Helsinki: valopäitä Aleksanterinkadulla


Lampsin pitkin Aleksia Senaatintorin laidalle ja mietin, missä haukkaisin välipalaa. Aurinkolasikelistä huolimatta äkkään silmätä katseeni näyteikkunoita ylemmäs, katuvalaisimiin, vaikka ne eivät tietenkään hohda sähkövaloa näin päiväsaikaan. Senaatintorin laidan sirojen roikulalamppujen vastapäätä, Bockin talon kulmalla, on jännittävämmän näköisiä valaisinvirityksiä. Suoraselkäisiä, mustakätisiä pallopäitä. Luulen ensin että yläpuolellani valkoista valaisinpalloa pitelevä kaveri uhkaa tipauttaa palleron varomattoman ohikulkijan niskaan, mutta hänellä taitaakin vain olla pää kipeänä. Käykö melko harvakseltaan ohi soljuva liikenne hermoilleen?
Entä onko tämä himmennyt valopää kenties pikkupokkarilla Tuomiokirkkoa kuvaava turisti vai päivitteleekö hän sitä, miten vaikuttunut on Senaatintorista?
Tämä vakava valaisinhemmo vaikuttaa harjoittelevan vähintään hymniä tai jopa aariaa avonaisesta lauluvihostaan. Hän haaveilee soolosta joko kirkon portailla tai itse pyhätössä. Ehkä pitkäksi venähtänyt pikkukanttori?

Tästä pitää muistaa kulkea pimeällä (eli syksyn tullen) myös illalla, jotta arvoisat valaisimet voivat esiintyä edukseen varsinaisissa, valaisevissa työtehtävissään.
Pysähdyn keltaisen kivitalon kohdalla: kutsuvan näköinen kahvila on avoinna. Istuako katukahville ja kuikuilla samalla ohikulkijoita? Oviaukon vieressä kiiltävä laatta paljastaa, että rakennus on Remanderin talo (1814), joka oli ensimmäinen Suomen sodan (1808-09) ja vuoden 1808 suurpalon jälkeen kaupunkiin rakennettu kivitalo. Asuin- ja liikerakennuksena toimineen talon rakennutti kauppias Friedrich Remander. Käyn peremmälle kahvilaan kokemaan tämän päivän liikehuoneiston tunnelmaa.
Café Köket tarjoilee monenlaisten leivonnaisten lisäksi (pystyn niukin naukin vastustamaan houkuttelevasti tuoksuvia makeita herkkuja!) myös aamiaista ja lounasta. Koska ei ole minulle ihan kummankaan aika, valitsen välimuodon. Naapuripöytään istahtava asiakas saa kohta eteensä oman myöhäisaamiaisensa: kahvin ja kipollisen tuoreita hedelmiä. Niin, aina ei ole pakko pysähtyä Café Engeliin, joskus toistekin voi jatkaa Aleksanterinkatua hitusen pidemmälle!
Palaan hyvin ravittuna takaisin Aleksanterinkadulle ja pysähdyn harmaan Sederholmin talon kulmaukseen odottamaan, että raitiovaunu vapauttaa väylän. Senaatintorin yllä Helsingin tuomiokirkko loistaa niin valkoisena, että ihan silmiä häikäisee. Turistibusseista valuu ulos tyytyväisen näköistä väkeä.
Olen ihmetellyt jo aiemmin näillä kulmilla kuljeskellessani, mitä katukiveykseen siellä täällä maalattua vihreäpohjaistaTorikorttelit-tekstiä. Sitten hoksaan, että Aleksanterinkadun ja Eteläesplanadin vanhat, kauniit talot ovat Senaatintorin ja Kauppatorin välissä.
Riemunkirjavat viirit liehuvat yläpuolellani kivitalojen välissä. Katariinankadulle on tuotu muutama hilpeän värinen penkki, mukaviksi poikkeuksiksi peruspenkeistä. Auringonkeltaisella penkillä sopii juuri tällä hetkellä ojentaa naamansa valoa kohti, vastakkaisella puolella katua voi nauttia varjosta kirkkaan sinisellä istuimella. Heitän hyvästit Leijonan korttelille.

Kommentit

  1. Hauskoja valopäitä. Kakkoskuvassa on pokkarikuvaajan tyyliä. Tosin, käsivarsien pitäisi olla enemmän ojossa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos erittäin hyvästä kuvatarina postauksesta. Tämä otti lukijan mukaansa. Lamput on suunniteltu desing Helsinki 200 vuotta , löytyy paljon vastaavia taideesineitä ympäri kaupunkia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Olisipa enemmän näin yksilöllisiä katuvalaisimia!

    VastaaPoista
  4. Olipa hauska käydä näillä "virtuaalikävelyillä" vanhassa kotikaupungissa! Kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Kiva nähdä omaa kotikaupunkiaan kuvatun vähän eri vinkkelistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän vieraspaikkakuntalainen katsele aina asioita turistin silmin...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi