Iltatori

Osun Jyväskylän iltatorille vahingossa, kävellessäni keskustaan. Kesäkeskiviikkoisin pyörivällä iltatorilla on nyt viiden jälkeen hiljaista, liekö osuutensa tällä vaihtelevan pilvisellä säällä. Muutama satokauden tuotteiden eli lähinnä marjojen myyjä tarjoaa auliisti maistiaisia houkutellessaan ostajia. Tottahan siitä täytyy myös ostaa mukaan muutamaa sorttia. Jokunen kirpputorimyyjä on myös levittänyt tavaroitaan esille - löytyy esim. mainio valikoima itse tehtyjä kangaspussukoita - ja poliisiauto päivystää esittelyhenkisesti torikunkun tuntumassa. Harmi, että tori on jäänyt korttelipykälän verran sivuun jalankulkijavirrasta eli kävelykadusta! Täällä soisi olevan paljon enemmän elämää, tilaa kun riittää.
Kalakauppa Mäkisen rempseästi koristegraffitoitu (tekijä Cons 2010) torikoju on jo kiinni tältä päivältä. Jos muistan oikein, on tilalla ollut toisenlainen maalaus aiemmin. Joku voi pitää kojua töhrittynä, mutta onhan tämä hauskempi kuin tylsä yksivärinen seinä.
Kun kävelen illemmalla kotia kohti, hymyilen Kisakadulla taas tälle roskikselle, jonka kotikatunsa roskaajiin tympiintynyt Mummo on ystävällisesti ripustanut lyhtypylvääseen, kohteliaan toivotuksen kera: Saanko roskat tähän! Kiittää Mummo. Läheisen Siwan asiakkaat lienevät päästäneet käsistään turhan runsaskätisesti karkkipapereita ym. ohi kulkiessaan; toivottavasti Mummon kehotus saa edes osan ymmärtämään, että roskat kuuluvat roskikseen...

Kommentit

  1. Suomen torien tyhjyys saa aina vähän surulliseksi. Etenkin Jyväskylässä kun se on vieläkin ihan keskustassa ja valtava.

    Ihana roskis :)

    VastaaPoista
  2. Jyväskylän tori olisi varmaan kohtuullisen vilkas, jos kauppahallirakennuksen tilalla olisi Stockmann. Nyt tori ei satu ostoskansan reitille - pääseehän toriparkistakin tunnelia pitkin paremmin kävelykadulle kuin itse torille. Ihailenkin Kuopion toria, joka on aidosti keskellä kaupunkia!

    Mummon roskis on kulttuuriteko!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit