Hautausmaiden joulurauhaa

Tänä vuonna ei jouluaaton kävelyllä narsku lumi. Jyväskylän joulu on niin haurasta lumipeitettä, jäälaikkuja, kuuraa kuin paljasta, kohmeista maata. Viitaniemen ja Nisulan rajamaastossa omakotitalojen piha-alueilla näkyy sekä vihreää että valkoista. Tuomiojärveä suojaa jääpeite vain paikoin aivan rannassa. On aika luontevaa toivottaa tuntemattomille, harvalukuisille vastaantulijoille Hyvää joulua.

Kävelymatkalla Lohikosken taa on hyvää aikaa katsella reitin varren kotien jouluvaloja ja ulkotulia, ennen kuin pääsen sytyttämään omat kynttiläni Lahjaharjun hautausmaalla (entinen Jyväskylän maaseurakunnan Seppälänkankaan hautausmaa).
Vaikka lunta on Lahjaharjun hautausmaan kankaalla vain hiven siellä täällä, on kynttilälyhtyjen meri silti yhtä vaikuttava kuin ennenkin. Ihmisiä lipuu edesmenneiden läheistensä haudoille tasaisena virtana, joku pysähtyy sytyttämään kynttilänsä muualle haudattujen graniittimuistomerkille.
Kivipaasien juurella on jo niin täyttä, että useampikin kynttilälyhty on sytytetty viereisten tuijien juureen. Joulun lämpö tiivistyy.
Yleensä Lohikoskentien vartta ei ole niin mukava kävellä vilkkaan autoliikenteen vuoksi, mutta nyt autot soljuvat melko harvakseltaan ohitse, kun kävelen Taulumäelle ja juhlavalaistun kirkon ohitse.
Astun Vanhalle hautausmaalle siunauskappelin portista. Karjalaan jääneiden muistoa kunnioitetaan muistomerkin edessä lukuisin kynttilöin ja esimerkiksi Jyväskylän seudun Suojärveläiset Ry on jättänyt seppeletervehdyksen. Menetetty kotiseutu ja sodan muistot eivät ole unohtuneet vuosikymmentenkään jälkeen.
Myös Vanhalla hautausmaalla on yhteismuistomerkki, johon voi sytyttää kynttilän esimerkiksi toisaalle haudatuille läheisille. Sankarihaudoilla neljä sotilasta on vartiossa. Muistomerkin takana, kumpua kiertävällä kehällä on myös Tuntematon sotilas saanut muutaman kynttilälyhdyn kivilaattansa viereen.
Kello 18 sankarihaudoilla suoritetaan vahdinvaihto. Katse eteen päin! Ojennus! Muistomerkkiä vartioineet sotilaat rynnäkkökivääreineen poistuvat paikaltaan. Tilalle kunniavartioon astuvat uudet lumipukuiset vartiosotilaat, jotka eivät nähdäkseni kanna asetta.
Kävelen hautausmaalta autioituneeseen Jyväskylän keskustaan. Old Bricks on juuri avannut ovensa niille, jotka kaipaavat lämmikettä, seuraa tai edes oleskelua samassa tilassa muiden kanssa iltana, jolloin tulisi olla maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Kauppakadulla Kompassin yllä loistaa tähti. Joulurauhaa.

Kommentit

Suositut tekstit