Jyväskylä: Äkkigalleria 18

Osoitteessa Yliopistonkatu 21, Jyväskylä, on kuhinaa alkuillasta perjantaina. Kapoisen näyteikkunan edessä on hymyilevää ja rupattelevaa väkeä, sisälle on pieni jono. Katutapahtuma? Tavallaan. Tämä on Äkkigalleria 18. Ja menossa ovat näyttelyn avajaiset, jotka ovat levittäytyneet tilapäisgalleriasta ulos asti.

Huoneistossa on aiemmin ollut Pasi Torkkelin kultasepänliike, joka nyt toimii toisaalla. Leikittelen mielessäni ikkunan tekstien kirjaimilla.
Viikon Jyväskylän-residenssissä viettäneet Janne Nabb ja Maria Teeri (Äkki18) ovat vallanneet pikkuruisen valkoisen huonetilan Äkkiresidenssin näyttelylleen. Pujahdamme sisälle ja yritämme löytää sekä jalan- että katsomisen sijaa niukoista neliöistä, joihin on kuitenkin onnistuttu mahduttamaan moniaita juttuja. Kattoon on ripustettu jännä muovitilkkupeite, kuin riippumatto ikään, mutta sepä onkin vedenkeräin. Sulamisvedelle. Tip, tip, tip. Ainakin vielä nyt verkkopusseissa on sulavaa jäätä, josta tipahtelee vesipisaroita muovivaatteen syliin. Ja se toimii edelleen kastelujärjestelmänä...

Entä mitä tulee mieleen jääpussien varjokuvista?
Toisessa nurkassa pyörii miniatyyrikokoinen videoteos, pienelle, leijuvalle ruudulle heijastettuna. Siitä voi tunnistaa jotain tuttua, mitä on juuri katsonut.

Eikä tässä vielä kaikki. Mutta yllätä itsesi ja käy paikan päällä, jos ehdit.

Astumme takaisin kadulle ja teemme tilaa seuraaville galleriavieraille, jotka ovat odottaneet ulkona vuoroaan. Sitten mukillinen lämmintä avajaismehua Yliopistonkadun jalkakäytävällä. Jossain vieressämme ovat myös itse taiteilijat. Näyttelyn kuraattori Anna Ruth väläyttää hymyn läksiäisiksi. Kiitos taidehetkestä!

Äkkigalleria 18 on avoinna vain tänä viikonloppuna, lauantaina 13.4. klo 13-19 ja sunnuntaina 14.4. klo 17-19.

Kommentit

  1. Minulta on menneet nämä äkkigalleriat aivan ohitse,mutta kiva kun sinä olet niitä bongannut. Nyt taitaa lumi sulaa kohisten myös katukuvasta kun tulee vettä suuressa osassa maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateenkestävää siis ylle näin kevään kunniaksi... Siirsinkin jo lumikengät odottamaan ensi talvea :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit