Kuopio: Seuraa minua

Jätän kirjekuoreen pantin. Kuopion taidemuseon tiskin takaa ojennetaan minulle kuulokkeet ja testaan, play, äänenvoimakkuus on sopiva. Astun ulos museon ovesta; kuulokkeista kantautuvat ohjeet lupaavat, että reitillä on helppo pysyä. Turvana taskussa on myös pieni teipillä suljettu kartta, jonka saa avata, mikäli kuitenkin eksyy...
Seuraa minua -kävelykuunnelma alkaa: kadun yli, Kauppakatua pitkin toria kohti. Terassilla istuskelijat eivät arvaakaan, että en kuuntele luureistani musiikkia, vaan tarinoita kävelymatkan varrelta.
Ääni opastaa minut kääntymään Kauppakadulta vasemmalle, Käsityökadulle. Kadunkulman kivitalon koristepatsaissa virnuillaan.
Miesääni kertoo nuoruusmuistoja. Tyttöjä, poikia, Opel. Isoisä ja kaksikerroksinen talo, jonka ohitan. On ihan erilaista kuunnella tarinaa näin liikkuessa, paikan päällä, verrattuna siihen että istuisin kotona - etenkin kun näin vieraspaikkakuntalaisena en pystyisi kuvittelemaan reittiä mielessäni kadunnimien perusteella.
Brahenpuiston laidalla odotan, että minut johdatettaisiin astumaan puiston kauniista portista, mutta ehei - matka jatkuu suoraa kävelytietä pitkin Piispankadulle, ohi iloisen leikkipuiston. Huomaan, että kuunnelman kävelyvauhti ei ole mitään laahustamista, ja ohjeen mukaan pausea ei ole tarkoitus käyttää, jotta kävely sujuisi noin tunnissa...
Ja tietenkin on muistettava, että en ole nyt "normaalilla" oman tahdin katselu-kokemisreitillä, vaan liikun ääniohjattuna muistosta toiseen. Kumpaankohan suuntaan käännyn Piispankadulla?
Vasemmalle. Yksinkertaisin koristeluin varustettu rauta-aita tuo naisäänen mukana kertomuksen visiitistä aidan sisäpuolelle. Seuraan ohjetta ja alan miettiä, miten rakennustyömaan systeemit pääsee näppärästi ohittamaan...
Pujahdan välistä, jos toisestakin, ja kapuan kummulle, jolla seisoo kaunis huvimaja. Hupaisaa kyllä, en ole itse täällä ensimmäistä kertaa, koska olen kuljeskellut näillä nurkilla aiemminkin ja ehtinyt silloin iloita paikan löytymisestä täysin sattumalta. Kuulen nyt toisen henkilön kertomana, kuinka hienolta tuntui yllättäen osua pihan kätköissä olevalle huvimajalle.
Nykyinen Kuopion lääninhallituksen rakennus ei erotu kovinkaan hyvin huvimajalta, joten keskityn hetken aikaa vain kuuntelemaan välähdyksiä alkujaan maaherran asuntona olleen talon asukkaiden maailmasta. Kohta on vuoro siirtyä lähemmäs taloa; vaikkapa tuosta styrox-pinojen välistä "käytävää"...
Ujutan itseni rakennustyömaan aitojen välistä takaisin vapaalle vyöhykkeelle. No niin, nyt osaan paljon paremmin kuvitella tämän rakennuksen kunnianarvoisan Järnefeltin perheen residenssiksi! Kuinka mahtavalta talo näyttääkään. Toisella puolella rakennusta minut kävelytetään luiskaa pitkin pääovelle, jotta voin kokea sisäänkäynnin vaikuttavuuden katsoessani puistoon päin.
Kertoja vaihtuu jälleen. Miesääni muistelee puiston laidalle päästyäni punatiilitaloon liittyvää neitoa ja nailonsukkamurhia. Karmaisevaa.
Askellan puiston laidalta suoraan Kallaveden rantaan, matkustajasatamaan. Sahalla roihunneet tulipalot ovat varmasti näyttäneet hurjilta järven ylitse. Kohta ääni korvissani vaihtuu jälleen.
Mylly. Kiire, kiire, kiire; puhelut, joihin ei ollut aikaa vastata. Puhelu, jonka jälkeen aika ja maailma pysähtyi. En voi olla katsomatta ylöspäin. Nousevatko tässä paikassa aina esiin samat muistot?
Mitä muistoja minulla olisi eri rakennuksista, jos kulkisin kotikaupungissa? Kertojat antavat ajattelemisen aihetta. On asioita, joita voi katua; jotain omaa tekoa tai tekemättä jättämistä, tai sitten yleistä välinpitämättömyyttä. J.V. Snellmanin kotimuseon rakennus pelastui vain niiden ansiosta, jotka välittivät.
Snellmanin puistossa saan kehotuksen istuutua penkille. Muisto kertoo kohtaamisesta juuri tässä ja siitä, että aina ei ole pakko valita tavanomaista reittiä. Lisäksi sattuma voi puuttua peliin - vai ohjailiko joku tieten tahtoen kohtaloa kirjastolla? Se jää arvoitukseksi. Palautusluukun ohjeessa huomautetaan, että jos aineisto katoaa, olet edelleen vastuussa siitä. Ehkä joku tuntee piston sydämessään.
Jokaisella kävelykuunnelman kertojalla on oma rytminsä. Puheäänen taustalta kuuluu väliin korkojen kopinaa, joskus linnunlaulua. Kerronta kulkee maisemassa, eikä pysäytä kuuntelijaa kuin muutaman kerran paikalleen. Tässä Museokadun pyörylässä tekisi mieli pysähtyä, mutta paikassa ei ole omaa muistoa kerrottavana, eikä minulla omaa muisteltavaa.
Katselen koko kävelyn ajan vaivihkaa ympärilleni muutenkin, mutta pääosassa on ihmisääni tarinansa kera. Kuulokeseuralaiseni johdattavat minua vuorotellen eteenpäin, käännyttävät kadunkulmissa, ohjaavat astelemaan suoraan eteenpäin. Kävelen ihmiskohtaloiden jättämää murupolkua, joka on vain korvin kuultavissa.
Mihin paikkoihin kiinnittäisin omat muistoni? Olen taas Kuopion taidemuseon ovella ja on aika ottaa kuulokkeet pois päästä. Johanna Tuukkanen ja Rebecca French ovat koonneet kävelykuunnelman hyvinkin erilaisista tarinoista; mukana on iloa, surua, rikoksia, arvoituksia, elämää, kuolemaa. Erilainen, hieno tapa kokea kaupunki. Onneksi ehdin kuunnelmakävelylle niukin naukin ennen kuin lainaamismahdollisuus päättyy 2.9.2012!
Taidemuseon sisällä työpajahuoneessa voi miettiä itselleen erityisen kokemuksen paikkaa Kuopiossa ja kiinnittää sydänlapulla muistonsa seinällä olevalle kartalle. Rakkauden polku kutsuu muistelemaan kauniita asioita. Seuraa minua -kävelykuunnelma piti sisällään muutakin; kotikaupungista voisi itse kukin tehdä kartalle myös elämän polun, jossa näkyisivät kaikenlaiset erityiset muistot.
 
Selaan vielä ennen museosta lähtöä Kuopion arkkitehtuurin opaskarttavihkosta, jossa lukee päivään osuvasti:
Etkö ole huomannut kävellessäsi tässä kaupungissa, että taloista, jotka sen kansoittavat, toiset ovat mykkiä, toiset puhuvat ja toiset, kaikkein harvinaisimmat, laulavat. (Paul Valéry)
 
P.S. Kiitos hietzu oman kokemuksesi jakamisesta Hurmioitunut-blogissa - ilman sinua olisi jäänyt tämä kävely kokematta!

Kommentit

  1. Mahtavaa! Ehdit kuitenkin käydä kävelykuunnelmoimassa :) Olipa mukavaa kiertää kierros sinunkin näkövinkkelistäsi. Kuvakulmat olivat mielenkiintoisempia. Tuokin virnuileva nurkkakoriste.
    Minäkin kävin liimaamassa oman sydämeni tauluun, Maljalahdenkadulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hietzu - jep, onneksi onnistui tehdä täsmäajoitettu bussiretki kävelylle Kuopioon! Hieman tiukalle veti järjestää, mutta sain vielä bonuksena ystävien tapaamisen samaan reissuun.

      Laitoin oman sydänlappuni KYSin paikkeille.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit