Siirry pääsisältöön

Ramin kuntopolulla, Muurame

Ramin kuntopolku on noin 3,5 kilometrin pituinen, Muuratsalon kallioille kohoava reitti. Muuramen puolelle Muuratsaloa sijoittuvasta luonto- ja kuntopolku on nimetty sen isän Raimo Niemisen mukaan, jonka kotitalo oli vuosikymmeniä polun lähtöpaikan lähellä Kultalassa. Nieminen veti maastossa kävelyretkiä ja piti pitkään kuntopolusta huolta, jopa luomalla polulta lumia talvisin. Reitin erikoisuus on Tapion alttariksi nimetty  siirtolohkare.
Matka Ramin kuntopolun lähtöpaikkaan oli hieman mielenkiintoinen, sillä viimeistä tienpätkää tai levikkeitä ei ollut aurattu ja pienellä jännityksellä ajoimme lumeen jääneitä renkaanjälkiä pitkin Lullinvuorentietä ylemmäs. Huomasin kyllä Ramin kuntopolkua ja Tapion alttaria markkeeraavan, tien varressa kallellaan olevan opastaulun, mutta siinä ei auton kääntäminen onnistunut. Kauempana tehdyn käännöksen jälkeen lapioimme kulkupelille parkkipaikan tähän tienhaaraan ja lähdimme sitten maastoon. Lumikenkiä ei ollut matkassa, sillä olimme arvioineet että ilmankin pärjää, kunhan on säärystimet kenkien ja lahkeiden päällä.
Alkumatkasta saimme seurata kahta rinnakkaista kävelyuraa lumisten puiden katveessa. Lehtipuihin takertunut lumitaakka painoi jo oksia raskaasti alaspäin. Kuinka ihanan hiljaista! Vain omien askeleidemme ääni.
Sitten tuli aika astua metsäpolun puolelle. Ramin kuntopolku-nauha roikkui onneksi puusta vailla lumikuorrutetta ja ehkä olisimme erottaneet lumivalkoisen kyltin ojan toiselta puolelta, mutta ilman metsään painelevia askelten jälkiä tässä kohdassa olisi saattanut mietityttää. Näinköhän reitti on merkitty niin, että sitä voi seurata helposti myös talviaikaan? Olimme kiitollisia edelliselle kulkijalle, joka selvästi tunsi reitin.
Lähdimme siis seuraamaan jalanjälkiä ylös Hakolanvuorelle. Kalliot kohosivat yhä jyrkempinä ylöspäin polun oikealla puolella, kun polku seurasi vuoren loivempaa osaa. Tosi upeaa maastoa.

Niinpä hylkäsimme Ramin polun jalanjäljet lumessa ja loikkasimme kohti kallioseinämää tekemään omia jalanjälkiämme. Pystysuorassa kalliossa oli jo jonkin verran hienoja jäävalumia. Entä olisiko tuossa luolan suuaukko?

Jääpuikkoja riitti joka lähtöön - ihan pikkuruisista jääpuikonnysistä aina jättiläisen teräviin hampaisiin saakka. Aika epeleitä.
Jatkoimme matkaa ylöspäin. Vaikka pakkasta oli noin -16 astetta, ei polkua taapertaessa todellakaan tullut kylmä, sen takasi asteittainen nousu korkeammalle. Kun jalanjäljet edessämme koukkasivat vasemmalle, mietin olisiko tämä se Tapion alttari? Koska mitään kylttiä ei näkynyt ja oletin että kuuluisa siirtolohkare olisi korkeammalla, päättelimme että emme ole vielä sen tykönä.
Niin, Hakolanvuori. Täällä olisi aika huikeaa pulkkamäkeä tarjolla, jos hanki kantaisi ja kantti kestäisi laskea näitä rinteitä puiden seassa. Jalanjäljet johdattivat meitä yhä ylemmäs; muuta reittimerkintää ei varsinaisesti ollut tarjolla, mikä on sinänsä harmi. Toki täällä voisi kartan kanssa kulkea ihan omiakin "polkujaan" myös talvella, lumikenkien kanssa tai ilman. Näinköhän kohta saisimme katsella puunlatvojen välistä kaukaisuuteen?
Kyllä vain! Polun kuntoiluosuudesta palkittiin yläilmoissa näköalalla Päijänteelle. Näköala toi tosin mukanaan myös avarassa maastossa tuivertavan tuulen, minkä ansiosta huppu oli vedettävä päähän. Puiden suojissa kulkiessa ei viimasta ollut tietoakaan. Mietin, että Tapion alttari tullee kohta vastaan. Toivottavasti jotenkin merkittynä, jos sitä ei muuten hoksaa. Ei nimittäin tullut tehtyä etukäteistutkimusta aiheesta ennen tälle retkelle lähtöä muuten kuin ajo-ohjeen verran.
Alttarikivistä viis toisaalta, sillä pääasia oli olla näissä huippumaisemissa aivan mahtavana talvipäivänä, kun lumi on kaunistanut maisemaa entisestään. Säynätsalon suunnasta erottui Päijänteen ohella tehtaan piippu.

Astelimme pitkin Hakolanvuoren kallion lakea vielä jonkin aikaa, sitten polku lähti laskeutumaan hiljalleen alemmas. Koivun oksasta roikkui kynttilälyhty ja puun runkoon oli kiinnitetty lämpömittarin ohella punainen postilaatikko, luonnollisesti vieraskirjalla varustettu. Vaikka tämä ehkä hassu tapa onkin (eivätkä kaikki kirjaa retkiään vihkosiin), on aina kiva nähdä, minkä verran suunnilleen väkeä reiteillä liikkuu ja milloin edelliset kulkijat ovat samaa polkua kulkeneet.
Kallioiden alapuolella satumetsä tykkylumipuineen jatkui silmänkantamattomiin. Tällaisen kauneuden äärellä sitä vain huokailee, että olenpa onnekas, kun saan olla tätä kokemassa.

Seurasimme jalanjälkiä vielä pikkutielle, jonka kupeessa roikkui Ramin kuntopolku -nauha. Polku kuljettu! Takaisin lähtöpaikkaan pääsimme kääntymällä pikkutietä vasemmalle ja taas seuraavasta risteyksestä vasemmalle, jolloin olimme jälleen Lullinvuorentiellä.

Tämä retki oli esimerkki siitä, kuinka joskus jää havainnoimatta juuri se juttu, jonka takia useimmat tiettyyn paikkaan matkaavat. Tässä tapauksessa se Tapion alttari taisi olla niin sopivasti lumen suojissa, että emme hoksanneet sen sijaintia. Siitä huolimatta retki oli hauska sellaisenaan ja saimme taasen hyvän syyn tulla samaan paikkaan toistekin! Jospa sitten ensi kerralla tärppää, vaikkapa sulan maan aikaan. Onnekkaita ovat Ramin opastetuilla retkillä olleet...

Kommentit

  1. Jääputousten vuoksi kannattaa nähdä vaivaa. Komeita taideteoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hauskaa törmätä jääputouksiin ihan yllättäen!

      Poista
  2. Ihanaa Keski-Suomen lumimetsää kunnon pakkasella..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…