Kävelyllä Hossan luontopolulla, Suomussalmi


Otetaan elokuun lopun vihoviimeinen iltapäivä. Ja rinkka selästä. Sitten kamat vuokramökkiin, maastofillarin vuokraus ranskalaisten isännöimästä Hossan lomakeskuksesta (ei hätää, siellä voi asioida myös englanniksi, välillä jopa suomeksi) ja polkaisin päivän päätteeksi vielä muutaman eli neljän kilometrin päähän Hossan Luontokeskukselle ottamaan selvää alueesta. Olin kävellyt aiemmin päivällä parisenkymmentä kilometriä Tulijärveltä majapaikkaani ja ajattelin siirtyä vaihteeksi vikkelämmin paikasta toiseen. Kinttuvoimalla kumminkin. Ja mielellään niin, että kerkiäisin palata valoisalla puolella iltaa.


Parkkasin maastopyörän Luontokeskuksen pihaan, kävin tutkimassa näyttelyä ja löysin heti ohjelmaa seuraavalle päivällä: Värikalliot! En satu kuulumaan polkujuoksijoiden klaaniin, joten ei ollut mitään mahdollisuutta yrittää hilppaista saman tien 12 kilometrin päästä alkavalle Värikallioiden polulle. Lyhyempi jaloittelumahdollisuus oli kuitenkin tarjolla ihan Luontokeskuksen vieressä: kolmen kilometrin mittainen luontopolku. Juuri sopiva vetreyttäjä fillaroinnin lomaan.


Hossan retkeilyalueella luontopolun alussa on noin puolen kilometrin mittainen esteetön osuus, joten kaunista kangasmaastoa ja Huosilammen rantaa pääsee tutkailemaan myös esimerkiksi lastenrattaiden kanssa tai pyörätuolilla liikkuva. Lyhyellä matkalla Huosilammen rantaan kerrotaan muun muassa poronhoidosta ja dyyneistä. Poroihin liittyen luontopolun varressa on aidattu kasvillisuuskoeala, jonka avulla selvitetään sitä, missä ajassa jäkälikkö elpyy, kun porot eivät aidan takaa pääse sitä mutustamaan.

Leveä polku muuttui Huosilammen rannassa leveäksi lankkureitiksi, jotta pyörilläkin varustetut kulkijat pystyisivät väylää hyvin kulkemaan. Reunaesteet varmistavat sen, ettei pyörä pääse luiskahtamaan höttöiselle pohjalle. Vastassa oli myös laituri, jolle samaten pääsee vaikka pyörätuolilla.


Käännyin rannassa oikealle ja hengitin syysilmaa, puhdasta ja raikasta. Ruskan värejä erottui jo maasta, mutta ei niinkään paljoa puista, tässä havupuuvaltaisessa maastossa. Mitä nyt turhan kosteassa mättäässä sinnittelevä mänty esitteli osittain kellastuneita neulasiaan. Kohta reitin esteetön osuus päättyi ja edessä olivat ensin tavalliset kapeat pitkospuut ja sitten olinkin metsäpolulla.


Hossan retkeilymaastoissa pääsee nauttimaan jopa aarnialueista, kuten tämän luontopolun varteen osuvasta Huosiharjusta. Saapa polulla myös arvuutella puun ikää - ei mikään minun vahvuuslajini! Kilpikaarna oli jo rapissut petäjästä pois, joten aika vanha yksilö oli selvästi kyseessä.  Kohta sain onnitella komeaa keloa siitä, että se oli selvinnyt aikoinaan metsäpalosta hienosti, vain pikkuisen kyljestä kärähtäen.


Astelin polkua, joka vei minua paitsi tasamaalla, myös ylös ja alas, ohi pehmeästi ruskan sävyjä toistavien suolämpäreiden ja kuivaa varvikkoa tulvillaan olevien rinteiden. Suorien mäntyjen rivistöjen seassa oli kallellaan kenottavia keloja. 

Vähän kauempaa pilkotti vilkkaammin virtaavaa vettä: Iikoski, joka laskee Huosiusjärveen. Iikosken vesireitti on aikanaan kuljettu aina Vienan Karjalaan. Tuohon vesireittiin kuului kyllä myös veneen vetämistä maata pitkin.


Jokunen kelonraato rohkeni ojennella jäljelle jääneitä jäseniään vähän rehvakkaammin. Auringon säteet valaisivat vihreät vielä kirkkaammiksi.


Polku kapusi ylemmäs harjun päälle ja kroppa lämpeni, eikä ainoastaan auringon säteistä. Huh, kuinka kaunista! Ystävällistä kyllä, odotti harjun laella myös penkki, jolta katsella alas, lempeästi kimmeltävälle Huosiusjärvelle.

On se jääkausi muovannut täällä maastoa mojovalla tavalla.


Huosiharjua olisi ollut kiva kulkea pidemmällekin, mutta käännyin lähestyvän hämärän vuoksi supan kautta Huosilammen suuntaan jatkuvalle luontopolulle. Muutama iltakalastaja laitteli kamojaan Huosilammen ja Keihäslammen välisellä parkkipaikalla, muuten oli aivan hiljaista. Huosilampi hohti peilityynenä elokuun viimeisen illan kunniaksi. Ei edes kalojen polskintaa kalastajien iloksi. Polku seurasi suloisesti aivan lammen rantaa. Ihanaa!


Lammen pohjukassa painoin vielä mieleeni syysvihreitä rahkasammaleen sävyjä. Siinäpä olisi mukavia värejä vaikka villapaidan kuvioihin tai sukkaparin raitoihin.


Polku jatkui edelleen aivan rannan viertä. Lähellä tätä hulppeaa tulipaikkaa kohtasin myös pari muuta polkukävelijää. Tälle tulipaikalle on muuten myös esteetön pääsy Hossan luontokeskukselta, leveää polkua pitkin. Tulet voi tehdä avotaivaan alle ison tulistelukatoksen eteen, tai jos haluaa istuskella säältä suojassa, voi vajan polttopuista laittaa loimun katoksen avotakkaan.

Nälkä kalvoi mahassa. Eipä ollut vesiputelistani makkaran korvikkeeksi, siis turha käydä polttopuiden kimppuun.

Ilta alkoi jo painua mailleen, kun palasin polkua pitkin takaisin Luontokeskukselle ja sieltä vuokrapyörälläni viimeiset 4 kilometriä majapaikkaan kohti ruokapöytää. Olipa mahtavaa päästä tutustumaan Hossan maisemiin jo syyskuussa, kun alue oli vielä "vasta" retkeilyaluetta, eikä ihan vielä kansallispuisto! Jäin innolla odottamaan seuraavan päivän retkeä Värikallioille. Ja sitä, miten onnistuisi ratkaista siirtyminen Värikallioiden maisemiin ilman omaa autoa.

Kommentit

Suositut tekstit