Musiikkikampustaidetta ja vettä

Vedet ovat nyt poikkeuksellisen korkealla Keski-Suomessa,  myös Tuomiojärvessä. Kun astun Kortesuon ja Viitaniemen väliselle pitkospuupolulle, loiskuu kohonnut vesi kosteikossa jopa pitkospuiden päälle. On asteltava varovasti märillä lankuilla.

Saavun Mäki-Matin läpi huolitellumpaan ympäristöön, Pitkäkadun ja Voionmaankadun kulmaukseen, missä Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin ja tanssin opinahjon remontti on onnellisesti ohi. Anteeksi, pitäisi näemmä opetella sanomaan Suomalainen musiikkikampus, kuten kyltissä lukee. No huh huh miten suurellista... Olisipa talolla konkreettinen, oma nimi? Rakennuksen aiemmassa elämässä sen suojissa toimi Keski-Suomen konservatorio.
 
Moirislammen puolelta rakennuksen uudistunut sisäpiha vaikuttaa mukavalta. Kaunis omenapuu paistattelee auringossa, vieressään rinteeseen tehdyt penkkirivit, joiden edessä sopisi pitää vaikka kesäkonsertteja Moirislammen rannalla.

Palaan rakennuksen julkisivun puolelle katsomaan, olisiko kadunkulman pääsisäänkäynnin yhteyteen sijoitettu taideteosta tai muuta kiinnostavaa yksityiskohtaa. Kivat syyskukat, ruskea pinta vaalean tiiliseinän alla - mutta kun sitä ruskeaa, ensisilmäyksellä "vain" yksiväriseksi luulemaansa seinää katsoo tarkemmin, näkee että taideteos on juuri siinä. Seinässä. 
Sekä Pitkäkadun että Voionmaankadun puolella seinä tarjoaa yllätyksiä. Suurikokoisia ihmishahmoja, pala Jyväskylän rantamaisemaa... Ja kirjaimia. Paljon kirjaimia. Kirjaimet ovat horisontaalinen piilosanatehtävä, joten seinä tarjoaa loistavaa ajankulua, kun alkaa etsiä kirjainsokkelon seasta musiikkitermejä. Kuka tämän on suunnitellut? Ihana oivallus!
Löytyypä tekstiseinästä myös "musiikkikampus". Ehkä johonkin on piilotettu myös talon konserttisali, Hannikais-sali. Yllättävä nimi salilla, noin kielellisesti; nimi kunnioittaa muun muassa Jyväskylän seminaarin lehtorina toiminutta säveltäjä P. J. Hannikaista, mutta Hannikaisen sali -nimi sattuu olemaan jo käytössä ainakin säveltäjän syntymäpitäjässä Nurmeksessa.
Siirryn JAMKin katveesta takaisin Moirislammen puistoon, joka on villiydessään aivan lumoava. Tuntuu uskomattomalta, että olen aivan kaupungin keskustassa, kun tällä kaistaleella voisin kuvitella olevani lehtomaisessa metsässä ties missä.  Sateiden ansiosta vesilammikko löytyy myös paikasta, jossa seminaarin aikojen alkuperäinen Moirislampi (tekolampi sekin) lie sijainnut.
Moirislammen puiston muhevassa maassa viihtyy moni upea, vanha ja kookas puu. Täältä löytyy myös jalopuulajeja. Olisikohan tuo jalava? Aurinko häikäisee silmiä, kun astun puistosta harvempien puiden kampukselle. Seminaarinmäki nauttii syksystä täysin siemauksin.
 
Kuljen kampuksen läpi ja laskeudun Ruusupuiston jyrkkää rinneportaikkoa alas. Ruusut eivät tällä hetkellä enää kukoista, mutta Aalto-museon Café Alvarissa voi täydentää hienoa päivää nauttimalla vaikka puolukkaista Alvarin kakkua...

Kommentit

Suositut tekstit