Puistoiloa

Luontopolkukävelyn jälkeen huikoo hieman, joten jatkan matkaa Laajavuoresta kohti Jyväskylän keskustaa. Harjulle saavuttuani käännyn Mäki-Matin puoleiselle kuntopolulle ja ilokseni kohtaan Jyväskylän Kansannäyttämön kesäteatterin vieressä upouuden kahvilan. Poikkean kuntopolulta, vaikka mukanani ei olekaan koiraa...
Harjun Huvikumpu -kesäkahvila (säävaraus!) palvelee punaiseksi maalatun pikkumökin luukusta pienempiäkin asiakkaita, sillä tilauksen voi tehdä myös porrasjakkaralla seisoen. Herra Tossavainen tarkkailee tiskiltä maailman menoa. Tiimiakatemian opiskelijoiden pientä suolaista ja makeaa tarjoava rento ulkoilmakahvila on tervetullut lisä iltapäivä- ja ilta-auringon puolelle Harjua. Herkuttelen vohvelilla, mutta en tällä kertaa heittäydy riippumattoon tai jää pelaamaan mölkkyä.
Yliopiston lähelle saavuttuani kuulen musiikkia, joka vaikuttaa tulevan Lounaispuistosta - ahaa, ilmaiskonsertti! MILJazzissa soul-ilakoi vauhdikkaasti Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta kera vokalisti Jussu Pöyhösen, joka esittää myös pari Suurlähettiläiden hittibiisiään. Esiintyjät eivät ole ollenkaan harmaita...

Kävelen keskustasta takaisin tulosuuntaan ja saavun Viitaniemeen. Viitatornin juureen, Jaroslavlin aukiolle on ilmestynyt neulegraffitien tapaisia viritelmiä matonkuteista ja sukkahousuista.  Heikki Häiväojan veistosta Elinehto-ajatus-liiketoiminta koristavat eriväriset sukkahousut. Aukion valkoisia penkkejä piristämään on kiedottu värikkäitä matonkuteita, kuten yhteen lyhtypylvääseenkin. Mietin, miten kutsua matonkudekieputuksia, sillä neulegraffiti on yleensä oikeasti neulottu koriste...Väriä ja iloa puistoihin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi