Siirry pääsisältöön

Taivastelemassa Taivaskerolla, Pallastunturi


Suomen syys on upea missä päin maatamme hyvänsä, mutta olin haaveillut pääseväni ruska-aikaan pohjoiseen ja nyt tuo haave toteutui. Niinpä saavuttuani Pallastunturille vaihdoin nopeasti retkikengät jalkaan ja mietin, minkä kävelyretken voisi vielä loppuiltapäivästä tehdä. Palkaskeron kierros (7 km) vai Taivaskeron kierros (9 km)? Tuntui siltä, että kinttuja on hyvä vetreyttää pari kilometriä pidempään ajomatkan jälkeen, joten lähdin leveitä pitkospuita taivaltamaan Taivaskeron suuntaan. Eiköhän sen ehtisi hyvin hilppaista ja ehtiä silti saunaan ja syömään iltasella!


Lehtipuut eivät täällä komeile hehkeimmillään ruskan väreissä, mutta maaruskaa on minun silmääni ihan kivasti. Eikä se ruskakaan niin ehdoton juttu ole, kun saa näissä maisemissa tallustaa. Kun puut harvenevat vähä vähältä luontokeskukselta ja hotellilta ylemmäs noustessa, tilan tuntu vain kasvaa.


Pallaksen hotellin takana Laukukeron rinne muistutti siitä, että reitti tulisi kulkemaan paitsi Taivaskeron, myös Laukukeron rinnettä ja laskettelurinteen vieritse. Iloitsin siitä, että selkäreppuni oli superkevyt; olin varannut sinne lähinnä pientä varaevästä, pipon ja hanskat. Kohta niille teki seuraa goretakkini, joka oli ihan tarpeeton yllä näin ylämäkeen kulkiessa. Pitkähihainen merinopusero oli aivan riittävä.


Pallaksen vanhan tunturihotellin paikkaa markkeeraa rinteessä ruotsalaisen Lena Stenbergin vähäeleinen taideteos, Pallas-Hotelli 1938-1944. Maassa makaava H-kirjain symboloi vain kuusi vuotta paikalla seisonutta Pallas-hotellia, joka palveli loppuelämänsä eli toisen maailmansodan kolme viimeistä vuotta saksalaisten sotilaiden lomapaikkana ennen kuin rakennus lopuksi tuhottiin läksiäisiksi.


Reitillä on jonkin verran opastauluja, joissa kerrotaan alueesta ja sen luonnosta sekä poronhoidosta.  Kauempaa rinteiltä erotin kellon kalkatusta, mutta porot eivät uskaltautuneet lähemmäs. Tämän suloisen tuvan ovi oli säpissä, mutta pystyin kuvittelemaan sinne poromiehen levolle. Ja tietenkin hetken, jolloin saapuisin itse voipuneena sateessa vaellukselta ja pääsisin lämmittelemään tällaiseen!


Polku-ura jatkui hyvän matkaa leveänä ja lastenrattaidenkin kanssa kulkemisen mahdollistavana, nousten loivasti ylöspäin. Samalla kävellessä tuli mieleen oma keväinen Englannin patikkareissuni sekä parin vuoden takainen Skotlannin retkeni ja sikäläiset maisemat, vaikka täällä ei samalta näytäkään. Tilan tuntu, matala kasvillisuus, edessä reipasta nousua ylöspäin ja laskeutumista alaspäin, kivikkoa... Samoja perusasioita!


Leppoisampi ja lyhyempi Vatikurun polku erkani yhteiseltä uralta ja jatkoin matkaa ylöspäin. Hikikarpaloita puski otsaan ja päänahkaan, vaikka takkia en vielä hetkeen tarvinnutkaan. Vaan kun olin päässyt matkat eri suuntiin näyttäville tienviitoille, oli nöyrryttävä ja laitettava takki ylle. Tuuli alkoi ottaa sen verran iholle. Sitten lähdin kapuamaan kulunutta uraa Taivaskerolle ja jo ennen kuin olin huipulla, oli pysähdyttävä useasti. Mistäkö syystä? Ei, en puuskuttamaan, vaan maisemien tähden! Pohjoiseen päin oli vielä kohtalaisen selkeää.



Etelän suuntaan aukeni maisemaa aina Ylläkselle saakka. Taivaskerolta ympärilleen katsellessa oli tarjolla vaikka minkä väristä taivasta. Käsivarren suunnan olivat vallanneet tummanpuhuvat pilvet, muualla ei ollut vielä niin uhkaavaa. Sadetta oli luvassa tänne onneksi vasta myöhemmin illalla.

Olympiatuli oli käyty sytyttämässä Taivaskerolla 6.7. 1952 Helsingin olympialaisiin. Ei paljon komeampaa paikkaa olisi voitu valita. Muistolaatta lepäsi korkealla kivikeolla, jonka juurella isä ja poika söivät eväitään. Muutaman metrin päässä pariskunta valmisti keittimellä retki-illallista ja punaviinipulloa avattiin. Ei mitkään kehnot eväät.



Taivaskeron länsipuolelta erottui Vuontisjärveä sun muuta järveä tai lampea. Alati elävät taivaan värit ja auringon säteiden siilautuminen milloin mitenkin pilvien lomitse vangitsivat. Taivaskero on mitä oivallisin paikka taivasteluun! Olisinpa ollut täällä edellisenä yönä, kun revontulet tanssivat kuulemma komeasti taivahalla!

Sitten lähdin laskeutumaan kivikkopolkua vähän alas. Olin käynyt täällä kävelemässä kerran aiemmin, enkä muistanut, menisikö polku Laukukeron huipulle saakka vai ei, mutta se selvisi kohta; sinipäisin kepein merkitty reitti johdatti minut hotellin puoleiselle rinteelle eikä ylimmälle huipulle tarvinnut kavuta. Niin, tarvinnut ja tarvinnut... Sinänsä minulle maittoi jo ajatus sekä saunasta että iltaruuasta! Kun mietin, miltä täällä kävely tuntui, palasi mieleeni jälleen keväinen South West Coast Pathin taivaltaminen. Askel nousi nyt kepeämmin, kiitos sen, ettei selässä ollut painavaa rinkkaa, mutta jalat olivat samalla tavoin elementissään, kuhmuraisella ja kivikkoisella polulla. Me on tehty tätä ennenkin ja se on kivaa, vaikka siinä väsyy.


Laukukeron rinteeltä oli jäljellä enää laskeutuminen alas laaksoon, hotellille, josta olin varannut huoneen yöksi. Matkalla alas piti toki katsoa jalkoihin tai jalkojen edessä olevaan maastoon, kiitos luontoäidin rinteelle ripottelemien kivien, mutta kyllä siinä sai maisemiakin vielä ihailla ihan mukavasti.

Olipa ihanaa tulla tänne. Vaan tuntuu ihan kuin kesä olisi oikeasti taittumassa syksyksi...

Kommentit

  1. Olipas hyvin sanailtu. Melkein kuin olisi itse kävellyt mukana. Noihin maisemiin tekisi mieli taas päästä. Tahtoo vain olla niin paljon muitakin paikkoja, ettei joka paikkaan ehdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Asko. Sehän tässä on, kun on tolkuttomasti hienoja paikkoja ja aikaa siunaantunut rajallisesti. Valintoja joutuu pieni ihminen tekemään!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…