Aallonpuiston aika

Saavun Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäelle hieman jännittyneenä. Olenko myöhästynyt omenapuiden parhaasta kukinta-ajasta täällä? Alan ymmärtää, miksi Japanissa odotetaan kirsikankukkien aikaa. Seminaarinmäen puistoalueen puut ja pensaat osaavat myös tarjota  hienon esteettisen elämyksen kukkaloistollaan.
Täällä kukkivat esimerkiksi rehevät violetit ja valkoiset syreenit, pihlajat, kuusamat... Ja tietenkin ihanat omenapuut! Toivottavasti lähipäivinä ei tulee kovaa rajuilmaa, että terälehdet eivät varise ja valkaise maata etuajassa.

Puiden katveessa näyttää ja tuoksuu aivan mahtavalta. Aallonpuisto on parhaimmillaan juuri nyt. 
Käyn kurkistamassa myös Keski-Suomen museon viereiseen Ruusupuistoon, mutta siellä kukkii lähinnä pilvikirsikka; luumupuut ovat jo varistaneet kukkiensa terälehdet maahan.

Myös Villa Ranan puutarhassa tuomet ovat antaneet tuulen lennättää kukkaset tiehensä ja rehevää aluskasvillisuutta on juuri niitetty omenapuiden alta, jotka nekään eivät ole nyt parhaimmillaan. Oppio-rakennuksen edustan aukiolla rakennuksen nimikko-omenapuiden kukinta alkaa olla jo ohi, mutta A-rakennuksen seinustan puoleiset Oppio-omenapuut kukkivat vielä suojaisassa paikassaan. Kampus on kaunis.

Ei ole ollenkaan hassumpaa istuskella Aallonpuistossa alkuillan auringossa piknikillä, suurimman omenapuun varjossa...

Kommentit

  1. Kävin itse eilenkin tutkailemassa kampusta useamman vuoden muualla asumisen jälkeen. Kyllä se vain oli juuri niin kaunis kuin muistinkin sen olevan! Harmittaa, kun jyväskyläläiset itse eivät useinkaan tunnu liikkuvan Seminaarinmäellä. Tai ei ainakaan liikkunut silloin, kun edellisen kerran asuin Jyväskylässä, eikä siellä eilenkään alkuillasta näkynyt kuin yksi muu kävelijä.

    Kiitos kauniista kuvista jälleen kerran. Loppukevään ja alkukesän kampusta ei vaan voi hehkuttaa tarpeeksi!

    VastaaPoista
  2. Anna, olen niin samaa mieltä yliopiston kampuksesta! Ihan kuin Seminaarinmäki olisi monelle jyväskyläläiselle liian sivussa keskustasta? Seminaarinmäki on Jyväskylän helmiä, ehdottomasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit