Kivääritehtaassa taidolla

Saavun lauantai-iltapäivänä yläkaupungilta sivukatuja ja radan vartta pitkin Kivääritehtaalle. Valtion Kivääritehdas, sittemmin Sako-Valmetin Tourulan tehdas, valmistui 1926-27. Täällä on aikojen saatossa valmistettu aseiden lisäksi myös Valmet-traktoreita, ennen kuin traktorituotanto siirtyi Suolahteen 1960-luvun lopulla.

Kymmenkunta vuotta sitten komeat rakennukset remontoitiin pääosin toimistokäyttöön. Kiinteistössä toimii tällä hetkellä lukuisia yrityksiä (mm. Metso, Itella, Kaasu-Matti), mutta myös taiteilijat ja kädentaitajat ovat löytäneet täältä tilaa.
Kivääritehtaan julkisivun takana punatiilirakennus jatkuu kohti rataa. Taitokeskus Aivian suojissa järjestetään käsityöalan kursseja ja koulutusta, mutta sinne pääsee myös kutomaan kangaspuilla vaikka oman maton, vaikka ei olisi ennen kutomista harrastanut; ohjausta on tarjolla. Täältä voi myös ostaa käsityötarvikkeita. 

Lauantain Verstasmyyjäiset antavat aiheen käydä tutustumassa taitajien töihin ja Aivian tiloihin. Kun saavun etupihalle, taidesepällä on oven edustalla rauta kuumana. Osaavissa käsissä painava vasara naputtelee työn alla olevaan rautatankoon oikeaa muotoa.

Niin sisäänkäynti, porraskäytävä toiseen kerrokseen kuin työpajakäytävä on koristeltu värikkäästi pääsiäisen henkeen. Rappusia piristävät muun muassa suuret pitsimobilet. Pääsiäispupuja löytyy sieltä täältä...
Täällä voi päivän tapahtuman ajan (pientä maksua vastaan) mm. värjätä kynttilöitä, koristella virpomisvitsoja, teroituttaa veitsiä. Lisäksi saa seurata työnäytöksiä, kuulla vinkkejä ja hankkia tarpeita itse tekemiseen. Seuraavan kerran vastaava tapahtuma on marraskuussa.
Kun avaan virpomisvitsapajan viereisen wc:n oven, paljastuu sieltä huiman hieno yllätys: taidevessa! Lasihelmin koristeltu kattovalaisin, hauskasti muotoiltu särmikäs peilimosaiikki, poutapilviä sinitaivaalla, tursas wc-paperitelineenä, meritähti ja simpukoita ovessa... Lisää tällaista!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi