Pieni lumikenkäretki UKK-reitillä, Koli

Kun maaliskuun alkupäivinä kävelin teitä pitkin Ukko-Kolilta kohti Räsävaaraa, ohitin viimeisen ylämäen alla houkuttelevan puisen kyltin, jossa luki UKK. Siis UKK-reitti, jonka edesmennyt tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen vaelsi nuorena miehenä vuonna 1957. Koska reittiviitta osoitti Räsävaaraan johtavalta pikkutieltä umpihankeen, alkoi heti kutkuttaa: lumikengillä voisi käydä tarpomassa edes pienen pätkän UKK-reittiä. Niinpä palasin samaan paikkaan seuraavana päivänä, lumikengät kainalossa.
Auraamaton tienpohja oli edelleen yhtä viehättävä kuin edellisenä päivänä. Ei ihmisen jalanjälkiä, ainoastaan jänöjussin tassujen painaumia. Puhdasta, valkoista, hiljaista. Kiinnitin lumikengät vaelluskenkiini ja lähdin astelemaan eteenpäin.

Ei, siellä ei ollut hankikanto, vaan sillä lailla sopivasti upottava lumi; lumikengät eivät tehneet jälkiä järin syvälle, mutta ei kulku mitään kepeääkään ollut. Jo lyhyen matkaa tienpohjaa myötäilevää reittiä kuljettuani pyyhkäisin hikeä otsaltani.
Metsäautotien pohja kaartoi kohti päätesilmukan näköistä, mutta jatkui vielä hetkisen. Aprikoin jo, näinköhän reitti erottuisi kunnolla sitten, kun se erkanisi tieltä. Helppokos näin leveää "uraa" on seurata...
Onneksi viitta näytti selvästi, minne UKK-reitti kääntyi. Pian sen jälkeen piti kuitenkin olla todella tarkkana, että löysin seuraavat reittimerkit, sillä minulla ei sattunut olemaan tarkkaa karttaa mukana... Ja koska lunta oli riittävän reippaasti, vaati reittimerkkien tapaisten löytäminen tiukkaa maiseman sihtaamista. Minkähän mittaisia reittitolpat ovat? Räsävaara näkötorneineen loimotti kauempaa. Ainakin voisin suunnata sitä kohti takaisin tielle, jos tuntuisi että UKK-reitin merkit katoaisivat lumeen.
Astelin suloisessa auringonpaisteessa, tähystelin oransseja maalitäpliä ja reittitolppia lumesta, kurkistelin kuusenoksien lomasta. Ei päivää kauniimpaa! Mikäs täällä oli kuljeskellessa, löytyisi reitin jatko tai ei.
UKK-reitti kääntyi metsän laidasta vasempaan ja kuljin puiden muodostamaa kujaa eteenpäin. Siellä täällä oli jokunen reittimerkkikin, mutta kieltämättä oli apua siitäkin, että olen useamman kerran kulkenut pitkin heikosti merkittyjä reittejä ja opetellut katsomaan maastoa sillä silmällä. Vai olikohan sittenkin eniten apua siitä ystävällisestä jänöjussista, joka oli loikkinut merkitsemässä kulkuväylää edelläni?
Kuusikon laidassa pysähdyin kurkistamaan taivaalle, joka erottui paremmin viereisen koivikon lomitse. Koivujen yllä saattoi olla näin hyvin lunta viimeisiä kertoja, ennen kuin auringon säteet lämmittäisivät hiutalekasautumat romahtamaan alas. Välillä kuuluikin pikku tömäyksiä, kun lunta tipahti yläilmoista.
Ihana metsätaival jatkui jonkin matkaa ja jatkoin sitkeästi samassa suunnassa eteenpäin, kunnes taas kohtasin hakkuuaukean laidan ja siellä reittimerkkejä. Pujottelin nuoren puuston välitse eteenpäin ja sitten saavuin vielä avarampaan maisemaan. Ehkä vähän tuoreempi metsätyömaa.
Rinteen alalaidasta löytyi tulipaikka. Tai ainakin siltä se näytti. Ei sattunut lapiota matkaan, eikä minulla ollut ehdotonta hinkua tehdä toiveikkaita polttopuukaivauksia, joten jätin nuotiopaikan odottamaan kevättä kaikessa rauhassa.

Retkireitti kääntyi ennen läheistä taloa oikealle ja kohtasi latupohjan, jonka viertä talsin lumikengilläni seuraavalle pikkutielle saakka. Latu kääntyi tienpohjalle, minä puolestani jatkoin suoraan tien yli eteenpäin, sillä reittimerkki viitoitti tietä. Selvä metsäpolun pohja!
Jänöjussitkin olivat minut hylänneet; sain kulkea aivan omassa rauhassani. Taisi siellä jokin pikkusiivekäs vähän lirkuttaa, mutta vain varovasti. Jatkoin oranssien maalitäplien tarkkailua, mutta en ollut huolissani - ainahan täältä pääsisi omia jälkiään pois, jos merkit edessä loppuisivat yllättäen.
Kuusikkotaipaleen jälkeen yllätyin iloisesti kohdatessani reittiopasteet ja kartan. Ei ollut enää pitkä matka Ryynäskylään, Mustikkavaaraankin olisi vain 2,5 kilometriä... Jos olisi ollut sulan maan aika, olisin voinut kevyesti taivaltaa vaikka Juukaan. Mutta tuumasin, että tällä kertaa riittäisi Ryynäskylä. Sieltä olisi sopiva hujaus teitä pitkin takaisin Kolille.

Tein lumikengilläni suoran reittijäljen pellolle ja sieltä kohti kuusimetsää, missä odotti hauska, suora kuusikuja. Ei minkäänlaista mahdollisuutta harhautua UKK-reitiltä enää tässä vaiheessa!

Sitten edessä olikin jo Ryynäskylän entinen, puinen koulurakennus, joka oli tainnut uinahtaa hiljaiseloon aikapäiviä sitten. Eheällä hangella ei ollut jäljen jälkeä. Ei edes polkua pihapiirin hienolle kodalle, joka olisi ollut niin mahdottoman houkutteleva taukopaikka! Sen hieno hirvenpääovenkahva veti kättäni vastustamattomasti puoleensa, mutta voimakaskaan riuhtaisu ei riittänyt avaamaan ovea. Miksikäs olisi, kun oven edessä oli roppakaupalla lunta.

Hmm. Tehdäkö lumikaivaukset ja kömpiä kotaan? Tartuin auringon kutsuun, heitin hyvästit kodalle sekä Ryynäskylän koululle ja lumikenkäilin läheiselle Ryynäskyläntielle. UKK-reitti jatkui kohti Juukaa. Ehkä palaan reitille joskus sulan maan aikaan? Riisuin lumikengät ja lähdin kävelemään Ryynäskylästä... kohti Kolin Ryynästä!

Kommentit

  1. Voi ihana miten upeita lumimaisemia! Tunnelmaa nostavat vielä mielikuvat Muumilaakson talvesta, ihan yhtä kauniita kinoksia kuin piirretyssä maailmassa. ^^

    VastaaPoista
  2. Olipas seikkailu! Kovasti teillä vielä lunta, no eihän vielä ole edes huhtikuu. Itse olen nyt pikkuhiljaa yrittänyt kasvattaa viikonloppuisin kävelykuntoa 13-14 tuhannen askelta tyylillä, että ei sitten keväämmällä aivan hyytyisi tuonne luontopoluille. Samalla olen kantanut kamerareppua täydellä arsenaalilla, että lisäpainoakin on mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjois-Karjalassa on enemmän lunta kuin täällä Keski-Suomessa, mutta täälläkin on vielä kauniin valkoista. Tuon pikkuretken tein kyllä maaliskuun alkupuolella, kun Kolin seudulla kävin, en vaan saanut naputeltua postausta aiemmin.

      Kävelykunnon kasvattaminen keväälle / kesälle on hyvä ajatus, etenkin jos on tavoitteita mielessä! Itselläni on kohta pitkä retki edessä ja se sai motivoitua minut käymään jopa salilla, selän voimistamiseksi rinkan kantamista varten.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit