Joensuun aamu

Lauantaiaamu Joensuussa on kolea mutta komea. Kävelen torin laidasta kaupungintalolle (1914), joka on siitä hauska, että ihan samassa rakennuksessa toimii myös kaupunginteatteri.  Mietin, mikä rakennuksessa on niin oudon tuttua, mutta sitten hoksaan, että arkkitehti Eliel Saarisen kädenjälki vie erityisesti tornin ansiosta ajatukset tismalleen Helsingin rautatieasemaan.
Kaupungintalon laidalla pullistelee jalustalla lihaksikas nuori poika. Miksi? Jalustan mukaan syynä on se, että Joensuu on vuosina 1952-57 järjestetyn käytöskilvan voittajakaupunki. Moisia mittelöitä järjesti tuolloin Suomen Kansan Ryhtiliike ja tämä Uno Aron Ryhtipatsas annettiin kaupungille kolmannen voiton jälkeen.
Ylitän Pielisjoen ensimmäisen sillan ja kuljen sulun laitaa saarekkeen kärkeen, missä kivijalustalla on edellistä vanhempi muistomerkki. Tämä tosin on vain kopio alkuperäisestä, joka räjäytettiin vuonna 1917. Venäjän kaksipäinen kotka keisarillisine kruunuineen muistuttaa Pielisjoen kanavan historiasta, rakennettiinhan kanava 1874-79 keisari Aleksanteri II:n valtakaudella.
Seuraavan sillan takana Ilosaaressa on vielä hiljaista. Rannalla heilauttelee pitkiä vapojaan muutama perhokalastaja, roskain kerääjä aloittelee urakkaansa nurmikon laidalla (ehkä on hyvä, että yöt ovat vielä viileitä...) ja The Mopot Show-moottoripyörätapahtuman alueelle ovat pyrkimässä vasta ensimmäiset kaksipyöräiset.

Soma puusilta kaareutuu kapean vesiuoman ylitse Ilosaaren pohjoislaidalla. Paikan päällä sitä ei tajuakaan, että tämä uoma erottaa Ilosaaren sen pohjoispuolisesta Niskasaaresta. Autotie halkaisee Niskasaaren nyt niin pahasti, että alkujaan viljajyvästö (1852), sittemmin mahtipontisesti Pielisjoen linnaksi nimetty kivirakennus jää hyvin ahtaalle.

Palaan takaisin keskustan puolelle kalamarkkinoiden valtaaman matkustajasatama-alueen kautta. Kojumyyjä valistaa, että torilla on villisian grillaustapahtuma, taidemuseon takana Mahdollisuuksien tori.  Kiitän tiedosta, mutta poikkean sittenkin mieluummin Taitokorttelin piha-aittoihin av-opiskelijoiden valmis!-valokuvanäyttelyyn.
Erityisesti Iiris Vehviläisen Paratiisi & Illusioni -kokoelma viehättää, samoin Irinja Teikarin Olemassaolon harjoitus on kiinnostava. Esillä on myös tekijöiden kuvistaan teettämiä kirjoja - huom. kannattaisi laittaa kuvateokseensa kunnolla myös itse tekijän tiedot...

Seuraavaksi onkin aika mennä aamiaiselle Taitokorttelin mainioon Kauppaneuvoksen kahvilaan, enkä voi vastustaa italialaista marenkikakkua. Maitokahvin saisi tarjoilla selvästi kuumempana, mutta kakku...se maistuu juuri niin herkulliselta kuin näyttääkin!

Kommentit

Suositut tekstit