Pyhäinpäivän valossa, Jyväskylä

Lähdemme pyhäinpäivän kävelylle vielä, kun on valoisaa. Huikaisevan aurinkoinen marraskuun aloitus! huurukiteet kutovat metalliristikon ylle pitsiverhon.
Samaan aikaan kun kirkas taivaan sini pitää yllä uskoa väreihin, maan pinnalla värit muuttuvat pakkasen ansiosta niin, että värit tekevät tilaa sävyille. Kun vihreät muuttuvat ruskeiksi, voi tarkastella muotoja, ruskean eri sävyjä ja esiin tulleita yksityiskohtia. Kuivahtaneet puunlehdet eivät näytä enää kopioilta toisistaan vaan ovat yksilöitä.
Lakoontunut heinikko puolestaan on kiehtova, kohmeinen vyyhti ja kuin maalaus.
Rauhassa astellen ei Kortesuolta Viitaniemeen johtavilla pitkospuilla liukastu. Auringon valo alkaa vähitellen pehmetä kohti hämärää. Lankut notkahtavat jalkojen alla, osa niistä on taasen heikossa kunnossa, sekä jalkaisin että kaksipyöräisillä kulkijoiden alla väsyneinä. Väistämme vastaantulijaa mättäälle. Viitaniemestä matka jatkuu entisen Koskenharjun koulun ohitse Lohikosken suuntaan.
Tourujoen varressa näkyy paitsi pari onkimiestä, myös hieman viluisen näköisiä olkitukkaisia vilkuttajia vastarannalla. Ehkäpä teidän pitäisi saada vähän lämpimämpää vaatekertaa yllenne talven varalle!

Pyhäinpäivän kävelyn reitille sattuu kaksi hautausmaata. Kauimmainen niistä on Lahjaharjun hautausmaa, joka oli ennen tunnettu Seppälänkankaan hautausmaana, silloin kun se vielä oli  Jyväskylän maaseurakunnan hallussa. Kuntaliitos johti seurakuntienkin yhdistymiseen, niinpä vain muutaman kilometrin säteellä toisistaan olevat hautuumaatkin nimettiin uusiksi. Yhä edelleen joudun joka kerta miettimään, onko tämä mäntyisellä kankaalla sijaitseva niistä nimeltään Mäntykankaan hautausmaa vai se toinen...
Saavumme sivuportista Lahjaharjun hautausmaalle, kun on vielä valoisaa. Olen niin usein käynyt hautausmaalla pimeän aikaan, että tuntuu suorastaan oudolta. Kynttilät ja lyhdyt elävät pimeää varten. Onneksi päivä saapuu kohta mailleen.
Moni on tuonut kynttilöiden ohella myös kukkasia edesmenneille läheisilleen.
Bertel Strömmerin suunnittelemasta kappelista (1950) loistavat valot antavat ymmärtää, että sisällä olisi kohta hartaushetki, mutta lähdemme jatkamaan kävelyä kohti keskustan Vanhaa hautausmaata. Samalla astumme askel askeleelta lähemmäs pimeää.

Väistämme autoliikennettä valitsemalla Holstin itäpuolisen, hiljaisen reitin kohti Kangasta ja sieltä suojaista kävelytietä keskustan kupeeseen Vanhalle hautausmaalle.
Kuu on juuri puskenut esiin, kun astumme Kankaankadun portista Vanhan hautausmaan muurin sisäpuolelle. Kaupungilta kantautuvan taustavalon ohella lukemattomat kynttilät valaisevat tienoota ja askeleet rahisevat käytävillä. Tikkuja raapaistaan, hautakynttilöiden kansia nostetaan pois ja laitetaan paikalleen, tuli lasketaan hautakiven eteen, ollaan hetki hiljaa.
Hetkonen, missä on... Vaikka olen käynyt ties kuinka monta kertaa sytyttämässä kynttilän tietyille haudoille, merkitsi parin vanhan puun kaataminen sitä, että tästä lähtien joudun paikantamaan tuttujen hautojen sijainnin eri maamerkeistä. Vaan onneksi Vanha hautausmaa on niin pieni, että täällä ei tarvitse harhailla hämärissä korttelinumeroiden avulla. Sytytämme omat kynttilämme ja käymme yhteismuistomerkillä. Valoa pimeyteen.

Kommentit

  1. Tunnelmia auringosta, hämärästä ja kynttilöistä. Pyhäinpäivä oli harvinainen poikkeus viime viikkojen harmaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin aamusella ehdin oikeasti vain muutamaksi minuutiksi ulos hengittämään raikasta kirkkautta, onneksi hienoa keliä riitti myös loppupäivään!

      Poista
  2. Kauniilta näyttää tämäkin tapa viettää pyhäinpäivää/iltaa. Kynttilöiden valomeri on aina lumoava. Toivottavasti kuurakelit tulevat pian takaisin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit