Sauvakävelyllä

Päätän uhmata kenties alkavaa sadetta ja lähden veden läpi päästävissä varusteissa ulos. Eikä siinä vielä kaikki, mutta kiinnitän kävelysauvojen tarranauhat ja lähden epähitaalle kävelylenkille. Viuh, viuh, työntävät kepeät sauvat vauhtia ja kehon lämpö alkaa nousta.

Sauvakävellessä katselee eri tavalla ympärilleen. Etenkin kun ei ole liikkeellä yksin. Kun kaksi rinnakkain kulkevaa, samalla keskustelevaa kävelijää jakaa jalkakäytävän tai kävelytien leveyden, on tilaa käytettävä eri tavalla. Huomaan katsovani tavallista enemmän tien pintaa, jonka reunamilta löytyy omituisia halkeamia ja epätasaisuuksia, joita normaalisti ei edes tajuaisi. Irtosoraa, joka luistaa kävelysauvan kumitulpan alla. Lammikoita, jotka on kierrettävä, ja mistähän kiertäisi. Viuh, viuh.

Vauhdikkaammin liikkuessa tuntuukin olennaisemmalta selvittää, miten jatkaisi mahdollisimman sujuvasti lenkkiään, eikä niinkään tarkkailla tiiviisti, minkä kaiken ohi kulkee. Saati että tulisi pysähdeltyä kuin pakollisissa paikoissa, kuten tien ylitystä odottaessa. Ikään kuin olisi kiire, vaikka perillä ei ole oltava mahdollisimman nopeasti. Viuh, viuh. Ei tuonne, näillä kävelysauvoilla on parempi pysyä asvaltilla, kumitulpat luistaisivat soratiellä ja rytmi rikkoutuisi.

Taivaalta alkaa ripsutella pehmoisia pisaroita, jotka hädin tuskin ehtivät laskeutua päälleni. Hiki kihoaa otsalle, selkään. Tuntuu hyvältä hengittää kosteata, lämmintä ilmaa, tuntea lihasten lämpö, eikä sateestakaan ole väliä. Sauvakävellessä näkee ja kokee eri asioita, ehkä saa myös hyvää aikaa keskustella. Ja kuinka mukavaa onkaan saapua perille, repäistä tarranauhat auki ja laittaa kävelysauvatkin lepäämään. Tälläkin kävelyllä on paikkansa.

Kommentit

Suositut tekstit