Kauppakadun taitavia vetoja

Kauppakadun yläpäässä, Galleria Patinan ikkunassa ottavat iltapäiväaurinkoa herkät akvarellit. Toivon että luonnonvalopallo ei ehdi pahasti haalistaa ulospäin katselevia, kirkkaalle valolle alttiita töitä... Astun sisälle galleriaan, missä Risto Puution maalaukset tunnelmoivat veden maisemissa monissa sävyissä, kuten Veden syli, jonka usvan keskeltä erottuva soutuvene saa jostain syystä minut ajattelemaan melontaretkiä.
Kimmellys palauttaa mieleen kesän kirkkaat päivät ja valon häikäisevän, leikkisän välkkeen järven pinnalla. Onneksi kesä lähenee koko ajan. Siirryn vesimaisemista myyntitiskin luo tutkimaan upeita, käsin maalattuja pääsiäismunia (vuosi sitten täällä oli aivan loistava näyttely pääsiäisen alla). Niistäkin on vaikea valita suosikkiaan.
Aivan toisenlaista, ronskimmalla kädellä tehtyä taidetta on vastassa Kauppakadun toisessa päässä, Halosen edustalla. Paikalle on pystytetty seinäke, johon syntyy uutta koko ajan.
Kerrankin graffitia saa taiteilla ihan laillisesti keskellä kaupunkia! Tuntuu aika uskomattomalta, miten hienoa jälkeä ja nopeasti vanerin pintaan tulee.
No, ilmeisesti toisella puolella on enemmän harrastaneiden puoli ja tällä puolella kokeiluseinä ohikulkijoille. En ole itse koskaan kokeillut spraymaalin käyttöä tällaiseen tarkoitukseen, mutta jätän nytkin testaamatta.

Kävelen Kauppakadun alapäähän, Aren aukiolle, missä Kolmikulman syövereistä löytyy vielä viikonloppuna designia Jyväskylä Design Weekin kunniaksi pystytetyistä pop-up-kaupoista. 
Monenlaisen myytävän joukosta nousevat helminä esiin Alagallerian uskomattoman hienosti koristellut huonekalut, joilla on tarinansa. Irenen kampauspöytä koostuu eri puolilta Suomea pelastetuista palasista: pöytäosa roskiksesta Vantaalta, jalat sohvapöydästä Kainuusta, peili roskalavalta Kuopiosta...
Tuulan puhelinpöytä sai myös uuden elämän, kun sen pinta päällystettiin puuvillakankaalla, liimalla ja lakalla. Entä samanhenkiset Martan tuoli ja Loviisan rukouslipasto pienine ikoneineen? Väri-iloa!
Pitäisi tietenkin totella, kävellä takaspäin ja mennä kahville...

Kommentit

  1. Olen ihastellut ohiajaessani noita Puution akvarelleja,mutta aina on ollut olevinaan niin kiire ettei ole ehtinyt sisälle asti.
    Voih,sinä olit paikalla kun nuo seinät täyttyivät spray-maalista! Ihastelen tuotakin aamuisin ohiajaessani. Taitoa vaatii tuokin laji...

    VastaaPoista
  2. hietzu, kannattaa käydä katsomassa Risto Puution akvarellit Patinassa, ennen kuin näyttely loppuu 4.4.! Tykkäsin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi