South West Coast Path 18: Treyarnon Bay - Newquay



Treyarnon Bayn mukavasta retkeilymajasta pääsin kuin ihmeen kaupalla liikkeelle jo klo 9, kiitos sen että olin käynyt nukkumaan tavallista aikaisemmin. Ennätys! Aamiaista oli retkeilymajassa tarjolla jo ennen kahdeksaa, mikä ei ole ollenkaan tavallista. Edessä oli noin 18 kilometrin taival ihan oikeaan kaupunkiin eli Newquay’hin.  Pari muuta South West Coast Pathin kulkijaa oli jo maininnut että se ei ollut ollenkaan mukava pysähdyspaikka verrattuna muihin, pienempiin paikkoihin, mutta viis siitä.


Merimaisema piti minulle seuraa noustuani kulkemaan upeiden kallioiden päällä, kivikkoiset ja toisinaan hiekkarantojen peittämät poukamat seurasivat toistaan.

Kohtasin täälläkin diversion-kylttejä, jotka ohjasivat kulkijoita siirtymään aikaisemmalta polku-uralta turvalliselle reitille. Narukuja oli tuoreen näköinen, koska väylä ei ollut vielä tasaiseksi tallautunut; kenties tämä oli se paikka, josta oli tv-uutisissa pari viikkoa sitten… Taisipa muuten olla. Clovellyssa tarinoin iltapalaa haukatessani toisen pitkän matkan kävelijän kanssa ja hän oli kävellyt tästä päivää ennen kallion räsähtämistä alas, oli huomannut halkeaman ja miettinyt, pitäisikö siitä soittaa johonkin. Vaan oli arvellut, että tokihan paikalliset seuraavat tilannetta. Sitä halkeamaa ei enää ole seurattavaksi.


Aika iso pala kalliota oli rojahtanut alas ihan polun kohdalta. No huh. Ei todellakaan tehnyt mieli mennä ihan kalliojyrkänteiden reunalle mukamas parempia kuvia ottamaan, sillä eroosio on täällä ihan täyttä totta, kautta koko rannikon.


Mietin edelleen, kuinka hienoa tämä rannikko onkaan. Etenkin Cornwallissa… Ei ole välttämätöntä käpsytellä koko South West Coast Pathia, jos haluaa kokea Cornwallin vastustamattomat rannikkomaisemat; ainakin minusta tuntui että menee täällä mihin hyvänsä, rantakalliot ja turkoosi vesi tekevät lähtemättömän vaikutuksen.


En ollut varannut muita eväitä päivän talsimiseen kuin vettä, sillä kartan mukaan tiedossa oli potentiaalisia teekuppiloita useampikin. Ensimmäinen huilipaikka lähestyi jo, sillä erotin pilkahduksen Porthcothanin hiekkarannasta. Vain pari mailia takana, mutta tauko teki terää. On se kumma, miten yksi teekupponen (white, no sugar, please) antaa virtaa. Vai johtuiko seuraavan, loivan ylämäen kevyempi askellus siitä, että rinkka oli ollut hetken poissa selästä?


Vaan eipä aina pelkkää merta! Edessä oli myös pienemmän vesistön kohtaaminen eli Atlanttiin johtavan puron ylitys, mutta se sujui mukavasti puista kävelysiltaa pitkin. Välillä pienet purot on saanut ylittää pienten kivien yli loikkimalla, mutta vuolaampien purojen yli menee toki silta. Kavuttuani jälleen ylämäkeen erotin avaran kallion laelta muutaman lampaan, päivän ensimmäiset. Oudon vähän laiduntajia tällä pätkällä…


National Trustin omistaman Park Headin kallioilta olisi pitänyt erottaa kalliolinna, mutta en sitä huomannut tähystellä. Olin painanut opaskirjasta mieleeni lähinnä taukopaikkoja ja Bedruthan Stepsin, jonka nimi ei sanonut mitään, mutta tulkitsin että se viittasi aivan mielettömän upealla hiekkarannalla oleviin kivi-kalliomuodostelmiin, jotka veistoksellisina hallitsivat rantamaisemaa. Alhaalla rannalla kävelevät ihmiset olivat hulppeiden kalliojärkäleiden rinnalla kuin muurahaisia… Itse en halunnut kavuta alas rinkan kanssa, joten tyydyin rannan yläilmoista ihailuun ja jatkoin hissukseen matkaa Carnewas Pointin ohi.


Aurinko paistoi, mutta ei ollut yhtä lämmintä kuin edellisenä päivänä; ylläni oli sekä lyhyt- että pitkähihainen merino-t-paita, mutta takkia en tarvinnut lainkaan. Aika ajoin sain pyyhkiä, kuten edellisinäkin päivinä, hikeä otsaltani, sillä yhdistelmä rinkan kantaminen ja pienikin ylämäki saavat minulla päänahan helmeilemään. Totta oli myös se, että ihan alkumatkan nousut tuntuivat aina raskaammilta kuin sitten, kun keho oli kulkemisesta lämmennyt.

Olin nyt jo aika hyvin tottunut rinkan kantamiseen, mutta olihan aikaakin ehtinyt kulua kolmisen viikkoa patikoimisen alkamisesta. Siitä huolimatta ylämäessä täytyi edelleen ottaa paussia Puuskutuskepin kanssa, mutta sitten saattoi mennä hyvän matkaa, että en edes huomannut kantavani taakkaa.


Kaukaisuudessa oikealla puolellani pyörivät tuulivoimaloiden lavat, talojen kattoja alkoi erottua yhä enemmän. Laskeuduin pian loivaa rinnettä alas Mawgan Porthiin ja suuntasin heti pubiin lounaalle. Ihan vaan teetä ja sandwich, niillä jaksaa mainiosti.

Sitten taas ulos aurinkoon jatkamaan kävelyä vihreällä nurmella kallioiden päällä ja bongailemaan seuraavia hiekkarantoja. Watergate Bayta hallitsi uskomattoman pitkä hiekkaranta, joten ei ollut ihme, että notkossa tuli vastaan aidatun, talojen väliin pujahtavan kujan jälkeen hotellialue, ravintolaa, loma-asuntoja ja autoja. Plus ihka ensimmäinen toiletti, johon oli pulitettava 20 p! Eikä siellä ollut edes käsienpesumahdollisuutta, ainoastaan sanitizer-puteli käsien puhdistamiseen. Tätä ennen joka ikinen wc oli ollut ilmainen, silti hyvin siisti ja pesupaikalla varustettu. Täältä muuten on vain 2 mailia Cornwallin Newquay’ssa sijaitsevalle lentokentälle, joten patikointimatkan South West Coast Pathilla voisi aloittaa ihan hyvin vaikka lentokentältä.


Kallioilla oli lisää pieniä kukkasia avautumassa. Toivottavasti näen vielä oikein kunnon kukkaloiston kallioiden päällä tässä matkan edetessä!

Jo jonkin aikaa oli Newquay erottunut hämärästi kauempaa, mutta nyt se oli jo yllättävän lähellä, välissä enää Porth, missä istahdin penkille ottamaan hörpyn vesipullostani ja kaivamaan esille kartan, jotta näkisin mitä kautta reitti menisi Newquayn keskustaan. Majapaikan osoite oli tiedossani, mutta sen tarkka sijainti ei.


South West Coast Pathin reitti teki pari pientä kiekuraa rantamaisemien kautta ja matkalle sattui myös ikivanhoja nurmen peittämiä hautakumpuja (kartassa Tumulus). Barrowfieldsin kohdalla oli peräti kolme pronssikautista hautakumpua merimaiseman äärellä; sitten olinkin jo kaupungin keskustassa. Tuuria oli matkassa: majapaikkani Griffin Inn oli tasan South West Coast Pathin reitillä, joten se löytyi ilman että jouduin sen sijaintia kyselemään. Ihanaa, rinkka selästä ilman että tarvitsi raahustaa vielä lopuksi ylämäkeen!

Kommentit

Suositut tekstit