Keski-Suomen maakuntaura: Saukkola - Varrasperä

Hienoinen lumikerros on viimein valkaissut maastoa. Palaan jatkamaan matkaa Saukkolahden ja Saukontien risteyksestä, mihin maakuntauraretkeni viimeksi päättyi. Mikä huikaisevan kaunis sää ja mahtavasti pakkasusvan keskellä hohtava aurinko! Plus yhden Saukontien sähkötolpan ympärille on solmittu Keski-Suomen maakuntauran sininen nauha. Lupaava alku.
Raikas pakkassää on tehnyt maisemasta mitä kauneimman ulkoilupäivän. Voi näitä Saukkolan puhtaanvalkoisia peltoaukeita!
Jos ajo on omalla vastuulla, niin kyllä on kävelykin. Kartan mukaan alkumatka on helppo homma, sillä ennen Hangasjärveä ei ole metsäpolkuosuuksia edessä. On vain seurattava oikeaa tietä, mikä ei ole vaikeaa kun välillä siniväriäkin pilkahtaa tien varressa.
Hakkuuaukean jälkeinen kuusikko on miltei lumeton. Huurteiset puut kimaltelevat auringossa ja metsästä kuuluu heleää linnunlaulua. Pitäisi opetella joskus tunnistamaan nämä luontolurittajat...
Metsäkone ahertaa toisella puolella tietä, mutta sen jyrinä jää pian taakse ja seurakseni jää omien askeleideni ääni. Mikäs tässä on kulkiessa.
Hangasjärven risteyksessä kerrotaan hyvin selkeästi Keski-Suomen maakuntauran etapeista peräti kolmeen eri ilmansuuntaan. Tässä kohtaavat Jyväskylän, Jämsän ja Keuruun suunnista tulevat reitit.
Viereinen Hangasjärven retkikämppä, jota ylläpitää nykyään Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry (lyhyemmin Poko), on nyt hiljainen. Hangasjärven ulkoilualue on hyvinkin tutustumisen arvoinen: ihan lähituntumasta löytyy Myllyvuoren luontopolku. Retkikämppää pihapiireineen on viime vuosina kunnostettu ja se on vuokrattavissa Pokon kautta.
Puro on pysynyt vielä sulana. Järven rannasta löytyy laavu, keittokatos ja tietenkin rantasauna, mutta polttopuita tulentekoon ei ainakaan nyt ollut satunnaisen kulkijan käytettävissä. Ei haittaa.
Hangasjärven sinimaisema on tyyni ja rauhoittava, mutta lähden jatkamaan matkaa Jämsän suuntaan menevälle reitille.
Kuljen lyhyen matkaa ylämäkeen, mistä löytyy Myllyvuoren luontopolulle johtava viitta. Maassa makaa palanen entisestä, sinisestä Keski-Suomen maakuntauran metsokyltistä. Jätän luontopolkuvisiitin suosiolla vehreämpään vuodenaikaan: hyvä syy tulla takaisin.
Kun oikealla tulee vastaan käsintehty kyltti, jossa lukee The Twins - Hangas River Fall, on luonnollisesti otettava sivuaskel ja käytävä katsomassa, mitä ihmettä... Eihän karttaankaan ole merkitty vesiputousta.
Salaisuus paljastuu: runsasvetinen puro alittaa tien kahta paksua putkea pitkin, joista ryöppyävä vesi on takuulla erityisesti keväällä hulppea näky. Nyt vettä virtaa vaatimattomampi määrä jäätyneen pinnan alla. Ei tämä ihan oikea vesiputous ole, mutta hieno näky silti - ja tosi hauskaa, että paikka on ystävällisesti viitoitettu! Kirjoitan tyylikkääseen vieraskirjaan vuoden 2014 ensimmäisen merkinnän. Ehkä muilla ei ole ollut omaa, toimivaa kynää mukana...
Tie alla, aurinko vastassa, ei vastaantulevaa liikennettä tai muutenkaan autojen pörinää. Edes muita kävelijöitä ei näy. Mikä rauha.
Patajärven rantamaisemissa näkee, että alueella on tehty kunnostustöitä. Retkireitti ylittää tien ja jatkaa järven tuntumassa erinomaista polkua, jonka varrella olevien puiden runkoja on suojattu verkoin.
Onpa joku löytänyt itselleen hyvin rauhallisen parkkiruudunkin. Ei pelkoa sakottajista näillä main! Hetken kuluttua polku saapuu hakkuuaukealle, mutta nyt on helppo jatkaa kartan mukaan hakkuuaukon läpi mökin suuntaan ja siirtyä sitten tielle. Tällä kelillä jopa hakkuuaukeakin on muuten vaivatonta ylittää, sillä ja kuoppien vesilammikotkin ovat jähmettyneet jääksi.
Mäellä käännyn jälleen pikku polulle, kävelen läpi toisen hakkuuaukon ja sitten edessä on hetki puuhyppelyä; kaikkia puita (ainakin osa lienee myrskynkaatoja?) ei ole vielä raivattu metsästä.
Ylitän Petäjävedentien ja astun Myöhäsentielle, joka kohoaa ylämäkeen. Mitä ilmeisimmin täällä on kurvailtu ralliautoilla kesäaikaan, sen paljastavat tienvarsikyltit. Onneksi en ollut suunnitellut telttailevani täällä juuri nyt...
Kun reitti kuljettaa minut talon pihaan, aprikoin hetken - ja kysyn sitten pihan väeltä, mistä kohtaa maakuntauran polku jatkuu. Polku jatkuu suoraan edestä, niinpä menen tismalleen kartan mukaan, kun kerran ei kielletä. Jotkut kuulemma kiertävät oikean kautta reitille. Tällä polulla ei olekaan moni näillä lumilla vielä kulkenut.
Kartan perusteella odottaisin seuraavaksi kapeampaa väylää, mutta Rähäkkäläntiellä on peräti bussipysäkki, jonka tolpassa on sattumoisin sininen maalimerkki. Tien toisella puolella on maakuntauran muistona enää opastetaulujen tolppa, itse kyltit on nyrhitty. Vaan ei tässä todellakaan voi reitiltä eksyä millään; sinisiä maalimerkkejä löytyy enemmänkin tien varresta.
Matkan varrella on elämää ja asutusta. Erityisen viehättävä on Sivulan tila, jonka rakennukset ovat maalaamattomat - harvinainen näky nykyään. Tähän lähes mustavalkoiseen vuodenaikaan ne istuvat todella kauniisti.
Vähitellen tie alkaa kaventua. Mutkassa Rähäkkäläntie kaartaa loivasti oikealle, mutta maakuntauran polku jatkuu suoraan eteenpäin. Ennen pakkasia polun pohja on selvästi ollut aikamoisen tulvan vallassa, mutta kylmyys kohmetti sen muhkuraiseksi luistinradaksi. Siirryn sivuun ja kierrän liukkaat metsän puolelta kunnes polku-ura muuttuu taas kuivemmaksi ja kulkukelpoiseksi.
Polku kääntyy kerran vasemmalle ja kohtaa sitten jälleen pikkutien. Reitti on tosiaankin helppokulkuinen tänään! Enää parin kilometrin kävely Kuuselan keittokatokselle (ei polttopuuhuoltoa), jonka luota voisi kääntyä myös Korpilahden suuntaan menevälle yhdyspolulle. Korpilahdelle matkaa olisi 19 km, Jämsään on tästä 48 km. Pidän hetken tauon katoksella ja kun olen lähdössä jatkamaan matkaa, auto pysähtyy tien poskeen. Autosta nousee mies, joka kantaa kevyen näköistä säkkiä. Kuivattua heinää jäniksille, viereiselle ruokintapaikalle.
Aurinko on jo laskusuunnassa, vaikka vielä ei olekaan hämärää. Maisemassa on kiehtovia sävyjä, kuuran ja ohuen lumikerroksen kuorrutus.
Edessä on päivän viimeinen metsäpolku, sillä en aio jatkaa enää Varrasperää pidemmälle ja loppumatka kulkee jälleen pikkutietä pitkin. Saavun Kehälänkujan ja Varrasperäntien risteykseen, tämänkertaisen maakuntauraretken päätepisteeseen; Jyväskylä 33, Jämsä 47. Koska puhelimeni tällä kertaa matkusti fleecen sisäpuolella ja pysyi toimintakuntoisena pakkassäässä, onnistun soittamaan noudon takaisin kaupunkiin ihan itse. Jäljellä on enää muutaman kilometrin kävely noutopaikkaan, Moksintien risteykseen. Hieno ja suorastaan poikkeuksellisen helppo päivä maakuntauraretkellä!

Kommentit

  1. Onpa siellä kaunista nyt. Paras mahdollinen sää poluilla kävelyyn. Eikä upota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mukava kulkea taas kuivin jaloin ;)

      Poista
  2. Mainio blogi! Tuo maakuntauran patikointi on ollut itsellänikin suunnitteilla. Löysitkö jostain paperiversion maakuntauran kartasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. Hyllyssä on osasta reittiä ihan alkuperäinen maakuntauran kartta, mutta pääosan näistä mustavalkoisista A4-nipuista (joissa sinisellä reittiviivat) löysin enää varastokappaleina yliopiston kirjastolta. Niiden mv-kopioilla olen nyt ollut jäljittämässä reittiä. Tiedustelin pariinkin otteeseen Keski-Suomen liitosta arkistojen aarteita, mutta sieltä on ilmeisesti siivouksen yhteydessä heitetty vanhat kartat pois. Reittihän on periaatteessa enää muisto vain...

      Poista
  3. Ehdit ottaa huurukuvat, kiitos sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit