Muuramenjoen luontopolku

Muuramenjoen luontopolku ei suinkaan herätä ajatuksia kohisemalla virtaavasta vedestä, vaan ennemminkin leppoisasti mutkittelevasta pikku uomasta. Kun laskeudun Muuramen virastotalon vierestä alas joen rantaan, siellä odottaakin yllätys. Onko tämä Muuramenjoki vai Muuramenkoski?
Joen rantoja kiertävän luontopolun ensimmäinen opastaulu tulee vastaan pian, joskin se on numeroltaan kierroksen viimeisiä. Hieman likaisen pleksin alta voi lukea Muuramenjoen historiasta ja alueen miljööstä kuten myös tutkia karttakuvaa. Edessä olevat yksikerroksiset rakennukset ovat vuonna 1910 rakennetun huonekalutehtaan jäänteitä. Punatiilirakennuksessa oli aikoinaan huonekalutehtaan höyryvoimala; sen takana oleva valkoinen yksikerroksinen rakennus sen sijaan oli kolmikerroksinen vuoteen 1970 saakka. Tulipalo tuhosi tuolloin ylemmät kerrokset, mutta säästynyt osa jäi onneksi paikoilleen ja siinä toimii nyt paloasema. 
Myllynkivi on tuotu lekottelemaan eläkepäivikseen nurmikolle entisen huonekalutehtaan edustalle. Mylly toimi luonnollisesti Muuramenjoen partaalla, mutta myllyrakennus purettiin joen toiselta puolelta 1950-60-lukujen vaihteessa. Rakennuksessa oli toiminut aiemmin mm. sateenvarjotehdas. Ajatukseni liitävät välittömästi Pasi Ilmari Jääskeläisen romaaniin Harjukaupungin salakäytävät, jonka Jyväskylässä on peräti kolme sateenvarjokauppaa.
Joen jyrkästä penkereestä varoitetaan punakeltaisin nauhoin. Kun ylitän virtapaikan kävelysiltaa pitkin, vastaan leijailee savua hiipuvasta nuotiosta, aivan Muuramenjoen luontopolun virallisen aloituspaikan vierestä. Ahaa, pyöreä kivi taas... Tämä taitaa olla se vanhan myllyn paikka. Tulen ovat tehneet pari perhokalastajaa, jotka juuri keräilevät tavaroitaan, siirtyäkseen koettamaan onneaan toisaalla joen rannalla. Tänään kalaonni ei ole heillä juuri ollut myötä.
Luontopolun viitta osoittaa poispäin joen uomasta. Tiedän, sinne pitäisi mennä, mutta takanani kohiseva vesi ei jätä rauhaan. Päätän seurata toista polkua, joka johtaa ylemmäs joen vartta pitkin, aina edempänä erottuvalle sillalle saakka. Olen vieläkin niin innoissani siitä, että täältä löytyi näin kaunis, kuohuva koski!
Kiitos sateisen syksyn, jonka aikana järvien pinnat ovat normaalista poiketen jatkaneet kohoamistaan (jo toista vuotta peräkkäin) Muuramenjoki ryöppyää vettä jokseenkin yhtä reippaasti kuin keväällä konsanaan. Joki laskee Muuratjärvestä Päijänteeseen ja koska pudotusta on yhteensä 12 metriä, ei ole ihme, että virtausta riittää. Vesimäärä ei taida missään oloissa riittää melojille... Mutta kalastuspaikkana Muuramenjoki on suosittu.
Polku tuo minut joen yli johtavan sillan viereen Muuramentielle. Kauniissa vanhassa talossa - arvatenkin se on ollut joskus kauppa? - toimii nyt Piano Jylhä.
Muuramenjoen sillan graniittipaasi yllättää: tämä siltahan on yli sata vuotta vanha, peräti vuodelta 1898!
Kun katson sillalta yläjuoksulle Muuratjärven suuntaan, vesi näyttää virtaavan hyvin rauhallisesti. Vain pyörteitä siellä täällä, ei sen kummempaa.
Välittömästi sillan jälkeen veden vauhti kuitenkin kiihtyy, mitä ilmeisimmin myös pudotusta tulee siis lisää. Tukinuittoränni on edelleen paikoillaan Muuramenjoen oikealla rannalla, mutta se lienee saanut levätä käyttämättömänä pitkään. Onneksi uteliaisuus sai vallan ja tuli poikettua luontopolulta sillalle saakka, jotta Muuramenjoki saa esittäytyä myös tästä vinkkelistä!
Palaan kiltisti takaisin luontopolulle, joka kiemurtaa lehtomaisessa metsässä - tarkemmin ottaen kyseessä on lehtokorpi. Siellä näyttää luikertelevan myös joen entinen sivu-uoma, joka näyttää siltä kuin olisi ollut kuiva hyvinkin pitkään. Sitten ohjaudun kuin magneetin vetämänä takaisin joelle, jonka vastarannalta erottuu entisen huonekalutehtaan valkoinen pääty. Tyynet perhokalastajat heilauttelevat kepeitä siimojaan vastakkaisilla puolilla jokea; matalalta näyttävässä vedessä on näillä main peräti noin viiden metrin syvänne. Kalapahaset eivät vain ota onkeensa, että niiden tulisi houkuttautua perhojen kutsusta.
Rantapengertä on nakertanut virtaava, tulvan takia korkealle noussut vesi. Rannan koivuja on puolestaan viillellyt ihmiskäsi. Jos ajatus on ollut repiä tuohta tulentekoa avittamaan, niin... Ei koskaan elävästä puusta! Alle puolen kilometrin päästä saisi vaikka ostaa sytykkeitä. Ikävä kyllä puille ei kasva äkkiä uutta "ihoa" pintaan.
Vanhan koivikon takana päilyy peilityyni vesi, joka kuvastaa lehdettömiä puita. Tunnelma on tällä puolella tyystin toinen kuin vain muutaman sadan metrin päässä, missä pärskeet polskivat. Askel rauhoittuu ja hyvä onkin, sillä märillä pitkospuilla voi luiskahtaa liukuun hyvinkin helposti. Onnistun korjaamaan tasapainoni viime hetkessä.
Koskiosan alapuolisessa laajassa suvannossa näkee myös selvästi, miten korkealla vesi nyt on. Osa pitkospuista ja hieman vinoista kävelysilloista on osittain veden alla tai vähintään rajamailla.
Siltaosuus on tosi hieno, vaikka vesi onkin tehnyt tepposet rakenteille. Sillan nostaminen ylemmäs ei olisi mikään yksinkertainen operaatio, joten onneksi joku on keksinyt yksinkertaisen konstin auttaa kävelijöitä pitämään jalat kuivina: tilapäinen lankkuviritelmä vie näppärästi märimmän paikan ylitse.
Kun katson ympärilleni puusillalta, tunnen olevani keskellä rämettä. Maisema muuttuu Muuramenjoen varrella mahtavan nopeasti.
Jos mahdollista, vallitsee edempänä luontopolun varressa vieläkin tyynempi, rikkumaton rauha.
Senpä vuoksi tuntuu käsittämättömältä, että vain muutaman metrin päässä vesi ryöppyää jälleen huimaa vauhtia alas, kuin suivaantuneena omaan tasaisuuteensa. Mikä mahtava kohina! Pato sulki aikanaan tämän väylän vaelluskaloilta, mutta vuonna 1992 oikeaan laitaan rakennettiin kalatie, jossa vesi vyöryy vähemmän vauhdikkaasti. Opaste kertoo lempeästi, että hidastetussa virrassa huonouintisetkin kalat pystyvät nousemaan kalatien läpi. Kaunis ajatus!
Veden pauhu jää jälleen taakse, kun käännyn kävelemään rengasreittinä jokea kiertävän luontopolun viimeistä osuutta ennen lähtöpaikkaani. Polulle noussut vesi uhkaa muuttaa luontopolun reittiä tulevaisuudessa hieman enemmän sisämaahan päin, mutta vielä tästäkin pääsee kuivin jaloin.

Luontopolun opastetaulu numero 11 johdattaa ajattelemaan esimerkiksi vuorokausivapaan käsitettä. Jokilaakso täyttää monelta osin virkistysaluekomitean lähivirkistysalueille asettamat vaatimukset...  Näitä vaatimuksia ovat mm. sijainti lähellä asuin- ja työpaikkoja, mahdollisuus oleskeluun ja leikkiin ja sijoittaminen (!) niin että niiden läpi voi kulkea töihin ja asioille jalan tai polkupyörällä. Sijoittaminen? Ikään kuin luontoa sijoitettaisiin jonnekin. Ihan sama, mitä komiteat vaativat lähi- tai kaukovirkistysalueilta, mutta Muuramenjoen alue on todella upea keidas ja tiedän, että palaan nauttimaan siitä vielä uudelleen.

Kommentit

  1. Vieläkö siellä alajuoksun puolella on riippusilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilpi - tällä reitillä vastaan ei tullut riippusiltaa. Selvinnee seuraavalla visiitillä, jolloin täytyy pistäytyä pidemmällä alajuoksulla eli kalatien alapuolisella osalla.

      Poista
  2. Se oli olevinaan sellainen pitempi luontopolku, joka jossain kohdassa meni rautatienkin ali. Muistankohan oikein? Joka tapauksessa n. 10v sitten jossain Muurame-tapahtumassa paikalliset larppaajanuoret esiintyivät historiateemoissa ja riippusillan päässä oli lohikäärme vartiossa. Pikkuväellä oli rohkeuden paikka ohittaa lohikäärme ja ylittää heiluva silta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit