Siirry pääsisältöön

Töllin taipaleella, Petäjävesi

Töllin taival tekee Petäjävedellä kierroksen Jämsänveden ympäri. Se ei ole kuitenkaan ole mikään Jyväskylän rantaraitin tapainen, asvaltoitu järvimaisemareitti, vaan kulkee lähinnä metsien keskellä. Jämsänvesi on kulkijan näkyvissä alku- ja loppumatkasta.
Lähdin tälle noin 12 kilometrin reitille Petäjäveden keskustasta, suunnaten Kirkkotietä pitkin radan varteen ja juuri ennen kivisiltaa junarataa seuraavalle kävelytielle länteen. Ensimmäinen Töllin taipaleen viitta löytyi pian radan varresta kapealta Verkkalantieltä, vähän ennen Jämsänveden ylittävää siltaa. Olin vähän aikaa sitten kävellyt samaista tietä Keski-Suomen maakuntauran retkellä (Petäjävesi-Keuruu) ja bongannut kyltin silloin; siksi olinkin palannut näihin maisemiin.
Vettä ropsutteli harmaalta taivaalta hiljalleen. Oli taas yksi tämän kesän "poutapäivistä" jolloin ei säätiedotuksen mukaan pitänyt sataa. Hyvä että tuli silti pisaroihin varauduttua goretexillä! Petäjäveden vanhaa kirkkoa ei lehtipuiden takaa pilkottanut, vaikka sekin jossain tuolla vastarannan kätköissä lymyili.
Pietaryrtti oli päättänyt piristää kulkijan mieltä. Pieniä piennaraurinkoja.
Töllin taipaleen reitti seuraa aluksi Verkkalantietä radan varressa, sitten matka jatkuu tasoristeyksen ylittämisen jälkeen edelleen Verkkalantietä pitkin pohjoiseen päin. Taipaleen pienet kyltit eivät risteyksissä ihan pomppaa silmille (kiitos vehreän kasvukauden), joten niiden kanssa saa olla tarkkana. Hyvä että tuli otettua karttaprintti mukaan...

Kohta kevyt tihku syveni sateeksi, mutta se ei kestänyt kauaa. Loikkasin tieltä hetkeksi kauniiseen kuusimetsään ja ihailin syvänvihreää sammalikkoa.
Reilut 3 kilometriä kuljettuani tuli vastaan risteys, josta Töllin taipaleen reitti haarautui oikealle Mellerintielle ja seuraavasta taasen vasempaan. Saavuin suurjännitelinjalle, jota pikkutie seurasi piikkisuorana siihen saakka, kunnes vastaan tuli T-risteys vastaan. Kiva, kanervat ovat jo alkaneet kukkia! Sähkövirta jatkoi matkaansa suoraan, minä käännyin vasempaan. Seurasin pikkutietä, ohitin riistaruokintapaikan ja tuota pikaa edessä oli Ramin tölli.
Järvenpäänkankaalla sijaitsevalla siistillä taukopaikalla odottivat jäkäläkatteisen töllin ohella huussi sekä sateelta suojattu halkokasa. Ramin tölli on pikku tuvan ja laavun välimuoto: oviaukko vailla ovea, neljän seinän suojaama pesä, johon voi istahtaa pöydän ääreen penkeille syömään eväitä, eikä siellä ole makuulaveria. Tulipaikka on töllin edessä. Pilkoin nuotiolle puuta vähän pienemmäksi ja tein makkaratulet. Pieni sade piti seuraa, muttei onneksi yltynyt.
Petäjävedelle oli tulosuunnasta matkaa 5,6 km eli matkasta suurin osa oli vielä jäljellä. Loma-Ässään 17 km? Missähän se on? Ei sattuisi reittini varrelle. Käväisin katsomassa Kaijanlampea ja palasin sitten reitille, joka jatkui kangasmaastossa miellyttävää metsäauto/kärrytietä kohti Pengerjokea. Mustikoita näkyi polun varressa, näinköhän siellä olisi sieniäkin?
Töllin taival kurvasi lähemmäs asutusta, mitä lähemmäs Pengerjokea saavuin. Lapsiakin oli selvästi lähitienoilla, kun heistä ihan varoitettiin.
Miellyttävä virtaavan veden kohina paljasti Pengerjoen jo ennen kuin olin sen rannalla. Joen ylittävällä sillalla eivät kohtaamiset ole sallittuja. Siis autojen. Ihan uutena tietona tuli se, että Pengerkoskella oli ollut rautahytti 1840-luvulla. Alueelta löytyi järvimalmia ja joesta sai vesivoimaa rautaruukkiin, jonka yritteliäs ruotsalainen Karl Henrik John pisti pystyyn, mutta eri vaiheiden jälkeen rautahytti paloi 1847 ja raudanvalmistuskin päättyi. Tuotteina olivat olleet kankiraudan lisäksi mm. työkalut, esimerkiksi kirveet. Rautahytistä voi lukea lisää paikan päällä opastaulusta.
Kun vilkutin hyvästit Pengerkoskelle, oli edessä jonkin verran tylsempää talsimista, soratien laitaa. Muutama kuorma-auto ajoi ohi soralastissa läheiselle rakennustyömaalle ja silloin oli hakeuduttava tien laitaan, roiskeiden välttämiseksi. Peltoaukean kohdalla kohokohtana oli keltainen maitolaituri.

Ja tulihan sitten taas vettäkin vastaan: tien ali hissukseen virtaava Merouvenjoki laskee Pengerjokeen. Aloin kuitenkin jo odottaa Petäjäveden taajamaan saapumista, sillä soratien laita ei ole niitä viehättävimpiä kävelyväyliä märällä kelillä, jos autoja tulee vastaan. Puutarhan jälkeen saavuin jo risteykseen, jossa odotti peräti kävely/pyörätie, joten loppumatkaksi sain ikioman kulkukaistan.
Omakotialueen alettua kohtasin myös Petäjäveden hautausmaan. Hautuumaan matala aita on rakennettu kauniisti pitkistä graniittipaasista. Sellaista en ollut ennen nähnyt.

Rukoilantie saapui palokunnantalon risteykseen, mihin reitti Töllin taipaleen kartan mukaan päättyi (ja mistä sen olisi toki myös voinut aloittaa). Enää oli jäljellä lyhyt taival omaan lähtöpaikkaani ja auton luo.
Jatkoin matkaani keskustaan Rantatien kautta - ajatuksena että saisin kävelyn päätteeksi nauttia järvimaisemasta. Rantatiellä ei kuitenkaan ole kävelytietä tai -polkua, joten piti käväistä ensin Jämsänveden puolella tietä katsomassa maisemaa ihan kunnolla, sitten palata lailliselle kävelypientareelle. Sain väistää autoja pientareen puolelle tuon tuostakin, mutta onneksi matka ei ollut pitkä ja koulun jälkeen tuttu kivisilta tuli vastaan ja olin perillä.

Töllin taipaleella ei siis tarvitse rämpiä umpimetsässä tai osutella jalkojaan kapealle, juurakkoiselle metsäpolulle, vaan Jämsänveden kierto onnistuu koko matkan pikkuteitä pitkin. Reitti sopii siksi sekä kävelijälle että pyöräilijälle. Reitin kartan voi tulostaa etukäteen netistä, mutta ei-paikkakuntalaiselle suosittelen lisäseuralaiseksi tarkempaa karttaa alueesta vaikkapa Pikakartta.fi-sivuston kautta tulostettuna.

Kommentit

  1. Tuollainen ladosta tehty taukopaikka on ihan kätevä. Vastaava löytyy Riisitunturin hiihtoladun varrelta.
    Pergerkoski toi muistoja mieleen viime vuosituhannelta. Siellä oli koskimelontakilpailut joskus 90-luvun puolivälissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tullut katsoneeksi, miten runsaasti Pengerkoskessa oli nyt vettä melontaa ajatellen. Muistelen kuulleeni, että koskiharrastajat tykkäävät käydä keväällä tulva-aikaan tuolla päin nauttimassa kuohuista.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…