Vanhaa Jiadingia

Jiadingin alue sijaitsee Shanghain luoteisosassa, 20-30 kilometrin päässä suurkaupungin keskustasta. Lähden astelemaan vilkkaasti liikennöidyltä Bole Roadilta vanhan Jiadingin rakennuksia kohti, kun ilta-aurinko jo pilkottaa oksien lomasta. Talonmies puhdistaa parhaillaan pitkällä haavilla vesiallasta ja kippaa vähän väliä haavista jätteitä roskapönttöön.

Kiinassa juhlittiin äskettäin sekä uutta vuotta että kevätjuhlaa, mutta puiston lehtipuut eivät ole vielä heränneet kevääseen. Puiston nurkkaan kaartuva polku on kauniisti laatoitettu.

Kivestä veistetyt eläinhahmot vartioivat aluetta. Tämä vakava otus taitaa olla pieni leijonanpentu. Vieressä kurttuotsainen apinapatsas on muotoiltu ihan selvästi kannattelemaan kukkaruukkua.

Vanhat kiinalaiset katto- ja räystästiilet on tehty hienoilla muoteilla. Näitä tiilenpäitä olisi mukava osata lukea, sillä osa koristeellisista merkeistä on selvästi kirjoitusta.

Vanhaa aluetta halkovat kapeat kanavat, joita reunustavat kapeat kadut tai kävelytiet. Kanavia vartioivat toteemimaiset, upeilla veistoksilla koristellut lampputolpat, joiden hahmoilla on varmasti oma tarinansa.

Nousen yhdelle kanavaa ylittävistä kivisilloista, jonka toisella puolella kippurakärkiset katot kertovat vanhoista ajoista ja vastapäisellä rannalla eletään lähempänä nykyaikaa.

Pieni koiranpentu vartioi läheisen talon portaita. Vaatimattoman asuintalon vieressä kohoaa kaksikerroksinen hökötys, josta kuuluu kujerrusta.

En olekaan koskaan ennen nähnyt ihan aitoa kyyhkyslakkaa! Saattaa olla, että näitä kasvatetaan proosallisesti ruuaksi...

Mietin, minne päin mennä seuraavaksi. Sillan laidalla opastekyltit on onneksi kirjoitettu sekä kiinaksi että englanniksi, mutta joudun silti kaivamaan kartan esille. Jospa vielä vähän matkaa kanavan vartta eteenpäin? Seuraan aidan ja pensaiden ympäröimän vehreän puiston laitaa ja saavun turisti-infolle, joka on harmittavasti jo suljettu.

Kulman takaa avautuu Huilongtanin puistoon avoin näkymä - tyyni vesiallas ja vanhoja rakennuksia viehkoine kattoineen. Parinkymmenen metrin päässä yläpuolellani, veden toisella puolella on osin puiden kätkössä hieno punaiseksi maalattu torni, josta kuuluu kellojen helkyntää.

Tien varressa Huilongtan-puiston edessä kasvaa paitsi rivistö hentoja bambuja, myös paksu puu, Pterocarya stenoptera (siipipähkinäpuu), jota hehkutetaan kyltissä numerolla 200. Arvatenkin siis 200-vuotias puuvanhus.

Lähden seuraamaan vesialtaan reunaa, ohitse kiinni olevan ravintolan. Tyynen veden näkeminen rauhoittaa. Altaan toisesta päästä löytyy suljettu portti, jonka takana vartioi kookas saksanpaimenkoira Kungfutsen museon pihapiiriä. Museoaluekin on ehtinyt jo sulkeutua, puoli viideltä iltapäivällä.

On siis tutkisteltava jotain muuta, esimerkiksi kivipylväiden päällä istuskelevia veistoshahmoja, joista yksi on ihan kuin Harry Potter-elokuvien kotitonttu Dobby, tosin hieman pulskempana versiona...

Naapurikadulla eli Nanda Jiellä ohitan puiston laidassa muutaman pronssipatsaan; ensin äidin ja lapsen, sitten Kungfutsen pienine opetuslapsineen. Hämärä alkaa laskeutua, näinköhän filosofi näkee vielä pitkään lueskella?

Palaan lähemmäs pagodia vanhaa kivistä katua pitkin. Kungfutsen museo sijaitsee samalla alueella kuin upea, seitsemänkerroksinen Fahuan pagodi, joka rakennettiin alun perin jo keisarin Kaixin aikana 1205-1207. Rakennus on totta kai restauroitu sittemmin useasti, ja lienee edelleen alkuperäisen näköinen. Vierailijoiden ohjeissa muistutetaan, että miellyttävän ympäristön varmistamiseksi alueelle ei päästetä sopimattomasti pukeutuneita, mielisairaita, humalaisia eikä lemmikkejä.

Kävelykadun päässä nokkelasti mutkan tekevät puuportit estävät ajoneuvojen pääsyn mukulakivikadulle, jolla ei liikennemerkkien mukaan saisi liikkua edes kaksipyöräisillä ajoneuvoilla, saati autoilla. Poikkikatuja ei kuitenkaan ole teljetty porteilla, joten ajoneuvot taitavat yksinkertaisesti käyttää toista lähestymissuuntaa kävelykadulle...

Laskevan auringon värjäämä taivas heijastuu kanavan tyynestä pinnasta ja valot alkavat syttyä pikku hiljaa niin toteemimaisiin valaisimiin kuin rakennuksia reunustaviin valonauhoihin. 

Kanavalle katsellessa voi kuvitella olevansa seesteisessä maisemassa, mutta selkäni takana on toinen todellisuus. Vähintään kaksipyöräisiä ajoneuvoja singahtelee sieltä täältä, lähes äänettömästi tai moottori päristen. On opeteltava katsomaan tarkasti joka suuntaan ympärilleen, sillä jostain voi aina suhahtaa ajoneuvo, vaikka esimerkiksi valojen mukaan ei pitäisi. Hieman kauempana risteyksen keskelle jalkautunut liikennepoliisi ohjaa liikennettä. Rohkeasti vain menoksi...