Jääskelän syysluontopolku

Syysmetsään! Jääskelän luontopolku löytyy entisen Jyväskylän maalaiskunnan alueelta Vaajakosken eteläpuolelta. Polku Tontunvuorten suuntaan on lähtöpaikalla osin kätkössä vastikään kaadetun lepän alla, mutta kiepautan puuvainaan polulta pois.
Väljä kuusikko voi näyttää karulta, mutta puiden juurelta löytyy myös satumaisia sammal- ja jäkäläkasvustoja. Tuntuu mukavalta, kun jalkojen alla on oikeasti kiemurainen ja kapea polku, eikä leveä ja tasoitettu väylä. Polku kohoaa välillä kuusten keskeltä mäntykankaalle, mutta laskeutuu jälleen tiheämpien havujen tykö. Opastaulut kertovat sopivan harvakseltaan reitin luonnosta.
Paikoin syksyn lehdet ovat jo tehneet joukkohyppyjä maahan ja alkaneet luopua kirkkaankeltaisista syysasuistaan. Tästä olisi turha etsiä sieniä...
Polku saapuu pirunpellolle, kiviröykkiöiselle aukiolle, jolla on opaskyltin mukaan sijainnut Muinais-Päijänteen ranta. Nykyinen Päijänne on paljon alempana ja sen rantaan on paikasta matkaa.
Ylitän entisen rannan pitkospuita pitkin ja saavun kosteikon jälkeen kirkasvetiselle purolle, jota polku tovin myötäilee. Virtaavan veden solinaa säestää puiden latvoista kuuluva tuulen humina, mutta olen täällä puuskilta suojassa.
Lepäslammen rannassa ei ole tuulesta juuri tietoakaan. Suomaisema tuoksuu ja näyttää syksyltä.
Hassunhauskat kirkkaanvihreät lehtikasvustot verhoavat sammaleista kiveä. Mikä lie onkaan sinun nimesi, kaunis kasvi.

Tontunvuoret jäävät taakse ja reitti tuo minut takaisin puron varteen. Täällä kiire unohtuu. Puron tuntumassa iso joukko vielä matalia kuusenpoikasia suunnittelee kaikessa hiljaisuudessa alueen valloitusta.

Luontopolku ylittää Jääskelän tien, koivikoksi kasvaneen entisen niityn ja saapuu jyrkän kallion alapuoliselle kosteikolle. Märillä pitkospuilla saa astella varovasti.
Pitkospuiden viereinen laaja lammikko näyttää kauempaa siltä, kuin se olisi jäätynyt. Ehei, pienet vihreät lehtinystyrät täplittävät liikkumattoman veden pintaa.
Veden vihreät minipallerot eivät ole kylmästä kohmeessa, mutta ehkä ne eivät vain mahdu liikkumaan. Tuulen tipauttamat lehdet jäävät juuri siihen, mihin ovat ensiksi laskeutuneet.
Kapuan suolta ylös Sammalistonkalliolle, missä tuuli puhaltaa voimalla ja erotan puunlatvojen välistä jopa alhaalla siintävän Päijänteen vaahtopäitä. Joku taiteellinen sielu on askarrellut luonnon aineksista sienitaideteoksen.
Aurinko kirkastaa maiseman värit, kun taivallan kalliolla ja sen rinteillä eteenpäin. Alan laskeutua Päijänteen tyrskyjä kohti. Mutkitteleva polku vaihtuu välillä leveäksi uraksi, kunnes kapenee jälleen ja saavun rantaan.
Teerilahden rantapolku tarjoaa vastarannalla hienon ruskamaiseman iloisen kirjavine puineen. Rantakaislikko taipuu viuhuvassa tuulessa. Saavuttuani nuotiopaikalle huomaan, että tulitikut jäivät kotiin, mutta eipä tässä tuulessa olisi ollut helppoa tulia tehdäkään. Onneksi tuli tehtyä tee valmiiksi termospulloon.
Lähtöpaikalle palaava polku kääntyy yksityiseksi muuttuvalta tieltä vehreiden sammalten kuusikkoon, mutta kohta on vastassa huimaavan kaunis koivikko. Liekö tässä ollut niitty vai pihapiiri, kun puiden lomassa on lukuisia villiintyneitä punaherukkapensaita.

Syksyn viimeiset punaviinimarjat! Jos olettekin pakkasen puraisulta välttyneet, kävelijältä ette.

Jossain Jääskelän tilan alueella on myös Jyväskylän kaupungin perustamisesta aloitteen 1823 tehneen Carl Christian Rosenbröijerin hautakappeli, mutta sen sijaintia luontopolun kartta ei kerro. Levätköön Rosenbröijer siis rauhassa.

Kommentit

  1. Ihastuttavia kuvia taas kerran! Itse katselen toistaiseksi Varsovan maisemia: puistoissa lehdet ovat enimmakseen viela vihreita, mutta putoilevia kastanjoita joutuu vaistelemaan. Syksyn merkit ovat taallakin ilmassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit