Helsinki: Eläintarhasta Museokadun taidekaapeille

Eläintarhanlahti, Helsinki. Eläinvalikoima ei tosin ensi katsomalta vaikuta hälyttävän suurelta, sillä juuri nyt se on kutistunut puistonurmikolla lepäileviin ja vedessä puljaileviin lintuihin. Hennoin pisaroin ripsahteleva sadekuuro saa aprikoimaan, tarvitsenko sadenuttua vai pärjäänkö ilman. Sen ohella, että mihin suuntaan tästä lähtisin...

Käännyn oikealle, Tokoinlahden suuntaan, sillä sitäkin kautta pääsee kävellen mukavasti Helsingin keskustaan. 
Ohitan Café Piritan - vielä ei ole tauon paikka - ja lähestyn ratakiskojen tihentymää. Koska aion ylittää ratapihan, käännyn oikealle, kohti kiskojen yli vievää kevyen liikenteen siltaa. Pienen koirapuiston sisäpuolella on Eläintarhan alueelle loistavasti sopiva veistos: junien suuntaan tähyilevä strutsi. Olen lukuisia kertoja Helsinkiin tullessani katsonut strutsia junan ikkunasta ja miettinyt, milloin näkisin sen lähietäisyydeltä. Viimein toive toteutuu! Junalla voi niin lentokyvytön kuin -haluton olento matkata kauemmas, jos jalat väsyvät...
Sinisen huvilan kahvila Linnunlaulussa vetää puoleensa kuin magneetti. Koska aurinko ei juuri nyt hehkuta taivaalla, vapaita pöytiä riittää, mutta voin kuvitella että täällä on ainakin viikonloppuisin tungosta - sekä jalkaisin että pyörillä liikkujia.
Istahdan hetkeksi alas nauttimaan lasillisen marjamehua ja suloisen, tuoreen pullan. Mahtavaa että täällä on tarjolla muutakin kuin teollisia pillimehuja! Ja näkymä Töölönlahdelle on aika huikea, hohtavathan vastarannalla niin Finlandia-talo, Kansallismuseon torni kuin vehreä Hesperian puisto.
Visiitti huvilan alakerrassa sijaitsevaan, asiakkaita palvelevaan mukavuuslaitokseen tuo myös taide-elämyksen: tyylikkäät, lempeän sävyiset seinämaalaukset koristavat kellarikerroksen käytävää. Heipä hei, Sininen huvila, lähden jatkamaan matkaa kohti Finlandia-taloa.
Jotkut onnekkaat todella asuvat niissä harvalukuisissa huviloissa, joiden ohella puut suojaavat näkymää Töölönlahdelle kävelytieltä. Maisema avartuu, kun saavun puiselle kävelysillalle. Vanhasta tottumuksesta katson alaspäin kaiteisiin, olisiko siltaan kenties kiinnitetty jotain. Vainuni osuu oikeaan: muutama lemmenlukko on napsautettu siltaan ja avaimet arvattavasti viskattu kaiteen yli veteen. Olkoon lempenne ikuinen.
Matka jatkuu pitkin asvalttia, jolta niin kävelijä kuin hölkkääjä voisi astahtaa hetkeksi venyttelemään jännissä design-tuotteissa, jotka ovat perua World Design Capital Helsinki 2012-vuodelta, teemana Muotoile itsesi. Siitä vaan venyttelemään ja kieputtelemaan uusia muotoja...
Kun katson Finlandia-talon takana rauhaisalta aukiolta, rantakasvuston takaa Töölönlahtea ja veden toisella puolella siintävää Linnunlaulua, on vaikea uskoa, että olen vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Helsingin ydinkeskustasta. Äänimaailma ei toki ole aivan hiljainen, mutta liikenteen melu kantautuu tänne vaimentuneena.
Ylitän Mannerheimintien ja saavun Kansallismuseolle. Poikkean vain lyhyesti sisällä, sillä en ole nyt sillä fiiliksellä, että jaksaisin tutkia museon kokoelmia - sen sijaan ilahdun mainioista, epäryppyotsaisista julisteista! Ehkä minäkin olen jonkin askeleen jäljessä...
Palaan takaisin ulos ja parin penkin takaa näen kulttuuria ulkoilmassa: Museokadun sähkökaappigallerian ensimmäinen teos, Tatjana Bergeltin Nainen pilvissä. Teos on samaa Järjestys - Epäjärjestys -sarjaa Helsingin Energian vuoden 2011 katugalleriasta kuin mihin törmäsin Kalliossa, joten taidankin tassutella eteenpäin sähkökaappeja seuraillen.
Kun tulkitsen sähkökaappiin liimatun tarran tiivistä informaatiota, selviää että teoksia on Museokadulla täysi tusina. En siis Fleminginkadulla onnistunut näkemään ihan jokaista, mutta jospa tällä puolella onnistaisi paremmin. Heta Kananen osoittaa Maja puun alla -työllään hyvin, kuinka taiteiltu sähkökaappi on niin paljon isompi ilo silmille kuin tahrainen harmaa metalliloota. Mikael Kihlmanin upeaa mustavalkotyötä Road to nowhere herkkine viivoineen kannattaa pysähtyä tutkimaan tarkasti.
Anna Alapuron Vanha pitsi II on ihana, riemullinen väriläiskä! Osan sähkökaappigallerian töistä saattaa ohittaa helposti huomaamatta, jos teoksen väritys on hyvin hillitty, mutta ihmettelen, mikäli ohikulkija ei ole tätä hieman hapertunutta, railakkaan oranssia pitsiä havainnut.
Laura Pohjosen Kuka siellä -työssä pieni lapsi katsoo ihmetellen kuvajaistaan lumpeenlehden muotoisen lammen pinnasta. Katriina Haikalan teosta puolestaan on sotkettu tussikirjoituksin: gorillan pään ja naisvartalon yhdistäminen on ollut jollekulle liikaa feminismiä. *On huomattava, että ihan jokainen sähkökaappigallerian teos ei ole kirjaimellisesti Museokadun puolella, vaan niitä pitää joskus kurkistella myös kadunkulman takaa. Silmät siis auki katugalleriassa käyskennellessä :) 
Jos en olisi nyt taidekaappeja bongaamassa, saattaisin hyvinkin kulkea ripeämpää tahtia. Nämä teokset, sekä niiden etsiminen (ilman teoskarttaa) että niiden äärelle pysähtyminen, ovat hyvä keino hidastaa kävelyvauhtia. Mikael Kihlmanin Blue IV on todennäköisesti pysäyttänyt tussin kanssa liikkuneen kulkijan niin tehokkaasti, että hän on lisännyt sähkökaapin alaosaan teoksesta oman sanallisen tulkintansa.
Ennen Museokadun päättymistä kohtaan vielä mm. lisää Anna Alapuron riemupitsejä, kunnes teossarja päättyy Heta Kanasen syystunnelmaiseen työhön Matkalla maailman ääriin. Puut ovat luovuttaneet jo lehvänsä, mutta maisema hehkuu väreissä. Ei nyt olla vielä niin pitkällä! Palaan teoksesta takaisin Helsingin kesän vihreyteen ja käännyn astelemaan takaisin kohti keskustaa.

