Turku: Taiteiden yössä

Astun illalla junasta Turun asemalle ja lähden kävelemään kohti majapaikkaa. Tosin hyvin hitaasti, sillä ensin on löydettävä aseman seudulta pari sarjakuvaliikennemerkkiä. Jossain pitäisi olla yksi Kiroileva siili? Viimein näen äkeän piikkiolennon. Teos on jalkaimmeiselle epäkurantisti laitettu katsomaan taksijonoa... Bongattuani vastapäisestä puistosta Jyrki Nissisen liikennemerkin suuntaan seuraavaksi Puolalanmäelle. Kapuan ylös portaita ja ihastelen rinteessä, kerrostalojen katveessa olevia somia puutaloja. En nouse aivan Taidemuseolle saakka, vaan käännyn oikealle. Puiston avaralta nurmikkorinteeltä äkkään seuraavan Milla Paloniemen siilin, tuttuja fingerporilaisia ja pari muuta sarjistaulua.Mikä hauska alku illalle!

Yliopistonkadulla kököttää myös toista katutaidesarjaa eli yksi kymmenistä Hei hylje! -veistoksista, joita on ripoteltu taiteellisten liikennemerkkien tapaan eri puolille kaupunkia. Veistokset viesteineen ovat Itämeren asialla; jokaisen on koristanut eri taiteilija, kuten Helsingissä taannoin käyneet samanhenkiset rauhannallet.

 En malta olla jatkamatta iltakävelyä, vaan päätän poiketa poimimassa vielä pari sarjakuvaliikennemerkkiä. Kun saavun Puutorille, soi siellä blues.
Puutorin Vessa ei kuitenkaan haise, vaikka Hanna Koljosen kaasunaamarikuvasta voisi niin päätellä... Entä mitä löytyisi linja-autoasemalta?

Bussimatkustajille pitää seuraa yksi taidehylje, mutta myös huolehtivainen Kiroileva siili. Onneksi oma visiittini on vasta alussa. Käännyn takaisin kohti keskustaa ja laskeudun Aninkaistenkatua, kun kuulen ranskalaista musiikkia ovisyvennyksestä. Mitä ihmettä, Café Voltaire on auki vielä iltayhdeksältä? Hei, siellähän on kahvilan 1-vuotisjuhlat! Astun sisään ihanalle omenatortulle (Tarte Tatin) ja saan kuulla, että nyt on lisäksi Taiteiden yö. Se selittää, miksi kaduilla on niin paljon väkeä!

Kahvilasta minut neuvotaan Aurajoelle, missä leppoisasti kuljeskeleva väki on jo alkanut ryhmittäytyä hyville katselupaikoille. Ilta pimenee, Turun tuomiokirkon kello lyö kymmenen.
Kohta kaksi valtavaa, läpikuultavaa muovipalloa, joiden kummankin sisällä on ihminen, lasketaan veteen. Jättipallot liukuvat hitaasti vedessä, huilumusiikki kaikuu rannoilla ja värit leikkivät pallojen pinnoilla - Music of the Spheres. Jatkan hissukseen kävelyä, poikkean Taiteiden yön vielä myöhälläkin vilkkaiksi tekemille aukioille ja puistoihin. Jo ennen kuin palaan toiselle puolelle jokea, kaikuu kolmen naisen taidokas laulu upeasti Aurajoen yllä. Café Artin kohdalla pysähdyn pisimmäksi aikaa.
Kadulla musisoiva kitaristin ja harpistin duo tekee tästä lämpimästä, suorastaan eksoottisesta illasta vielä tunnelmallisemman. Harpisti puhkeaa näppäilyltään hetkeksi myös laulamaan: Nothing's gonna change my world. Kun kuuntelen illan kauneinta musiikkia ja katselen keltaisen kivitalon seinään heijastuvia ohikulkijoiden ja penkeillä istuskelijoiden varjoja, on tunnelma maaginen ja lempeä. Mikä hieno elokuun ilta Turussa.

Kommentit

  1. Hanna Koljosen liikennemerkki on sijoitettu Aninkaistenmäen laidalle, sillä se kantoi ainakin muutama vuosi sitten kyseenalaista mestaruutta: Turun saasteisin paikka!

    T: Mitra

    VastaaPoista
  2. Kiitos, turistina jouduin tekemään hätäisemmän tulkinnan sijainnin ja kuvan välille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit