Palokka: uusittu Touruvuoren luontopolku

Palokassa, noin kahdeksan kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta sijaitseva Touruvuoren luontopolku on kokenut muodonmuutoksen kesällä 2013. Polun vanha reititys meni uusiksi ja se kiertää nyt vain osin samoja jälkiä kuin ennen. Lähtöpaikka on samoilla nurkilla kuin ennenkin eli Raivaajantien päässä olevan urheilukentän lähellä, mutta tarkempaa infoa ei löydy nyt ilmoitustaululta. Seuraan luontopolun viittaa kentän oikeassa peränurkassa, mistä päädyn pitkospuureitille - tuttu pätkä entiseltä luontopolulta!
Pitkokset tuovat minut paikkaan, jolta näkyy selkeästi oikean luontopolun lähtöpaikka. Opastaululla kerrotaan reitistä ylipäänsä ja kartta näyttää reitin ohella rastitaulujen paikat. Touruvuoren maastossa risteilee lukuisia polkuja, joten on hyvä että uusitun luontopolun merkki on selkeästi merkitty keltaisilla maalitäplillä.
Esiin tullut aurinko ilahuttaa heti alkumatkasta, kun valo siilautuu kuusikon lävitse. Vaikka ihan aluksi helpossa maastossa ollaankin, ei Touruvuoren luontopolku ole ihan huonojalkaisille tarkoitettu, sillä reitin varrella on jyrkkää nousua ja tietenkin - metsäpolulla kun ollaan - juurakkoista ja kivistä maastoa jalan alla.
Tuntuu ihan siltä, kuin olisi vasta syys- tai lokakuu. Tosin varvikossa ei tietenkään ole enää näin marraskuussa minkäänlaisia marjoja jäljellä. Alkumatkasta polulla tuntuu olevan lähes tungosta: lasken yhdellä silmäyksellä kahdeksan muuta kävelijää. Useimmiten olen saanut tallustella luontopoluilla liki yksin, mutta kaunis syyspäivä on houkutellut muitakin maastoon samaan aikaan.
Jopa näin myöhään marraskuussa metsä hehkuu vehreyttä, joka saa ajattelemaan Tolkienin maailmoja. Luontopolku kulkee enimmäkseen havupuiden suojissa. Kun reitti lähtee kaartamaan tiukasti ylämäkeen, ollaan samalla polku-uralla kuin ennenkin. Edessä ovat jyrkät rappuset, jotka helpottavat nousua Touruvuoren laelle. Lähellä takana kulkevan seurueen lapset kipittävät ensimmäisinä portaat ylös ja ihmettelevät, missä muut viipyvät. Tulisivat jo!
Auringonsäteet valuvat sammalta pitkin lämpimänä norona. Enää pieni matka Touruvuoren huipulle ja sen näköalattomaan, korkeimpaan kohtaan (203 metriä meren pinnasta), jossa voi valita kulkeeko luontopolun kokonaisuudessaan vai haluaako keventää matkaa kolmanneksella. Oikopolku lähtee kaartamaan oikealle, kun taas pidempi reitti jatkaa aavistuksen vasemman suuntaan.
Touruvuoren lakipisteen tuntumassa on pari kookasta sammaloitunutta puunrunkoa tai kenties hyötykäytössä ollutta pylvästä. Joko kaatuneet sattumoisin ristiin tai sitten ne on aseteltu poikkeuksellisen isoksi kieltomerkiksi: ei tänne päin.
Laskeudun  uutta polku-uraa alemmas. Tällä uudella osalla reittiä näkee selvästi sen, että kovinkaan moni ei ole vielä ehtinyt tallata polkua, joka on vasta muotoutumassa. Hankalimmassa osassa rinnettä on kulkijan apuna upouudet kaiteet. Pian tulen pienten siirtolohkareiden luo ja edessä on polun liki pohjoisin osa ja paikka, missä puiden lomasta pilkottaa häivähdys Alvajärveä. Siis kun oikein tarkkaan katsoo... Kiikarit olisivat kyllä tarpeen!
Alempana astun nuoremman puuston keskellä, sitten saavun taas iäkkäämpien puiden luo. Luontorasti kertoo minun olevan nyt reitin syrjäisimmässä kolkassa, jossa on myös hiljaisinta. Palokka ei kuitenkaan ole mitään erämaata, joten tyystin hiljaista täällä ei ehkä voikaan olla, onhan asutusta ja liikennettä hyvin lyhyen matkan päässä. Suunnistajiakin maastossa suhiseen aina joskus, mutta tämä rastimerkki taitaa olla jo hieman vanhempaa perua.
Kuusi ja mänty ovat liittoutuneet yhteen. Vanhat kaverukset.
Nautin askelluksesta sammalten maisemassa. Eri sammallajit peittävät eri vihreän sävyissä hohtavana mattona niin maata kuin siirtolohkareita, joista suurin tulee vastaan polun varressa. Muistan että Touruvuoren luontopolun aiemmalla reitillä oli myös sellainen siirtolohkare, jonka päälle saattoi kavuta tähyämään aina Palokkajärvelle ja Viitatorniin saakka, mutta tämä pidempi reitti ei kulje sitä kautta.
Luontopolun lähestyessä loppuaan saan vielä nähdä marraskuun lyhyen iltapäiväauringon säteiden osuvan läheiseen polkuun. Aivan kuin kutsu seurata sitä polkua. Minnehän se johtaisi? Kiehtova ajatus, mutta palaan kiltisti alas ja seuraan keltaisia maalimerkkejä reitin loppuun asti. Samalla löydän sen oikean opasteen luontopolulle: Raivaajantien päässä olevan urheilukentän pohjoisnurkassa (vasen peränurkka) töröttävä Polku-viitta ohjaisi suoraan luontopolun aloituspisteeseen.  Kenties Touruvuoren luontopolun kartta lisätään joskus myös urheilukentän ilmoitustauluun, latukarttojen oheen. Kivaa että reitti on merkitty selkeästi uudelleen ja venynyt pohjoisempaan!

Kommentit

  1. Auringonvalo marraskuisessa metsässä on suorastaan ylellistä. Miten kauniisti valo muotoilee, korostaa ja värjää metsämaisemaa.

    VastaaPoista
  2. Kivasti kirjoitettu tarina ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit