Sulosaaren kävelykierros, Savonlinna


Sulosaari Savonlinnassa kuulostaa omissa korvissani yhtä mainiolta kuin Oulun Hupisaaret...Yhteistä näille kahdelle on muun muassa se, että kummatkin ovat kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Mutta tietääkseni vain Savonlinnan Sulosaaressa on lettukahvila!

Kalliolinna (1899) on ainoa huvila, joka on enää jäljellä Sulosaaressa. Toisin kuin moni muu vanha puutalo näillä main, vaaleanpunainen pitsihuvila säästyi niukin naukin purkamiselta ja on nyt muistona viereisellä Kasinonsaarella sijainneen Pitsikylpylän kulta-ajalta, jolloin matkailijat asuivat kylpylähoidoista nauttiessaan joko Kasinonsaaren tai Sulosaaren huviloissa.


Kalliolinnan Lettukahvilassa poikkeaminen on kuulunut kesääni jo useamman vuoden ajan. Lettukahvilan yksi hyvä puoli, herkullisten lettujen lisäksi, on se, että paikka on auki kesäkuukausina (noin elokuun puoleen väliin) päivittäin, jopa juhannuksena. Täytteiden yhdistelmät saa itse valita, joten mieluista syötävää saa eteensä aina. Nytkin lähdimme ajelemaan Imatralta Savonlinnaan juuri Lettukahvilan houkuttelemina ja mietimme vasta letut nautittuamme, minne suunnata seuraavaksi.


Lettujen suhteen ei ollut valittamista! Suolaisemman herkun virkaa toimittivat maa-artisokka-aurinkokuivattu tomaatti-lettu ja juustoleipä-vadelmahillolettu; jälkiruuaksi jaoimme maailman suklaapäivän kunniaksi suklaakastike-banaaniletun. Kyllä niiden voimalla jaksaa kävellä tai ajaa taas eteenpäin! Ennen liikkeelle lähtöä kurkkasin vielä Anne-Maarit Lampilan taideteoksia viereisessä huoneessa. Lettukahvilan seinillä on kävijöiden ilona vaihtuvia taidenäyttelyitä.


Sitten ampaisin Sulosaaren suloiselle polulle, joka alkoi lehmuskujana. Saaren kiertäminen ei ole mikään valtaisa urakka, joten vaikka olisi kuinka vetäissyt lettuja napaansa, kävelylenkki ei ole ylivoimainen. Ja voi jopa tehdä hyvää... Valitsin myötäpäivään kulkevan reitin, napattuani Lettukahvilasta mustavalkoisen printin saaren kartasta, josta saattoi tarkistaa missä päin polkuja kulkee. Tokihan saarella pärjää ilmankin, sillä polkuja riittää, eikä saarella oikein voi eksyäkään.


Poikkesin pikkupolkua pitkin rantakallion penkille, jolta erottui Savonlinnan kaupungin keskustan suunnasta korkeimpien rakennusten huippuja ja kirkontorni, sitten palasin leveämmälle väylälle, joka toi minut heti laavukatokselle. Sulosaaressa ei ole polttopuuhuoltoa, joten tulien tekoon pitää ottaa omat klapit matkaan.

Seinäkirjoitus huomautti, että pilikkeitä myydään huoltamoilla. Samat nimimerkit muistuttivat, että Älä laita palavaa tavaraa roskapönttöön vaan tulipesään. Aiheellinen huomio, mutta surullista, että jotkut kävijät eivät tätä ole ymmärtävinään.


Vesiskootterilla ajelija meni onneksi tauolle ja Haapavesi hiljeni - vain muutama vene puksutteli kauempana. Kuljeskelin kallioisia rantoja, kapeita ja leveämpiä polkuja pitkin, noukin mustikoita suuhuni, tähysin järvelle. Jokunen yksittäinen lenkkeilijä tuli ja meni, yksi hyppeli tasajalkaa rinteessä olevia portaita pitkin ylös. Minä otin rappuset rauhallisemmin.

Kauniisti kaksivärinen lehtomaitikka kukki isoina mättäinä polun varressa. Kovin monia erilaisia kukkasia ei tähän aikaan heinäkuussa saaresta itse asiassa tapaakaan. Kielot ovat kukkineet jo aika päivää sitten.

Sulosaaren länsirannalla voi istahtaa toisellekin kalliolle asetetulle penkille kuuntelemaan aaltojen loisketta ja katselemaan järvimaisemaa. Mietin, mikä penkin jaloissa oli niin tuttua, kunnes keksin: niiden muodosta tulevat mieleen tukkisakset!


Sulosaarella kasvaa useitakin kaksihaaraiseksi jakautuneita mäntyjä, mutta tämä kolmea pystysuoraa vartta kasvattamaan lähtenyt männynköriläs on vielä erikoisempi. Ikään kuin se ottaisi juurijaloillaan tukea kalliosta ja kurkottaisi sitten runkokäsillään yläilmoihin.


Näytti siltä, että se leveämpi polku ei enää kurvaisi aivan rantavesien tuntumaan, joten popsittuani jälleen lisää mustikoita loikin mättäiden ylitse lähemmäs vettä, järvenselkää katselemaan. Tuntui ihan siltä, että olisin ollut lukuisien kilometrien päässä asutuksesta, vaikka Savonlinnan kaupunki oli ihan lähellä. Sulosaari on aikamoinen keidas, jota toivottavasti älytään suositella kaupungissa yöpyville matkailijoille, eritoten ulkomaalaisille vieraille. Näin läheltä löytyy puhtaan luonnon rauhaa, ilman että tarvitsee rämpiä pitkiä matkoja ja miettiä miten osaisi takaisin.


Ilta-aurinko tuli esiin pilvien takaa ja kirkasti rantamännikön puiden värejä. Sitten kuulin isomman paatin puksutusta, mikähän sieltä oli tulossa? Kas, m/s Puijo, tuttu alus, jonka kyydissä olen kerran matkustanut koko upean päivän Kuopiosta Savonlinnaan, yövyttyäni laivassa matkaa edeltävän yön. Se olikin kunnon sisävesiristeily. Olikohan m/s Puijo saapumassa nytkin koko päivän risteilyltä Savonlinnan satamaan?


Reitti jatkui leveänä kävelytienä takaisin lähtöpaikkaani kohti, ilta-aurinko heitti pitkiä varjoja polun yli. Tällä itäpuolella Sulosaarta kuljin lehtomaisemassa, kun länsirannalla oli jalkojeni alla ollut myös kuivaa kangasmaastoa, missä kalliorantoja hallitsevat männyt.


Käväisin kallioisessa niemenkärjessä katsomassa maisemia vastarannan suuntaan ja kuuntelin hetken lintujen hösötystä. En halunnut enää niitä häiritä, joten jätin menemättä pidemmälle ja käännyin takaisin leveälle polulle. Valo siilautui pehmeästi pihlajan takaa, niin somasti, että näky ei olisi voinut olla kauniimpi keskipäivän sinitaivaan alla. Usein aamu- ja iltahetket ovat niitä viehkoimpia.


Lähestyessäni Kalliolinnaa tuli aivan polun varressa vastaan jo edesmenneen huvilan kivijalkaa. Todella sääli, että Sulosaarelle ei ollut jäänyt useampia upeita puurakennuksia jäljelle kylpyläkauden perintönä! Olisi tähän ihan hyvin edes yksi huvila Kalliolinnan pariksi mahtunut. Voisikohan Savonlinnan museo pystyttää tähän joskus kyltin varustettuna valokuvalla ja tarinalla paikalla sijainneesta rakennuksesta?


Sitten olinkin jo Kalliolinnan kohdalla; lettukahvila oli mennyt vähän aiemmin kiinni, joten oli aika palata mantereelle. Kävelin pitkää kävelysiltaa pitkin Kasinolle ja Kasinonsaarelta edelleen toista kävelysiltaa pitkin venelaiturien ohitse Savonlinnan torille, ihan eri maailmaan. Autoja, kerrostaloja, liikenteen ääniä. Sulosaarella sellaiset jutut olivat jo unohtuneet; sinne muun maailman menoa oli kuulunut vain vesillä liikkujien vempeleistä. Suloinen Sulosaari!

Kommentit

  1. Kyllä on savonlinnalaisa hemmoteltu suloisella saarella. Mitkä näköalat Haapavedelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Kyllä siellä kelpaa käydä kävelylenkillä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit