Jyväskylä: kuulas aamu

Kerran kesässä, tai alkusyksystä viimeistään, käyn kävelemässä varovasti astellen Viitaniemen palstaviljelmien halki. Huolella hoidettujen palstojen keskellä saa nauttia väreistä ja tuoksuista. Minttu on levinnyt laajalle alkuperäisiltä kasvupaikoiltaan, kesäkurpitsat venyneet huimiin mittoihin, kukkaset rehottavat vielä, kun ensimmäinen halla ei ole puraissut.

Siirryn viherpalstoilta Kortepohjan ja Viitaniemen väliselle kävelytielle, jolla ei ole nimeä. Vähäpätöinen väylä siis? Maaginen valo tekee arkisesta tienpätkästä epätodellisen. Miksi muuten nimiä annetaan lähinnä moottoriajoneuvojen käyttämille väylille ja vain harvoin puhtaasti kävelijöiden ja polkupyöräilijöiden kulkuväylille?

Kun nousen ylös Kisakatua, iskee vastaan vielä huimempi valoilmiö, kun aamuaurinko siilautuu Aatoksenkadun kulmassa olevan puiston puiden lävitse. Mikä kaunis aamu!

Poikkean Sepänaukion kirpputorille, minne ensimmäiset myyjät ovat jo levittäneet tavaransa ja miltei pysähdyn aamiaiselle, mutta en halua menettää kaikkein kirkkainta aamun valoa ja värejä. Kapuan Harjulle vain laskeutuakseni alas Neron portaita. Vielä täälläkin kukat kukkivat.

Kierrän kaupunginkirkon, leikkaan Kirkkopuiston halki teatterille ja nautin hiljaisista, tyhjistä kaduista. Surullisesti paketoidun Valtiontalon alapuolinen tontti on autio; tähän ei tullut konserttitaloa, eikä tähän jätetty funkistyylistä Reimaria. Ah, mikä parkkipaikka.

Jyväskylän kaupunginteatterin sivuseinään heijastuu hauska varjo. Vaahterat ilmaisevat jo hienovaraisesti että on syksyn aika. Kilpisenkadun alapäästä nousen kävelysillalle ja ylitän ratapihan. En voi olla käymättä Jyväsjärven rannassa.

Kävelen hitaasti matkustajalaivojen laiturille, missä Suometar-alus vielä nukkuu. Olisi aivan huikaisevan hieno aamu olla vesillä. Puuttuu vain oma kulkupeli.

Sataman kahvila on onneksi auki vielä syyskuussa, aamukahdeksasta alkaen. En kuitenkaan halua jäädä kahvilan terassille, koska en halua kuunnella musiikkia ulkoilmassa. Ostan pahvimukillisen teetä mukaan ja etsin hiljaisemman ympäristön rannan kävelyväylän varrelta.

Nautin aamuteeni katselemalla tyyntä Jyväsjärveä, parkissa olevia laivoja, sinitaivasta, aamukävelijöitä ja hölkkääjiä. Rauhoittavaa.

Täytyy myöntää, että Suuri kompassi on muuttunut ihan ehokseen saatuaan tänä vuonna valkoisen maalikerroksen pintaansa. Markku Hakurin tekemän taideteoksen pinta oli hyvin pitkään tosi kulahtaneen näköinen ja toi mieleen lähinnä DDR-arkkitehtuurin, mutta nyt taideteos on ihan eri näköinen. En vieläkään voi sanoa pitäväni siitä, mutta nyt tämä "temppeli" on selvästi tyylikkäämpi. Sinisen taivaan ja puhtaan valkoisen yhdistelmä saa ajattelemaan Kreikkaa.

Jatkan matkaa pitkin rantaraittia leppoisaa tahtia. Ei tehnyt yhtään mieli tehdä reipasta tahtia vaativaa kävelytestiä, vaikka sellaisenkin voisi helposti satamakahvilan ja Hotelli Alban välissä suorittaa, selvittääkseen kuntonsa. Joskus toiste; tällaisista aamuista on nautittava ilman mitään kiirettä. Jäähyväiset kesälle, tervetuloa syksy!