Keski-Suomen maakuntauran jäljillä: Jyväskylä-Tyyppälä

Kun tutkin tarkemmin "muinaisen" Keski-Suomen maakuntauran Jyväskylän karttalehteä, jossa pisteviiva markkeeraa kesäreittiä, huomaan että pääsenkin sille miltei kotiovelta. Jalkaisin kulkijalle karttaan merkitty reitti alkaa Viitaniemestä, jousiammuntakentän nurkalta. Lähden matkaan pitkin suosikkipitkospuitani - pitkokset löytyvät alle 2 km Jyväskylän keskustasta ja niiden varrella kukkii vielä muutamia lemmikkejä... Joku on kirjoittanut tussilla yhteen pitkospuiden lankkuun I the Dreamer, Minä Uneksija.
Tänne jousiammuntakentän laitaan Keski-Suomen maakuntaerän patikointipolun reitti on muinaiskarttani mukaan joskus ainakin piirretty Jousiampujien treeni ei häiriinny, kun kuljen rauhallisesti aidan oikeaa puolta.
Heipä hei, Viitatorni! Tämä olisi ihan kulttuurimaisemainen maakuntareitti. Yritän sitkeästi tiirailla kaikista normaalisti reittimerkkejä kantavista paikoista - liikennemerkkitolpat, puut, lyhtypylväät - mahdollisia noin 30 vuoden takaisia sinisiä maalimerkkejä, mutta ei onnea. Ensinnäkään tähän rantaan ei ole välttämättä ikinä reittiä merkitty, toiseksi lyhtypylväät ovat ehtineet valaista Viitaniemen rantatiellä vasta vähän aikaa. Mitä sinistä havaitsen? Teräksenharmaiden roskisten siniset jalat, sinitaustaiset ilmoitustaulut.
Vesilaitoksen jälkeen kartan reittiviiva seuraa Martti Korpilahden polkua taannoin harvennushakkuilla avarretun harjumaiseman katveessa, aivan Tuomiojärven rannassa. Luulenpa, että tätä reittiä eivät ole vaeltajareppuiset juuri kulkeneet leirintäalueen sulkemisen jälkeen... Enkä ole siten varustautunut minäkään. Tämä on nyt pelkkä iltakävely.
On jännä ajatella, että saapuessani Lohikosken Koskenharjun pesiskentän laitaan olen mukamas Keski-Suomen maakuntauran reitillä. Pesäpallo saa kyytiä kentällä, tuomarin vihellykset halkovat ilmaa ja kohta koholyönti kopsahtaa tarkasti räpylään. Ei paloa. Pyöräilijöille on kyllä tässä merkitty reitti, mutta entäs me kävelijät?
Tourujoen kävelysillalta aukeaa peilityyni maisema, jota eivät riko eteenpäin polskivien lintujen vanat tai melojan melan sulavat liikkeet. Jos peittäisin korvani ohikiitäviltä fillaristeilta tai läheisen nelostien autoliikenteeltä, voisin kuvitella olevani syrjemmässäkin. Kävelysillan asvalttiin on maalattu pyöräilijöiden nuoliopaste: Palokkajärven kierto. Pyöräilijät pyöräilevät Jyväskylää. Mutta voi sitä kävelläkin...
Kun olen ylittänyt Tourujoen, vertaan karttaa maastoon ja paljastuu heti, että tiejärjestelyt ovat muuttuneet. Kartan reittiviiva katkeaa eikä osaa ohjata minua kauniille kävelytielle Palokkajärven rantaan (nelostien nykyreitityksen ja paikalle 1980-luvun alun jälkeen ilmestyneen sillan takia), joten valitsen rantamaisemat ihan itse.
Anttoninkadulta käännyn Koivikkotielle, jolta pääsen kääntymään jälleen "maakuntauran reitille", komean koivikon halki kulkevalle kävelytielle. Koiranulkoiluttajan unelma-aluetta!
Palokkajärvi kylpee ilta-auringon valossa ja vastavalo saa kuvittelemaan, että olisi jo myöhäisempikin hetki. Rantaa myötäilevällä kävely- ja pyörätiellä on lisäkseni useita kulkijoita. Autojen häly kantautuu tänne vain vaimeana järven toiselta puolelta, nelostieltä.
Nousen Tyyppälänlahdelta ylös, Ritopohjantien laitaan. Voi pahkura, asvaltti on ihan samassa kunnossa kuin silloin kun harrastin enemmän fillarointia! Kartan viiva kuljettaa minua entiselle Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan rajaviivalle, mistä rajakyltti on kuntaliitoksen aikaan tietenkin napsaistu pois. Siinä virtaa kuitenkin edelleen sama puro kuin ennen.
Alitan Ritopohjantien turvallisesti pyöreää tunnelia pitkin ja tajuan, että en ole ikinä kulkenut tästä, vaikka olenkin lukemattomia kertoja viilettänyt sen vieritse. Kävelytie seuraa ensin puroksi luulemani uomaa, joka onkin Karjujoki. Voi pientä, ei se kovin ronskilta tai sikamaiselta joelta näytä. Kohta on vuorossa yllätys: vastaan astelee pari ystävää, jotka asuvat hekin aivan toisella puolella kaupunkia. He ovat lähteneet koirien kanssa iltalenkille juuri tänne, koska täällä Palokan-Heinämäen suunnalla on kiva reitti. Oikea asenne!
Tiemme eroavat, minä jatkan matkaa kiltisti karttani mukaan kohti Tyyppälän koulua. Vieläkin silmäni hakevat mahdollisia antiikkisia, sinisiä maalitäpliä. Tämä lyhtypylvään sininen maalihutaisu osuu ulkoasultaan lähimmäksi, mutta ei varmasti ole maakuntauran reittimerkki.
Kuusien vallitseman metsäpätkän jälkeen saavun Tyyppälän koululle, joka on surullinen näky, rikottuine ikkunoineen ja graffiteineen. Osa maalauksista on toki hienoja, mutta rakennus on lohduttoman oloinen.
Tyyppälän koululle katkeaa maakuntauran kesäreitin katkoviiva, mutta näemmä myös koko koulun elämä on katkaistu, eikä sen uumenissa kulje enää alakoululaisia. Parin vuoden päästä Tyyppälän koulu täyttäisi 60 vuotta; koulun 50-vuotisjuhlia vietettiin vuonna 2005. Hämmentävää. Ovatko syynä olleet säästöt vai vanha tuttu sisäilmavaiva, joka on niin järjettömän yleinen etenkin kouluissa?
Edessä on päätös: haenko Keski-Suomen maakuntauran reittiä (entiseltä?) hiihtoladun reitiltä vai vapaamuotoisesti? Alun perin aioin kävellä Ampujien majalle saakka, Keski-Suomen maakuntauran "viralliselle" reitin alkupisteelle pohjoiseen (kuten kartassani todetaan), mutta alkaa uhkaavasti hämärtää ja varusteeni ovat pimeässä kotiin palaamiseen nyt liian vajavaiset. Päätän käydä kääntymässä lähimaastossa, lähestulkoon reitin hiihtouraa seuraten.
Rimpiläntien kulmauksessa vastaan tulee lappu, jossa kerrotaan että täällä on raadeltu äskettäin laiduntavia lampaita, mitä ilmeisimmin vapaaksi laskettu koira tai koiria asialla. Määkijät on siirretty hyökkääjiltä turvaan, joten lampaat jäävät näkemättä. Punaruskea turkki vilahtaa tien yli. Astun rantaan johtavalle polulle ja katson oikealle, minne turkin kantaja kipitti. Tuijotamme ketun kanssa pitkään toisiamme, sitten luovutan mestarituijottajan edessä.
Tähän päättyy karttani maakuntauran reittiviiva: Tyyppälänjärvi. En pysty kävelemään vetten päällä, joten pitäisi odottaa järven jäätymistä, että voisin jatkaa matkaa sitä vanhaa "oikeaa" reittiä, joka tässä kohtaa oli siis talvikäyttöön ja hiihtäjille mietitty. Ampujien majalle Laukaan puolelle tulisi kävelijän kiertää Tyyppälänjärven jompaa kumpaa puolta, vapaavalintaisia teitä ja polkuja pitkin. Olen kerran kävellyt Ampujien majalta kotiin Jyväskylään ja silloin valitsin nykyisen hiihtäjien reitin Palokkaan, Raivaajantien pään kautta. Joten jos Keski-Suomen maakunta ura herätettäisiin henkiin, sieltä löytyisi valmis ura myös patikointiin. Käännyn kannoillani ja lähden kävelemään takaisin kotia kohti.
Jätän paluumatkalla kinttupolut väliin ja kuljen pääasiassa helppoja asvalttialustoja pitkin. Lahjaharjun omakotialueen kohdalla nenääni leijailee puutarhoista kantautuva omenien tuoksu. Tuomiojärven punertava auringonlasku siivittää askeliani iltakymmenen korvilla; ehdin kotiin hieman ennen täysikuun kohoamista taivaalle.

Keski-Suomen maakuntauralla: Pyhä-Häkki-Tulijärvi
Keski-Suomen maakuntauralla: Vuosjoki-Pyhä-Häkki
Keski-Suomen maakuntauralla: Saarijärvi-Vuosjoki
Keski-Suomen maakuntauralla: Hietama-Saarijärvi
Keski-Suomen maakuntauralla: Suolahti-Hietama
Äijälä-(Hietasyrjä)-Suolahti
Peurunka-Hietasyrjä
Ampujien maja-Peurunka

Kommentit

  1. Viimeinen kuva on ihana, pilvet kuin pensselillä sutaistuja vetoja vaaleanpunaiselle kankaalle.
    Ja ketunkin näit! En ole tainnut elämäni aikana nähdä kettua kuin pari kertaa ja nekin vain vilaukselta. Onnekas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nähnyt myös cityketun parinsadan metrin päässä Jyväskylän Hippokselta, sekin oli peloton yksilö...

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit