Callander - Aberfoyle, Skotlanti

Teith-joen takana siintää Ben Lodi (879 m). Tämän ja pari seuraavaa päivää seuraan Callanderista (Skotlanti) eteenpäin reittiä, joka koostuu oikeasti erinimisistä poluista ja teistä, mutta sille on annettu kaupallinen nimi Trossachs Trail. Olen tavoistani poiketen vähemmän vaivan kävelyreissulla: valmiiksi buukatut mukavat majapaikat, karttapaketti, turvallisuusohjeet ja kaiken kruununa laukun siirtopalvelu majapaikasta toiseen, niin että saan kulkea päivät pelkän kevyen eväsrepun kanssa. Luksusta. Ja samalla omituista verrattuna normaaliin. Ikään kuin huijaisin, kun selässä ei kulje kaikki, mitä muutaman päivän aikana tarvitsen. "Aina ei tarvitse tehdä vaikeimman kautta"... No hyvä on!
Ensimmäisen päivän seuraan Callanderista Aberfoyleen Rob Roy Way -reittiä noin yhdeksän mailin (vajaa 14,5 km) verran. Kokonaisuudessaan Rob Roy Way on 128 km pitkä ja kulkee Drymenista Pitlochryyn. Rob Roy MacGregor (1671- 1734) oli Gregor-klaanin päällikön poika, joka sai Skotlannissa sankarin maineen. Meikäläisittäin Rob Royn saattaa muistaa parhaiten elokuvasta, jonka pääosassa oli  Liam Neeson.
Oikealla puolellani aidan takana on iäkkäiden hautakivien täplittämä hautausmaa. Hautuumaan laidalla puolestaan on kahdeksankulmainen tönö, jolla oli erikoinen tarkoitus. Haudanryöstely oli ikävä kyllä tapana alueella parisataa vuotta sitten ja rakennuksesta pidettiin öisin vahtia, ettei tästä päässyt katoamaan vainajien ruumiinosia - niillä kun pystyi tienaamaan.

Teith-joen ylittävällä kivisillalla vastaan tulee iso porukka lukioikäisiä, koulupukuisia nuoria, sitten liikenne hiljenee.
Päästyäni Callanderin tiiviimmän asutuksen ulkopuolelle aukeaa maaseutu. Kapea asvalttitie kääntyy kohti Loch Venacharia ja usvahuippuista Ben Lodia. Autoja kulkee ohi noin kaksi tunnissa, tien varren pelloilla laiduntavat lampaat.
Kaikki kulkijat eivät päädy kevyimpään mahdolliseen selkäreppuvaihtoehtoon. Vastaantulija moikkaa mennessään rinkkansa alta. Vaellussauvasta on todennäköisesti ollut hänelle myös apua! Majapaikassani kerrottiin, että yksi siellä yöpynyt kaveri kantoi järkyttävän painavaa rinkkaa tarkoituksella ylös alas vuoria, koska treenasi armeijaa varten.
Koska liikennettä on sen verran vähän, en usko että saan tienvarren karhunvatukoista lyijymyrkytystä. Nam, pitkästä aikaa näitä herkkuja suoraan puskasta! Yritän kuikuilla töyrään yli vain muutaman metrin päässä alempana virtaavalle Teith-joelle, mutta puiden lehvästö on tiheää ja rhodopensaitakin kasvaa sen verran välissä, että joki tuskin erottuu. Ohitan lomamökkikylän sekä Trossachs Trystin pyöräilykeskuksen ja jatkan matkaa lehtipuiden katveessa. Tummakarvainen poni tulee työntää toiveikkaana turpansa piikkilanka-aidan välistä, mutta minulla ei ole sille herkkuja. Maatilan kohdalla on tien laidassa taimipöytä, jonka "honesty boxiin" saa maksaa ostoksensa; rahat menevät hyväntekeväisyyteen.

Laidunta ja eläimiä tosiaan riittää kävellessä vilkuiltavaksi. Muutamilla lampailla on hieman aristokraattisemman näköinen ympäristö.
Harmaatakin kivitaloa voi helposti piristää raikkailla väreillä. Räystäät, syöksytorvet, oven ja kattolyhdyt voi herättää henkiin maalipurkin avulla, eikä tyytyä pelkkiin pihamaan ruukkukasveihin.
Nenääni kantautuu savun hajua. Kiviaidan takana isäntä kantaa hieman kosteita risuja palamaan nuotiossa, mutta ikävä kyllä siinä ei ole yleistä tulipaikkaa, niin että kehtaisin mennä istuksimaan liekkien ääreen. Harmi, sillä ihan lyhyen matkan päässä on Loch Venacharin ranta ja sen pieni autio parkkipaikka penkkeineen. Järveä ympäröivät metsät ja vuorenrinteet ja järven toisen pään tuntumassa on Brig O'Turkin kylä, johon matkani johtaa - tosin vasta seuraavana päivänä. Voi tätä tilan tuntua!
Päiväkalastaja on pystyttänyt taukokatoksensa rantahietikolle. Vastapäisen Ben Lodin huippu on edelleen usvan peitossa, vaikka välillä näyttääkin siltä, että päivä kirkastuu ihan kunnolla. Reitti seuraa jonkin matkaa Loch Venacharin rantaa, kunnes East Lodgen parkkipaikan luota kyltti ja kartta käskevät kääntymään ylämäkeen. Aberfoyle, Menteith Hills-reittiä, 7 mailia. Helppoahan tämä kulku olikin tasamaalla... Tiheän kuusikon vieressä on pari metsätöissä ollutta kaveria tauolla ja tukkipinojen vieressä on varoituksia, että niiden päälle ei saa kiivetä, voivat sortua.
Vähitellen tie tuo minua ylemmäs, järven pinta kaikkoaa. Alkaa laaja hakkuuaukea. Käännyn katsomaan takaisin Callanderiin päin. Päätehakkuu on tehty ja uusia puita istutettu sinne tänne: näyttävät tammen taimilta. Kohtaan jopa pari reittiopastetta, mikä ilahduttaa; täkäläinen tapa ei ole laittaa maalimerkkejä, opasteviittoja sun muita turhuuksia tuhkatiheään, vaan kulkijan on syytä ihan oikeasti seurata karttaa.
Ilokseni aurinko alkaa pilkahdella ja maiseman värit elävät jatkuvasti. Hetkittäin on harmaata, siniharmaata, sitten maisema kirkastuu ja ruskan värisävyjä alkaa purskahdella esiin, vaikka täällä ei paras ruska-aika vielä olekaan. Kun hakkuuaukea päättyy, kuljen jonkin aikaa harventamattoman kuusikon katveessa. Ounastelen, että ainakin osa siitä päätyy pian teollisuuden raaka-aineeksi. Puut muodostavat uskomattoman pimeän metsän kummallekin puolelle tietä, aluskasvillisuudesta ei ole tietoakaan.
Metsäautotie jatkuu aina pienen, kapean järven rantaan saakka ja muuttuu sitten ruohopeitteiseksi, vielä leveähköksi uraksi. Järven rannalla olevalla ainoalla mökillä ei ole ketään ja saan nauttia aivan yksin tästä hiljaisuuden maisemasta ja auringosta.
Sitten suorastaan hämmästyn: reitti kääntyy ihan oikealle, kapealle ja kanervien reunustamalle metsäpolulle! Viimeinkin! Pikkutiet ovat ok, mutta polut hauskempia. Järven loppupäässä auringonsäteet osuvat kellastuneisiin lehtipuihin, sitten ympäröivä puusto muuttuu jälleen havuvoittoiseksi. Tutunmallisten kuusien seassa on myös lehtikuusia. Rinteessä kulkeva polku on ajoittain erittäin märkä, tuleehan sille metsän puolelta valumavesiä. Onneksi on ollut sen verran kuiva keli, että ei tarvitse ihan kuralammikoissa kahlata.
Kun saavun metsästä laidunalueen reunaan, on edessä viehättävästi kumpuileva Menteith Hills, jonka metsien väliin tämä alue jää. Saniaiset rehottavat, polku kiemurtelee heinikossa eikä missään näy yhtään taloa. Ihan kuin olisin jossain korvessa, vaikka oikeasti tästä ei ole montaa kilometriä edes lähimmälle tielle.
Polku kulkee halki todella laajan lammaslaitumen, jolla on tilaa temmeltää. Kukkuloilta erottuu hiipivän ruskan värisävyjä. Lampaat käyvät juomassa alueen halki virtaavasta ja aina kun astun niiden mielestä liian lähelle, säntää määkijä kavereineen välittömästi kauemmas. Kaiken varalta. Minä sentään osoittelen niitä vain kameralla.
Avaan portin ja heitän hyvästit avaralle laidunmaalle. Portteja on eri reiteillä monenlaisia: osassa on porrassysteemi kävelijöitä varten aidan ylittämiseen, joskus tavallinen avattava kapea tai leveä portti. Portit on ehdottomasti suljettava, samoin kuin koirat ehdottomasti pidettävä kiinni. Glenny Hillin lammasfarmari on ripustanut porttiin murheellisen kuvan raadellusta lampaasta esimerkiksi siitä, miten voi valitettavasti käydä, jos irrallaan juokseva koira hyökkää vaistojensa ohjaamana puolustuskyvyttömän lampaan kimppuun.

Polkua ympäröi jälleen tuuhea metsä, jonka kuuset kasvavat erittäin tiheässä. Polkua reunustavien kuusien  alaoksat on karsittu, sillä julmetun pitkät ja vahvat oksat yltäisivät kevyesti pitämään polun lähes ummessa. Sitten polku kohtaa taas metsäautotien ja uuden hakkuuakean. Lähden hiljalleen laskeutumaan Aberfoylea kohti ja pidän viimein evästauon.  Kai ne eväät pitää syödä ennen kuin on perillä...
Kierrän golfkentän sen yläpuolelta. Pyöräilijöiden reitti Trossachsiin kaartaa ylös, onneksi Aberfoyle löytyy alamäen puolelta. Alempana vastaan tuleva Dounans Centre -kyltti ei kerro minulle mitään, mutta siellä on kyseessä on Scottish Outdoor Education Centre - siis ulkoilmakasvatusta! Dounans tarjoaa esimerkiksi melontaopetusta.
Aberfoylessa vastaan tulee pitkästä aikaa Rob Roy Wayn opaste. Hetken kuluttua olen asvaltoidulla pyörätiellä, joka kulkee hämmästyttävän suorana, mutta ei ihme: sen alta on purettu rautatiekiskot. Callanderista Aberfoyleen kävelyyn kului reilut neljä tuntia ja koska lähdin myöhään liikkeelle, on myös paikallinen, hyvin varustettu infopiste juuri menossa kiinni. Ei hätää, sillä bed & breakfast-majoitukseni löytyy ilman lisäapuja kylän pääkadun toisesta päästä. Saan lämpimän tervetulotoivotuksen, päivän aikana sinne siirretyn kassini ja vinkkejä siitä, missä kannattaisi käydä syömässä. Taidanpa mennä Forth Inniin. Kieltämättä oli tosi mukava kulkea vain köykäisen pikkurepun kanssa!

Aamukävelyllä - Callander, Skotlanti 
Aberfoyle - Brig O'Turk, Skotlanti 

Kommentit

  1. Voi noita maisemia! Lampaat ovat tosiaan saaneet hieman "komeammat laitumet" mutta lampaat itsekin eroavat suomalaisista kavereistaan. Kivat nuo mustat maskit.
    Ei tainnut ihan tavalliseen armeijaan olla kulkija menossa tuollaisella kantamuksella...? Tai sitten valmistautuu todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustanaamaisia Late Lampaita tuolla riittää... Jylhemmissä maisemissa kevyt reppu on minusta aika mukava kokemus, joten en ollut tuolle vastaantulijalle yhtään kateellinen.

      Poista
  2. Oi mitkä maisemat - matkakuume iski, kaipuun kohteena UK järvialue...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin olisi hauska joskus käydä, olen vain lukenut Lake Districtistä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit