Aittovuoren luontopolulla, Jyväskylä

Höttölumen, talviauringon ja noin parinkymmenen asteen pakkasen päivä. Olin aamulla keksinyt, että yksi Jyväskylän luontopoluista oli vielä tutustumatta, joten printtasin taskuun Aittovuoren luontopolun kartan ja kävin matkaan. Kävelytiet ja jalkakäytävät olivat uneliaan hiljaisia eikä edes tuuli pöllytellyt koiranputkille asettuneita hiutalekasoja, kun ohitin Kankaan alueen.

Aholaidan ja Kivistön jälkeen tuli aika katsoa, mistä kohdasta nousisin ylärinteeseen, yhyttämään luontopolun reitin. Valitsin Kärpänkujan, joka nousi mukavasti ylämäkeen Halssilan kirkon vieritse ja sain esimakua siitä, millaisessa rinnemaastossa autotta liikkuvat saavat jumpata Halssilanmäkeen noustessaan. Lämmin siinä tuli, kun astelin edelleen ylöspäin Aittovuorentien tuntumaan, luontopolun reitin varteen.
Luontopolun keltaiset maalimerkit erottuivat helposti Aittovuorentieltä alas mutkittelevan kevyen liikenteen väylän vierestä, polun varren puista. Juu, kävelin ensin mäkeä ylös, että saisin sitten kävellä sitä alas... En tietenkään takaisin Vaajakoskentielle asti, vaan vain vähän matkaa, samassa metsikössä ja aika lailla samalla korkeuskäyrällä pysytellen.
Lumi tekee metsästä aina niin suloisen. Olisihan täällä voinut ilmankin maalimerkittyä reittiä mielikseen kuljeskella, mutta enpä usko, että olisin tullut lähteneeksi Halssilaan, toiselle puolelle kaupunkia, ilman tietoa tästä reitistä. Hyvä syy tutustua uuteen paikkaan!
Metsään lankesi pehmeä valo. Polku oli hyvä kulkea siihen saakka, kunnes kohtasin valumavesistä jäätyneet läikät, joiden kohdalla piti tehdä pieniä mutkia polun pohjalta sivuun. Niin olivat edelliset kulkijatkin lumeen piirtyneistä jalanjäljistä päätellen tehneet. Kivenlohkaretta vasten pykätyt oksat ja rangat muodostivat suojaisan pesän, pienen majan polun varteen.

Luontopolun reitti ohitti urheilukentän luistelijoineen. Ilokseni sain moikata sattumalta vastaan tullutta ystävääni, ennen kuin seurasin kävelytietä edelleen alamäkeen, ohi päiväkodin ja läpi Halssilanrinteen tien alikulkutunnelin.
Luontopolut eivät aina näytä tällaisilta valtateiltä, mutta joskus reiteillä hyödynnetään muitakin valmiita, oikeisiin suuntiin kulkevia väyliä. Kävelytien ja luontopolun yhdistelmän viereinen oja oli melkein tulvinut tielle, ennen kuin se oli täyttynyt jäämassasta.
Polun oikealla puolella virtasi puro, jossa vesi liikkui sen verran, että jäätä ei ollut ainakaan vielä muodostunut. Ehkä sitten kovemmilla pakkasilla. Lumen keskellä yllätti jäätymätön musta silmä, vai oliko se salaperäinen mustetahratesti, jota oli vaikea tulkita. Se ei muistuttanut edes minkään maan rajoja kartalla.
Ilokseni reittimerkit ohjasivat kääntymään kävelytieltä oikealle, metsän puolelle. Ihanaa, pitkospuut! Lankut kopisivat kylmässä enemmän kuin sulan maan aikana, mutta eivät olleet järin liukkaita. Polun oikealla puolella suo oli hennon lumikerroksen peittämä. Koska suon halki kulkee puro, ei ollut mitään mieltä lähteä loikkimaan polulta höttömaan puolelle, sillä maa ei todellakaan ollut vielä tarpeeksi jäässä.
Tienylitysten jälkeen astuin taas metsäpolulle, joka kuusikon jälkeen muuttui valkoiseksi koivikoksi. Ja polku-ura tavattoman kiviseksi. Ei liukastumisia, kiitos!
Matkalla Aittovuorta ylemmäksi koivikko hälveni hakkuiden avartamaksi aukoksi, jolla seisoi harvassa korkeita petäjiä. Niillä oli hyvin tilaa katsella ympärilleen. Yllätyin siitä, kuinka kauas täältä näki, mutta toisaalta oli jännä, että vaikka olin hyvin lähellä asutusta, maisemista päätellen olisin voinut olla melkein korvessa.
Luonnon pieni kaarisilta kannatteli lumihiutaleita, jotka rötköttivät kuin aurinkotuolissa ikään.
Horsma oli naamioitunut juhlavasti talventörröttäjäksi.

Polku seurasi metsän reunaa ennen kuin kääntyi Aittovuoren pohjoisrinteelle. Tuntui oudolta, että Aittovuorelle asti kantautui autojen ääntä, vaikka metsää oli niin paljon välissä. Tutkin maisemaa tovin ja erotin puiden ylle kohoavan tornitalon Lohikoskella. Siltä suunnalta liikenteen melu siis kantautui - eli mitä todennäköisimmin nelostieltä. Kiitos osaltaan tietenkin myös pakkaskelin, koska silloin äänet kantavat kauemmas.
Metsäpolun varressa olisi hyvin voinut olla niitä poistettuja rastitauluja. Olikohan tämän erikoisen muotoisen kiven luona ollut jotain tarinaa? Toiselta puolelta kookas kivi näytti melko tavalliselta, mutta kannattipa astua sivulle, mistä näki kiven veistoksellisen muodon.

Jossain puiden takana oli kartankin mukaan masto, mutta luontopolun reitti ei kulkenut sen läheltä. Olin kuitenkin aivan Aittovuoren huipun (188, 4 m) tuntumassa. Ollapa orava, joka voisi kavuta puiden latvoihin maisemia tähystelemään!
Luontopolku lähti jo viettämään alaspäin. Ähäkutti, kangasmaastoon oli kuin olikin jäänyt yksi vanhoista rastitauluista, jotka oli mukamas kaikki poistettu. Jahas, tämä onkin ihan kuivaa kangasmaastoa. Ja kuvan lintu on metsäkirvinen.

Luontopolun käsitteeseen on jotenkin oppinut liittämään nämä opastavat ja lisätietoja antavat rastitaulut, joten "rastiton" reitti ei samalla tavalla tunnu luontopolulta. Vaan mikä olisi termi, jolla kuvata tällaista reittiä? Polkureitti? Merkitty reitti? Eipä sillä toisaalta niin väliä.
Halssilan talot olivat yhä lähempänä, kun laskeuduin Aittovuorta hissukseen alemmas. Auringon valo oli jo muuttunut kellertävästä punertavaksi, hohtavaksi kullaksi. Luontopolku kiersi pienen lenkin asuintalojen ympäri ja saavuin jälleen paikkaan, josta olin lähtenyt seuraamaan keltaisia maalimerkkejä. Viehättävä Aittovuoren luontopolku kierretty, jäljellä enää kotimatka, seurassani iltahämärä.

Kommentit

  1. Ihanaa, olit meidän kotipolulla, asutaan Kivistössä ja käydään Aittovuoren polulla kaikkein useimmin hengailemassa tai kierretään koko reitti. Myös mastoa ihaillaan, ammatillisen intohimon vuoksi. Rastittomuus ihmetytti myös meitä ekalla kerralla.

    Tule mukaan meidän polkuhaasteeseen! Kaikki kaupungin luontopolut ainakin kerran vuodessa ja ehkäpä myös talvella, etkös sä nää oo kierrellyt jo muutenki? ;) Sun innoittamana muuten käveltiin Peurunkaan viime syksynä!

    Anne ja Heikki / Retkeilyblogi Rinkkaputki
    #rinkkaputki
    www.stoori.fi/rinkkaputki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri kaupunginosien luontopolkuihin sietää tutustua, ne ovat niin erilaisissa maastoissa. Juu, Jyväskylän luontopolut ovat tuttuja, mutta niiden eri vuodenajat eivät, tuo polkuhaaste on hauska idea. Vähän kyllä vänkään haasteita vastaan (ettei mene suorittamiseksi...) mutta otan puolikopin tästä. Kun tuli tänäänkin käytyä luontopolkuretkellä, nyt Kangasvuoressa.

      Mahtavaa että kävelitte Peurunkaan! Reitti on passeli kulkea ilman suksiakin ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit