Rotkoretki vai tornituokio?

Kun maass' on hanki, järvet jäässä ja aletaan mennä hissukseen kevättä kohti, tulee väliin jokunen lauhempi päivä ja kenties aurinkokin jaksaa laiskasti raottaa sammuneita silmiään. Metsien kätköissä kalliorotkojen rinteillä jäämassat kasvavat. Niin kirkkaat kuin sameat jääpuikot lisääntyvät ja keräävät kokoa sekä pituutta. Jos luonnon jäämuodostelmat viehättävät, mikä onkaan parempi aika kuin helmi-maaliskuu tehdä pieni retki johonkin läheiseen rotkolaaksoon!
Jyväskylän lähitienoilta kalliorotkoja löytyy useitakin, esimerkiksi Laukaan Hitonhauta tai vähän pohjoisempaa Sumiaisten Hitonhauta. Retkellä pärjää parhaiten lumikengillä, mutta Laukaan Hitonhaudan polku pysyy joskus auki myös talvella, jos kävijöitä riittää paljon. Entä Jyväskylästä etelään? Jämsän Synninlukko on vähemmän tunnettu rotkolaakso, mutta visiitin väärti, äskettäisen retken perusteella.
Jos mielii korkeammalle, upeita maisemia löytyy Unescon maailmanperintökohde Struven ketjuun kuuluvia kohteista. Korpilahden Puolakassa sijaitseva Oravivuori on yksi Struven ketjun suojelluista kohteista, jonka maisemat huikaisevat myös talvella. Etenkin kun siellä on myös näkötorni, jolta pääsee tähyilemään Päijänteen maisemia 200 metrin korkeudella meren pinnasta! Multamäen laella ei ole näkötornia, mutta mukava kota ja näköalatasanne.

Nyt kun vielä ehtii nauttia lumesta, suosittelen ulkoilua... Talvinen päiväretki luontoon piristää :)

Kommentit

Suositut tekstit