Kommentit

  1. Nuo Helsingin sähkönjakokaappien teokset ovat aivan erityylisiä kuin Jyväskylässä, hyvällä tavalla. Varsinkin tuo Pohjosen Kuka siellä -teos on kaunis ja herkkä. Katselisin sitä mielelläni vaikka kodinkin seinällä.
    Kansallismuseo on kyllä yksi niistä kohteista joissa olen suunnitellut käyväni,mutta ei ole saanut vain toteutettua. Viime kerrasta on hurahtanut ainakin se 10 vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä viehätyin Kihlmanin ja Kanasen töistä... Pitäisi itsekin poiketa Kansallismuseoon ihan varta vasten ja ajan kanssa!

      Poista
  2. Olen helsinkiläistynyt jyväskyläläinen, ja sekä Helsinkiä että Jyväskylää koskevista jutuistasi löytyy aina jotain uutta, jota en ole huomannut. On niin helppo vain huidella kaikesta ohi, aina on muka liian kiire ettei huomaa ihmetellä kulkiessaan vaikkapa sähkönjakokaappeja. Siksi pidän erityisesti näistä kaupunkikävelyistäsi - näihin paikkoihin on matala kynnys lähteä tutustumaan.

    Museokadulla käppäillessä kannattaa muuten pistäytyä Exhibitionists-kahvilassa, jota pyörittää suomalaisjapanilais-ranskalainen pariskunta. Kahvi ja erikoismainintana myös kaakao on erinomaista, palvelu poikkeuksellisen lämmintä, seinillä on taidetta ja keskustelut kahvilassa usein lennokkaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna.

      Exhibitionists on kokematta (keskityin niin antaumuksella sähkökaappeihin että en edes huomannut...)joten täytyypä käydä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit