Lumopolulla Köhniöllä, Jyväskylä

Huomasin ohimennen Könkkölän tienhaarassa käsin tehdyn viitan: Lumopolku. Koska kauemmas suunnittelemani kävelyretki meni nelipyöräisen (pakkas)oikuttelun takia mönkään, oli aamupäivällä ohi vilahtanut kyltti hyvä syy laskeutua Könkkölän lumivalkoiseen pihaan. Uljas päärakennus kylpi viileänvilakassa valossa ja Köhniönjärven rannassa vallitsi hykerryttävä hiljaisuus.
Könkkölän pihan laidalla lepäsivät talviuniset aitta ja makasiini. "Myllynkivipöydän" keskellä lehdetön puu kurotti oksiaan laveammalle. Puupoloisella on valmiiksi korsetti paikallaan, ettei sen hoikka uuma pääse kasvamaan yli säädetyn.

Astelin rinnettä alas. Vain muutamia jalanjälkiä oli edelläni ohuessa lumikerroksessa. Lumopolun kylttejä ei vielä näkynyt, mutta oletinkin että se löytyisi lähempää Köhniönjärven rantaa.
Saapuessani rannan tuntumaan löytyi oikealta puolelta vielä yksi soma rakennus. Mikä lieneekään tämä pitsireunuksen räystääseensä koristukseksi saanut tönö? Lumopolun viitta osoitti vasemmalle, mutta katsahdin kuitenkin tarkemmin myös oikealle, olisiko siellä tulojälkiä. Kiertääkö Lumopolku kenties koko Köhniönjärven?

Lumopolun reitistä sai tietysti parhaiten selvän sillä, että lähti seuraamaan polun viittaa. Kuusien reunustamaa, loivasti ylämäkeen jatkuvaa  kujaa voi oikaista Vesangantien varteen (jossa ei ole kävelytietä vastassa - vain polku toisella puolen tietä), mutta Lumopolku kääntyi viehättävämmälle reitille, Köhniönjärven puoleen.
Polun viitat ihastuttivat heti. Ensimmäisessä viitassa oli tekstin lisäksi tassun kuvia, tässä herkkutatteja. Lumo-nimi viittaa nuorten Lumopajaan eli nuorten taidetyöpajaan, joka toimii Könkkölässä rakentamssa ympäristön toimintaa. Itse aloin odottaa polulta talven lumoa.
Auringon valo siilautui järven suunnasta puiden lomitse aina polun alkua vartioivan vanhan kuusen runkoon saakka. Hento lumikerros narskahteli jalkojen alla, oksat ja varvut rasahtelivat, kun astuin polku-uralta syrjään. Jalanjäljistä päätellen edelläni oli kulkenut yksi kaksijalkainen, yhden nelijalkaisen kera.
Kun Lumopolku siirtyi yhä lähemmäs järven rantaa, lumouduin huikaisevasta valosta, joka kirkasti pakkasmaiseman taivaallisen kauniiksi. Niin, sen enempää ei tarvita. Valo.
Vaikka kaipaankin maahan paljon paksumpaa lumikerrosta, mahtavaa että edes tämän verran valkoista on laskeutunut ja jäänyt maisemaa maalaamaan. Valon ja varjojen leikki on niin toisenlaista lumitalvena kuin syksyyn juuttuneena märkänä kautena.
Umpijäiseksi jämähtänyt polun pohja kertoi siitä, että maapohja ei ole kyennyt imemään kaikkea niskaansa saamaansa sadetta. Joissakin kohdin sai olla oikeasti tarkkana.
Köhniönjärven rantaa pitkin kulkevan polun ihana juttu on se, että järvi on todellakin koko ajan vain muutaman metrin päässä - tai jopa lähempänä. Kun tulin järvelle päin kellahtaneen männyn kohdalle, loikkasin jäälle, joka oli jo taatusti kulkukelpoista. Nyt oli harvinainen tilaisuus päästä kiertämään mänty - kesällä se pitäisi tehdä uimalla! Kauempana jäällä näin ohuesta lumipeitteestä nauttivan, vauhdikkaasti etenevän retkiluistelijan ja muutamia kävelijöitä. 
Hetken leikin ajatuksella, että kävelisinkin polun sijasta jäätä pitkin Köhniönjärven toiseen päähän, mutta palasin kuitenkin maan kamaralle. Suopursut olivat saaneet ylleen hauskoja lumihattuja, tämäkin yksilö keikisteli perhosmaisen luomuksen alla. Osa suopursuista oli ryhmittynyt yhteen pitämään sylissään isompaa, kevyttä lumipeitettä. Sitä suloista pakkashöttöä.
Polku jatkui rantaviivaa myötäillen kapeana ja melko muhkuraisena. Jos kohta polku kulkee tasaisessa maastossa, on sen pinta paikoin hyvinkin epätasainen, joko lukuisien puunjuurien tai kivien vuoksi. Siispä se ei sovellu huonojalkaisille.

Kirkkaan pinkit maalitäplät puissa ohjasivat kulkua eteenpäin, ohi parin epävirallisen näköisen nuotiopaikan, joista toisessa oli penkin alle koottu valmiita polttopuita. Eipä tullut varauduttua tulentekovälineillä! Kun sitten yhytin Killeriltä tulevankävelytien,  loppuivat pinkit opastetäplät ja arvattavasti samalla myös Lumopolku, tai ainakin sen toistaiseksi valmis osuus. Lumopolun rakentamista Köhniönjärven rantamaisemiin jatketaan keväällä 2016. On kiva nähdä, millainen polku on valmiina!
Vaikka Lumopolku näytti loppuneen, päätin jatkaa matkaa Köhniönjärven ympäri. Avantouimareiden paikalla ei ollut polskijoita, mutta vesipumppu pitää uintipaikan hyvin sulana näillä äreämmilläkin pakkasilla. Naisten pukuhuoneen ovenkahvaa koristi neulegraffiti, joka oli uimarien märistä käsistä kostuneena jäätynyt koppuraksi.

Köhniönjärven uimarannalta kävelin eteenpäin kapeaa rantapolkua aina purolle saakka, jossa virtaava vesi muuten laskee lopulta Jyväsjärveen saakka. Virtaus oli nyt heikohkoa, mutta sen verran sitä riitti, että uoma ei ollut aivan umpijäässä.
Kapusin kapealle ristikkoaidalle, jonka päällyslankkua pitkin pääsi varovasti kulkien ylittämään puron uoman. 
Sulan veden ylle kaareutuvat koivunoksat olivat saaneet kauniin lumikuorrutteen päälleen ja mustana päilyvä vesi oli upea kontrasti puhtaanvalkoiselle lumelle. Tässä paikassa saattoi kuvitella olevansa kauempanakin Jyväskylän keskustasta!

Nousin järven rannasta ylös radanvarteen, missä vastassa oli ratakiskoja. Muutama junavuoro päivässä kolkuttelee vielä tätä rataosuutta pitkin Jyväskylästä Keuruun suuntaan ja takaisin. Edessäni oli maisema joka oli sävyiltään lähes kuin mustavalkoisesta valokuvasta. Graafista kauneutta.
Ylitin ratakiskot ja säpsähdin, kun näin radanvarsikallioita koristavat upeat jääpuikot. Vettä oli ehtinyt alkutalvesta virrata kallioseinämiä pitkin sen verran runsaasti, että luonnon jäätaideteoksilla ei ollut raaka-aineongelmia. 
Ajattelin jääpuikkojen rykelmiä katsoessani satumetsää, peikkoja, menninkäisiä, metsän olentoja. Sitten mieleeni pyrkivät luolat. Eikös jossain täällä päin ollut jokin hieno luola?
Kauempaa kantautuva, mutta lähemmäs kiirivä ääni keskeytti ajatukseni. Juna! Vihreävalkoinen VR:n vempele kiiti vauhdikkaasti ohitseni turvallisen etäisyyden päästä, sillä olin aivan metsän rajalla. Niin, se luola... Jossain Keltinmäen suunnallahan se taisi olla. Ja niinpä karkasin tältä seisomalta pois Köhniönjärven maisemista sivupolulle, luolaretkelle. Siitä erikseen toisen kerran.

Parin tunnin päästä, kun valon määrä oli jo aloittanut hiipumisen, palasin kuitenkin tähän samaan paikkaan jatkamaan toviksi keskeytynyttä matkaani Köhniönjärven ympäri. Radanvartta tallustaminen ei ihmeemmin houkuttanut, eikä kummoisempaa polkua näyttänyt radan ja rantaviivan välissä olevan, siispä laskeuduin takaisin alas järvelle.
Siellä kohtasin myös Lumopolun tunnusvärin eli kirkkaan pinkin yhden kuusen kyljestä, mutta tässä ei kuitenkaan ollut virallisia reittimerkkejä, vaan hieman epävirallisempi naamataulu. Katsotaan, yltääkö Lumopolku vielä joskus tänne saakka ja jopa järven ympäri.

Paluumatka Könkkölään sujui mukavimmin pitkin Köhniönjärven jäätä, missä ei ollut edes liukasta, kiitos kävelyyn juuri sopivan lumipeitteen. Kävelin toisten kävelijöiden jälkiä seuraten lähellä rantaa, ohittaen myös muutamia jäähän kairattuja reikiä. Liekö olleet kalastamassa vai ainoastaan tarkistamassa jään paksuutta. Jäällä näkyi enää pari muuta kävelijää ja luistelijaa, kunnes hekin poistuivat, ja loppumatkasta olin ainoa jääkulkija. ¨

Nousin rantaan saunan laiturin viertä pitkin ja seurasin sitten Lumopolun viereistä kuusikujaa Vesangantielle. Hämärä laskeutui, pakkanen pörhisteli kulmiaan ja kuorrutti huppuni karvareunuksen. Enää viimeiset kilometrit, sitten ehdottomasti kuppi kuumaa!

Kommentit

  1. Onneksi olkoon! Olet kyllä mestari löytämään hienoja polkuja!

    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos... Hienoja polkuja on kaunis maamme täynnä!

      Poista
  2. Kiva oli olla mukana polullasi! :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia, nuoruuteni maisemista. Olen palannut 42 vuoden jälkeen takaisin Jyväskylän seudulle! tuonne lähdenkin patikoimaan heti kun säät sallii! Kiitoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja tervetuloa takaisin! Tällä hetkellä tuiskuttaa, joten kannattaa varoa tuulen puhaltaman lumen alle nyt kenties jääviä jäisiä paikkoja eritoten Lumopolun alkupäässä.

      Poista
  4. Aivan ihana esittely Lumopolusta. Kiitos. Nuoret ovat tosiaan ahkeroineet viime syksyn ja keväällä työ jatkuu :).

    Terveisin

    työvalmentaja Kaisa, Könkkölä.

    ps. ja tosiaan se pinkki naaman kuva puun kyljessä ei ollut lumopajan tekosia vaikka samaa väriä oli näköjään käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotan koko polun valmistumista. Polku on loistoidea!

      Kyllä sen arvasi, että joku muu on käynyt paria puuta sotkemassa, lumopolkulaiset eivät olisi sitä tehneet.

      Poista
  5. Hyvät polut kulkee Köhniöjärven ympäri, sitä on monesti koirien kanssa kierretty. Sieltä lähempää Keuruun tietä pääsee polkua pitkin hakkuuaukolle, joka johdattaa Keuruuntien yli ja sieltä suoraan Mäyrämäkeen/Mustalammelle. Mustalammella on kanssa mukavia polkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole siellä päin juurikaan seikkaillut, pitää siis laajentaa reviiriä! Talvipäivien ainoa ongelma on, että valoisa aika on lyhyehkö ja kamerakin tykkäisi enemmästä valosta.

      Poista
  6. Keski-Suomen museo kertoi Twitterin välityksellä lisäinfoa kauniista valkoisesta pikkurakennuksesta Könkkölän pihassa. Kiitos!

    Se soma pieni "koppi" on ollut aikanaan Jyväskylän kirkkopuistossa ja se palveli kaupunkilaisia julkisena kaivona! Toivottavasti lumopolkulaiset tai kaupunki hoitavat paikalle tästä kertovan kyltin, sillä rakennus on varmasti askarruttanut muitakin kävijöitä.

    http://www.jyvaskyla.fi/keskisuomenmuseo
    https://twitter.com/ksmuseo

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi