Ympäristöluotseja Haukanniemessä, Jyväskylä

Haukanniemi - yllättävän lähellä. Niin voisi tuon asvaltilta ja rakentamiselta varjeltuneen kolkan summata, mainostekstiä lempeästi taivuttaen. Päätimme pienellä ympäristöluotsiporukalla tehdä kävelyretken Haukanniemen kärkeen, sillä kaikki meistä eivät olleet siellä käyneet.

Jyväskylän kaupunki teki vuonna 1987 - kaupungin 150-vuotissyntymäpäivän hengessä - päätöksen, että Haukanniemestä tehdään "juhlapuisto". Vuosien saatossa ajatusta on pidetty edelleen hengissä, mutta alue on edelleen jokseenkin samanlainen kuin tuolloin, liki 30 vuotta sitten. Peltoa viljellään, Haukanniemen metsässä ja niemen ympäri risteilee polkuja, joita ei ole erikseen rakennettu. Virkistysalueella on tehty myös jonkin verran metsätöitä.

Suunnitelmia alueen kehittämiseksi on toki tehty ja heitelty ilmaan, kuten kävelysillan rakentaminen Haukanniemestä Laajavuoren puolelle; katsotaan, mitä tulee toteutumaan ja milloin.
Entä mitkä ihmeen ympäristöluotsit? Olemme luonto- ja ympäristöasioista kiinnostuneita vapaaehtoisia, joita voi pyytää kävelykaveriksi lähiluontoon tai muutenkin lähiympäristöön. Emme ole oppaita vaan kanssakulkijoita, vaikka joistain asioista meillä voi olla tiedonmurusiakin tarjolla. Voimme löytöretkeillä ja havainnoida mielenkiintoisia asioita lähiympäristössä ja kokea yhdessä jotain uutta. Jokainen retki on ainutkertainen, oli se vaikka termarikahvit lähipuistossa. Meitä voi kysellä seuraksi Jyväskylän kulttuuriluotsikoordinaattorin kautta.
Lähdimme retkelle Kortesuolta Wilhelm Schildtin kadun päästä, mistä johtaa lyhyt, leveämpi väylä puron yli pellon laitaan. Lumikelillä Haukanniemessä liikkuessä pääsee kaikkein puhtaimmin jalkinein, sillä sulan maan aikaan sekä nimeen tuleva polku että etenkin pellon reunukset ovat toisinaan hyvin kuraisia.

Mäyräkoiraparivaljakko emäntineen pysäytti meidät heti aluksi turinoimaan. Niin, Haukanniemessä liikkuu paljon koiranulkoiluttajia, mutta myös meitä muita, koirattomia kulkijoita! Näimme heti, että polut on auki tallattu.
Peltoaukealta käännyimme Haukanniemen länsilaidalle, Kortepohjan / Korteniityn vastarannalle johtavalle polku-uralle.

Muistelin itse sitä kertaa, kun olin kovilla pakkasilla lähtenyt ylittämään jäätynyttä Rautpohjanlahtea kapeimmasta kohdasta (virhe!) ja kun olin miltei Korteniityn puolella, solahti toinen kenkäni jäästä läpi. Virtapaikka. Onneksi siinä oli niin matalaa ja ranta jo niin lähellä, että onnistuin loikkaamaan rivakasti kantavalle jäälle ja siitä enää parin askeleeen päähän, turvallisesti maan kamaralle. Vettäkään ei siinä kohdin ollut kuin armottoman vähän, joten en muutenkaan ollut vaarassa; tyhmyydestä sakotettiin silloin märän kengän verran.

Me pysyttelimme turvallisesti polulla, joka jatkui tiheän kuusikon läpi kohti Haukanniemen toista päätä. Vastaantulijoita tuli useampiakin, mutta sopu sijaa antoi, vaikka polku olikin kapea.
Kuusikko päättyi ja saavuimme valoisampaan koivikkoon.
Koivut eivät ole järin vanhoja, vaikka kurottelevatkin jo korkeuksiin. Voisi hyvin kuvitella, että niemen kärjessä on ollut aho, kenties laiduntavia lehmiä aikoinaan.

Jostain täältä koivikon tuntumasta on suunnitteilla kävelysilta vastarannalle, kohti Laajavuoren puolella olevaa venerantaa. Vaikka Haukanniemi on nyt ihanan rauhallinen keidas (yhtenä syynä se, ettei läpikulkua ole), tiedän kyllä, että alkaisin itse käyttää kävelysillan kautta kulkevaa reittiä Tuomiojärveä kiertäessäni, joten suhtaudun itse siltaan tällä hetkellä neutraalisti.
Kun saavuimme Haukanniemen kärkeen, roihusi nuotiopaikalla ihanasti tuli. Pari seurueemme retkeläisistä oli saapunut paikalle muita aiemmin ja he olivat kulkeneet kärkeen suorempaa reittiä. Nuotiopuut kulkivat näppärästi pulkassa.

Juu, me ympäristöluotsit tiedämme varsin hyvin että Haukanniemessä ei ole virallista tulipaikkaa eikä siis laisinkaan polttopuitakaan. Epävirallinen tulipaikka kyllä on, eli kivikehä. Oikeasti Haukanniemessä saa tulet tehdä vain ei-avotulena eli esimerkiksi risukeittimellä, jos ei kysy maanomistajalta eli kaupungilta lupaa tulentekoon. Koska olimme muuten vastuullisia retkeläisiä, roskattomuusperiaatteella, ummistimme nyt silmämme luvan puuttumiselta. Talviaikaan ei ole edes maastopalon vaaraa ;)
Vakaa mielipiteemme oli, että Haukanniemessä kuuluisi olla ihan virallinen tulipaikka. Nuotiotuli on aina retken kohokohta, paistaa makkaraa tahi ei. Tulilla on huippua istuskella, rupatella, lämmitellä käsiä, kiehauttaa teet tai kahveet, ehkä kokata retkiruokaa, tunnelmoida. Jos tulipaikoilla liikkujat olisivat ylipäänsä täysin vastuullista sakkia, olisi sekä virallisia tulipaikkoja enemmän että niillä olisi myös polttopuuhuolto. Ne muutamat ongelmaimmeiset eli polttopuuvarkaat, ylettömän suuria tulia tekevät, tuohia sytykkeiksi lähipuista kiskovat ja roskaajat ovat aiheuttaneet sen, että yhteiseksi iloksi ei tulimahdollisuutta niin useassa paikassa enää ole.
Olimme sopineet ennen retkeä, että jokainen ottaa omat eväät mukaan. Kaivoin repusta evääni, teen ja laskiaispullan. Laskiaissunnuntain kunniaksi olin paistanut aamulla tuoretta pullaa, joten oli mahtavaa pakata evääksi yksi niistä improvisoituun, kertakäyttöiseen retkipullalootaan, jonka kasasin munakennon puolikkaista. Pulla säilyi ehjänä repussa ja kun se oli syöty, pakkaus paloi nuotiossa.
Evästauon jälkeen keksimme käydä tallaamassa Jyväskylän ympäristöluotsien tulevan blogin nimen järven jäälle. Lumipeitteen alla oli tosin ikävästi niin paljon vettä ja sohjoa, että alkutallaukseen sopivat porukastamme parhaiten omat jalkineeni, joiden suojana olivat säärystimet. Lumen alta purskahteleva vesi ei säärystimien ansiosta päässyt kenkiin, vaikka aikamoisessa sohjossa sainkin alkujäljet astella.  Kirjainten tallaus kuvauskuntoon vaati kuitenkin kaikkien askelia, yhteispeliä.
Lumi-jäätallailun jälkeen oli aika lähteä takaisin kotia kohti, joten kävelimme retken päätteeksi Haukanniemen itäistä rantaa seurailevaa, valmiiksi lumeen tallattua polkua kohti lähtöpaikkaamme. Pilvisen päivän väri-iloittelu oli maisemassa vähissä - piristyksenä enimmäkseen ulkoilijoiden vaatteiden väriläiskät, mutta osuipa silmiin myös muutamia luonnon pirteitä värejä, kun oikein tarkkaan lepikkoa katsoi. Aivan upeita kellertäviä sävyjä!
Ja kun pysähdyimme katsomaan Jyväskylän seurakunnan Lehtisaareen päin avautuvaa maisemaa, löytyi siltä paikalta lisää värejä - keltainen kanootti ja oranssi soutuvene, jotka odottivat kumollaan sulan veden aikaa. Tällaisella lähiluontoretkellä voi miettiä, mitä maisemasta hakee. Värejä, sävyjä, ääniä, äänien vähäisyyttä...
Meille retken antia olivat muun muassa Haukanniemen yhdessä kokeminen ja muutenkin yhdessäolo luonnon rauhassa, paikassa, jonne oli helppo tulla. Niin, Haukanniemeen on Jyväskylän keskustasta matkaa linnuntietä reilut pari kilometriä, kävelyteitä pitkin alle 3 km. Ja bussillakin pääsee vain muutaman sadan metrin päähän polun lähtöpaikasta.

Haukanniemi. Yllättävän lähellä. Ympäristöluotsien suosittelevat!


Kommentit

Suositut tekstit