Kuopio: Niuva

Lähden aamukävelylle Kuopiossa: Puijonlaaksosta kohti Kallaveden rantaa.  Koska en muistanut katsoa karttaa, on kuljettava teitä, joiden ilmansuunta tuntuu oikealta. Saavun metsän reunaa seurailevalle kävelytielle, joka tuo kohta pellon laitaan, ja pian käännyn pellon halki kulkevalle polulle. Ohitan pienen lammen, sitten mietin minne jatkaa.
Niuvanniemen sairaala-alueen parkkipaikan viereinen Kävelyreitti-kyltti näyttää lupaavalta, joten lähden seuraamaan viittoja.

Psykiatrisen sairaalan alueella on upeita vanhoja kivirakennuksia; osa aivan kulkemani tien varressa, osa korkean häkkiaidan takana.

Vasemmalla puolella on toisen kyltin mukaan terapiatuotteiden myynti, mutta koska puodin ovi ei näy olevan houkuttelevasti auki, en poikkea polulta.

Entä punaisen puuverhotun sivurakennuksen pariovet? Aivan upeat!
Niuvanniemen sairaalan vanha ja arvokas miljöö on näin sivusta katsottuna todella kaunis, myös näin harmaana päivänä, kun syksyn väriloistokin on jo ehtinyt himmetä. Aidat muistuttavat siitä, että niiden sisällä on ihmisiä, joiden asiat eivät ole hyvin.
Seuraan kävelyreittiopasteita Kallaveden rantaan. Rannan pukukopin kyltti muistuttaa, että se on vain sairaalan henkilökunnalle. Pitää siis pysytellä kiltisti tiellä.
Rantaa seuraileva kävelytie ohittaa soman huvimajan ja hienoin mosaiikein koristellun kaivonrenkaan, joka lienee ollut kesäkukkien täyttämä. Järvenrantamaisema on syysasussaan rauhoittava. Olisipa aikaa jatkaa kävelyä pidemmällekin!
Mustesieniperhe poseeraa ystävällisesti rantanurmikolla, eikä välitä hieman alakuloisesta säästä. Käännyn kasvihuoneiden jälkeen kuusiaidan kohdilta takaisin ja palaan sairaalalta Niuvantietä pitkin Fagernäsin kartanon luo.

Selkäni taakse jäävät sairaala-alueesta kertovat kyltit, joissa kielletään läpikulku. Jään miettimään, olenko kävellyt alueella luvattomasti? Entä viitoitettu kävelyreitti, onko se siis avoin kaikille vai vain sairaalan väelle? Ehkä läpikulkukielto koskee vain autoja? Kävelyturisti ei voi arvata, jos kyltit puuttuvat. Toisaalta oletan että mm. myymälään saa astella ihan laillisesti. Toivottavasti kävelin ihan luvallisella reitillä...

Kommentit

Suositut tekstit