Pieni mäenlasku

Laskiaissunnuntain iltapäivä on jo aivan liian pitkällä, kun saavun Mäki-Matin perhepuistoon. Harjun rinne on toki edelleen paikallaan ja mäenlaskukelpoinen, mutta laskiaistapahtuma - josta olin haaveillut saavani ostaa laskiaispullan - järjestettiinkin aamuvirkummille jyväskyläläisille eli jo klo 10-13. Muutama mäenlaskija on kuitenkin vielä paikalla ja pulkka saa kyytiä.
Kapuan Harjun päätyrinteen polkua ylös. Alemmas jäävät niin Norssi kuin punamultamaalatut Mäki-Matin perhepuiston rakennukset. Olen varustautunut mäenlaskuun hyvin kevyesti: kaivan taskusta sinisen muovikassin, jonka nyt levitän auki lupaavan näköisen lasku-uran alkuun. Saa nähdä, miten hyvin tässä luistaa...
Fiuuuu! Vauhti kiihtyy jyrkässä rinteessä salamannopeasti ja lumi pöllyää ylleni ärhäkästi, kun liukas muovikassi kiidättää minut alas ensimmäisestä pätkästä ja - humps - pienen hyppyrin jälkeen toisesta pätkästä alas Oikokadun kävelytielle. Ravistelen enimmät lumet päältäni ja houkuttelen myös kävelyseuralaisen suorittamaan virallisen laskiaismäenlaskun.  Ja sitten laskiaispullaa etsimään!

Kommentit

  1. Oi. Meillä on kotona vanha kaitafilmi mäenlaskusta juuri tuossa paikassa noin vuonna 1973.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi