanalaan", jonka vasemmassa päädyssä näyttää nyt olevan työ- tai vierashuone ja oikeassa on galleriatila (ja keittonurkkaus). Somassa rakennuksessa on alun perin ollut niin eläinsuoja, taloudenhoitajan työtila kuin kaksireikäinen käymälä.

Huoneen perällä pyörii tv-ruudussa Wivi Lönnistä ja tämän itselleen suunnittelemasta asuintalosta kertova Sisko Vähämäen käsikirjoittama mainio kuvaesitys selostuksineen. Kulttuuria edelleen monimuotoisesti tukeva Kauko Sorjonen asuu itse taloss…

Hidasta

On hitaan kävelyn aika. Tässä kostean uuvuttavassa lämpötilassa ei yksinkertaisesti voi kulkea julkeaa vauhtia, kun jo laahustaessa tulee hiki. Saati sitten, kun pysähtyy.

Jälleen kerran kuljen kampusalueen poikki, uimahallin ja urheilukentän vierestä kohti yliopiston päärakennusta. Hidastan askeleitani vaistomaisesti, kun näen satunnaisilta sadepisaroilta tai auringolta suojaan hiipineet taijin harrastajat X-rakennuksen katoksen alla. Kädet, jalat ja keho kääntyvät lumoavan rauhallisesti. En kehtaa jäädä yleisöksi, vaikka taijia katsoisinkin mielelläni. Jo sen seuraamisesta tulee levollinen olo.

Istahdan hetkeksi yliopiston päärakennuksen seinustan penkille. Yksinäinen itikka tulee pitämään seuraa. Autojen äänet hiipuvat, aika pysähtyy.

Jyväskylän keskusta kylpee nyt kesässä. Kävelykadulla on selvästi myös turisteja feissareiden ja hellevarusteissa nautiskelevan kantaväestön keskellä.
Saavun Viitaniemeen, missä ruskoliljat kukkivat jättipoimulehtien keskellä suihkulähteen viereisessä …

Taideperjantai

Kulttuurista kiinnostuneen kannattaa Jyväskylässä kävellä erityisesti perjantaisin, sillä kaupungin museoihin on silloin vapaa pääsy. Olen melkein unohtanut tämän, mutta saapuessani Säästöpankin kulmalle pysähdyn pankin näyteikkunan eteen katsomaan minimuseoikkunaa, jossa muistetaan Uno Cygnaeusta ja Wolmar Schildtiä kuvien ja tekstien kera. Onpa esillä myös otteita vanhoista kirjeistä ja laatikko, jossa säilytettiin Schildtin perustaman Säästöpankin varoja ja tilikirjoja alussa.
Tästä on helppo jatkaa muutama metri eteenpäin Jyväskylän taidemuseo Holvin suojiin, missä on esillä Antti Jokisen valokuvanäyttelyn lisäksi peräti Helmiä Ateneumista, Laatokan Karjalan mesenaattipariskunnan (Herman ja Elisabeth Hallonblad) kokoelmasta. Kiva nähdä täälläkin von Wrightin tarkkaa sivellintyötä, Munsterhjelmia, pari Scherfbeckia ja muita vanhemman taiteen edustajia.

Palaan lämpimään aurinkoon ja Kilpisenkadulle, missä käsin tehdyistä hienoista töistä voi nauttia ulkoa käsin, museon Näytön paikk…

Uno ja Wolmar

Kello tulee kuusi illalla. Kymmenkunta kävelijää kokoontuu Jyväskylän kaupunginkirkon eteen vihreäpaitaisen oppaan luo ja maksaa kuuden euron lipun puolentoista tunnin opastetusta kävelyretkestä (hmm, kaupungin nettisivuilla oli ilmoitettu hinnaksi 4 e/hlö...). Kävelyn teemana ovat Uno Cygnaeus ja Wolmar Schildt, joiden syntymästä on tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 200 vuotta.

Kävely suuntautuu ensin kaupunginkirkolta Kilpisenkadulle, joka oli ennen Itäinen Puistokatu, ennen kuin sen nimi muutettiin Schildtin kunniaksi ensin Kilpikaduksi (Schildt = kilpi) ja sittemmin Kilpisenkaduksi. Kävelykadun ja Kilpisenkadun risteyksessä oli ennen nykyistä Säästöpankin kivitaloa piirilääkäri Wolmar Schildtin empiretyylinen talo, jossa hän asui perheineen, mutta myös käynnisti paikallisen Säästöpankin toiminnan. Pankin asiakkaiksi kelpasi ihan tavallinen rahvas pienilläkin talletuksilla.

Nousemme Kilpisenkadun yläpäähän, minne pilkistää Lyseo, Suomen vanhin suomenkielinen oppikoulu (perustettu 185…