Karhunpolku: Särkkäjoki - Ruunaa

Hyvää ja kaunista huomenta Karhunpolulta Särkkäjoen laavulta! Heräsin edellisiä päiviä viileämpään ja pilviseen päivään, mutta silti t-paitakeliin. Ennen liikkeelle lähtöä näin vilaukselta kaksi muuta rinkkaselkää tulossa Ruunaan suunnasta, mutta he eivät käyneet laavulla moikkaamassa, vaan astelivat reipasta vauhtia ohitse.
Onnekkaat vaeltajat, jotka olivat paitsi aamuvirkkuja, myös vailla rakkoja jalkapohjissa, toisin kuin minä. Lähdin jatkamaan Karhunpolkua hieman varovaisin askelin. Compeedien alle kätketyt hienot vesikellot lupasivat antaa oman, kirpakan lisämausteensa kulkemiseen. Olikin ilahduttavaa tulla pikku hiekkatietä pitkin pian kyltille, jossa viitattiin jo Ruunaan alueeseen eli Rantakankaan tulipaikkaan.
Helppokulkuinen hiekkatie teki kulkemisesta joutuisaa. Kävelin harjualueen päällä. Alempana, tien kummallakin puolella, tuli vastaan suolampia. Kyrönsärkkä on luonnonhoitometsää, jonka aarniosa säilytetään luonnontilaisena, puisto-osa säilytetään maisemaan sopivasti ja talousosa on metsätalouskäytössä. Eli täällä näkee kaikkea keloista kantoihin.
Voipa Kyrönsärkältä bongata myös yllättävän pitkäjalkaisen kelokrokotiilin. Vai lieneekö kelomuurahaiskarhu.
Hienoa aluetta! Onneksi kuitenkin reitti kääntyi tieltä neulasten peittämälle metsäpolulle, missä on aina enemmän retkifiilis ja pehmeämpi kulkea. Aurinko pysytteli pilvien takana. Juuri ennen laskeutumista tielle istahdin jyrkän töyrään laidalle lepotauolle ja huomasin vasta sitten kartasta, että ihan kohta olisi ollut seuraava tulipaikka penkkeineen.
Helppokulkuista kuin mikä, tämä jäkälien täplittämä kuiva kangas. Polku mutkitteli Suurijoen tulipaikalle, jonka kohdalla ei ollut tarvetta pitää taukoa.
Yksi tällaisten reissujen hyviä puolia on se, että ei näillä tule oltua jatkuvasti tavoitettavissa, vaan saa olla häiriöittä tismalleen läsnä siellä, missä on. Plus voi pysähtyä hetkeen ja kulkea eteenpäin, kääntyä sivupoluille tai vaikkapa kääntyä takaisin jos huvittaa. Ihan omassa tahdissa. On aikaa ottaa kantamus selästä ja haistaa suopursun kukkia.

Pian tuli kuitenkin syy pitää lyhyt breikki, kun vaihdoin valokuvauslaitetta. Kompaktikamera alkoi narista akun vähyydestä merkkivalolla ja koska halusin varmistaa sen toimivan Ruunaankoskilla, pistin viimein kännykään virrat päälle. "Kaupunkipuhelimeni" oli huilannut lähes koko reissun ajan ja hyvä niin. Kameran pakkoloman takia oli kuitenkin annettava periksi.
Ylitin tyynen uoman ja saavuin pikkutielle. Karhunpolun merkinnät olivat olleet pääosin erinomaisia, joten tämän puskaopasteen saa kyllä anteeksi... Eli tästä T-risteyksestä käännös oikeaan. Muutaman kilometrin päästä ylitin pykälää isomman tien.
Avara hakkuuaukea ei näyttänyt lupaavalta, mutta tärkeämpää oli se, että saavuin nyt Ruunaan maisemiin. Ilokseni polku oli edelleen erinomaisesti merkitty, vaikka olen muualla useammankin kerran törmännyt hakkuuaukeilla siihen, että polkumerkinnät ovat salaperäisesti niiltä kadonneet. Täällä liikkuu ilmeisesti sen verran väkeä, että merkinnät pidetään hyvässä kunnossa.
Kuivalla kankaalla jäkäläpallerot muodostivat kartan kaltaisia kuvia.
Kopsuttelin jälleen suon yli pitkoksia pitkin. Luonnonsuojelualue, ei siis enää hakkuita edessä. Kuivemmalle maalle noustuani heittäydyin toviksi mäntykankaalle, katselin taivaalle, laitoin sitten silmät kiinni ja kuuntelin hiljaisuutta. Jalkapohjat kuiskasivat kiitoksen lepotuokiosta. Ruunaanjärvi oli edessä, niin olivat myös tämän retken viimeiset kilometrit.
Rantakankaalla haukkasin vähän evästä ja ihailin sekä Ruunaanjärven maisemia että siistiä tulipaikkaa huusseineen.
Matala aluskasvillisuus ja harvakseltaan kasvavat puut tekevät maisemasta hyvin avaran. Ruunaanjärven rantaa astellessani näin jalkojeni juuressa meheviä mustikkamaita - ainakin hyvinä marjavuosina - sillä mustikanvarpua riitti silmänkantamattomiin. Toivottavasti mustikankukat eivät tänä vuonna paleltuneet. Karhunpolku siirtyi välillä aavistuksen kauemmas järven rannasta ja Ruunaanjärven toisen taukopaikan jätin suosiolla väliin, eihän edellisestä lepohetkestä ollut kauaa. Muutamassa kosteammassa kohdassa lahonneet pitkospuut kaipasivat huoltoa, mutta muuten reitti jatkui yhtä helppokulkuisena kuin aiemmin.
Puuton suo jatkui, jatkui ja jatkui etenkin polun oikealle puolelle. Kaivoin toiveikkaana kiikarit esille ja hain maisemasta siivekkäitä - muitakin kuin lokkeja - mutta en onnistunut tunnistamaan käyränokkaista siipiveikkoa, kun se kaarteli metsäsaarekkeelta kaukaisuuteen. Suon ylitettyäni astuin virallisesti Ruunaan retkeilyalueelle ja kohta tervehdin jo polulla vastaantulijoita. Kun kuuntelin lähestyvän kosken kohinaa, muistelin samalla sitä, kuinka olin näillä nurkilla nähnyt kontion, useita vuosia sitten Koskikierrosta viikonloppureissulla kulkiessani.
Haapavitjan hieno, tukeva riippusilta merkkasi jo sitä, että olin lähes maalissa, edellisiltä reissuilta tutuissa maisemissa.
Ruunaan kosket antavat mukavaa kyytiä niin melojille kuin valmista kyytiä ottaville. Koskien kuohut pääsee halutessaan kokemaan turvallisesti mm. puuveneen tai kumiveneen kyydissä. Jostain syystä vesi näyttää pilvisenä päivänä aina kylmemmältä! Sillan ylitettyäni istahdin alas katselemaan ja kuuntelemaan Haapakoskea. Vaikka kohina olisi kovaa, sen ääni rauhoittaa; läheisellä Haapavitjan laavulla saakin hyvän unen.
Seurasin alkuun Karhunpolun reittimerkkejä, mutta koska jalkapohjat vikisivät hitusen kovempaa, pidin parhaana oikaista Neitikoskelle Miikkulanvaaran kautta. Neitikoskella oli kiva kaivaa "oikea" kamera esiin, kun menin kävelysiltoja pitkin parhaiden kuohujen äärelle seuraamaan koskimelojien touhuja. Yksi parivaljakko nousi hauskalla katamaraanikoskarilla ylös akanvirtaa pitkin ja he leikittelivät innoissaan stopparissa, kunnes toinen pulahti kyydistä uimaan. Neitikoskessa räpiköinti on minullekin tuttua...

Jalkapohjien rakkojen takia en tuntenut kaihoa jatkaa tarpomista Ruunaan komeassa koskimaastossa, nyt kun suunniteltu reitti oli takana. Lisäksi Ruunaan retkeilykeskuksella olivat kokeilemani ovet sunnuntai-iltapäivän loppupuolella lukossa. Se siitä palkintojätskistä siis, eikä kukaan ollut houkuttelemassa minua jäämään Ruunaalle sittenkin yöksi. Lähdin tarpomaan kohti maantietä. Aika vaihtaa maisemaa johonkin toiseen.

Entä miksi lopetin Karhunpolkuretken tänne enkä jatkanut reittiä eteenpäin, kohti Teljoa? Lähdin ensimmäiselle pidemmälle vaellukselleni Karhunpolun pohjoisesta päästä Teljosta useampi vuosi sitten ja päätin silloisen reissun Ruunaalle, ajatuksena että palaan polulle vielä joskus, jatkaen matkaa Ruunaalta Patvinsuolle. Koska päädyin sittenkin Patvinsuo-aloitukseen, kohtasivat kulkemani reitin osat nyt Ruunaalla eli polun päät solmittiin yhteen. Siksi. Heipä hei, Karhunpolku!

Karhunpolku, Ahokoski-Särkkäjoki
Karhunpolku, Patvinsuo-Ahokoski

Kommentit

  1. Nuo harju- ja kangasmaisemat on kyllä upeita kävelymaastoja.
    Haapavitja-Ruunaa saavat muistelemaan aikaa kun laskin kanootilla nuo kosket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti mitä parhainta maastoa.

      Ruunaalla muistelin itsekin koskenlaskua, sekä koskiveneen kyydissä että eritoten kajakilla. Ensiyritykseni Neitikoskesta kajakilla päättyi köpelösti koskessa uimiseen, johon yhdistettiin harjoitukset siitä, kuinka kajakki tyhjennetään + käännetään oikein päin toisen kajakin avustuksella, sitten kapusin lopuksi takaisin kajakin kyytiin ja meloin rantaan. Hetken hengähdyksen jälkeen piti sitten meloa akanvirtaa ylös ja ottaa uusiksi - ja kyllä tuntui hyvältä, kun toisella kerralla selvisin Neitikoskenkin pystyssä :)

      Poista
    2. Minulle kävi vähän samoin. Kerran laskin onnistuneesti Neitikosken, toisen kerran tuli uintireissu. Se oli tähän saakka ensimmäisen tosipaikan kaatuminen melontahommissa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit